Mä uskon että mun ja miehen suhde kestää. Muita?

Hep.

Aika huonolta näyttää. :D

ap

Eiköhän kaikki ajattele noin kunnes asiat alkaa mennä huonosti tai toinen pettää

Jep! Huomenna tulee 27v ekoista treffeistä, edelleen ollaan onnellisia ja viihdytään yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kaikki ajattele noin kunnes asiat alkaa mennä huonosti tai toinen pettää

Pointtini onkin se että uskon että siitä selviää vaikka välillä menisikin huonosti enkä usko että kumpikaan koskaan pettää. Se ei nimittäin ole mikään itsestään selvyys että joka suhteessa petetään. :D

Minäkin uskoin yli 20v, käsittämätöntä että luotin mieheen jopa enemmän kuin itseeni.

Miksi kukaan sitoutuisi esim. avioliittoon asti, jos ei uskoisi niin?

Minä tiedän, että minun parisuhteeni kestää lopun elämän :) Pystytään puhumaan ihan kaikesta, kaikki riitatilanteet ratkaistaan puhumalla ja ne jätetään taa ja niistä jää mielettömän hyvä fiilis. Luottamus on 100% :sta ja intohimo ja seksi aivan järjetöntä :D

Monta mäkeen mennyttä suhdetta on takana ja tämä nykyinen poikkeaa niistä täysin.

Mäkin joskus uskoin niin ja halusin tehdä kaikkeni meidän eteen. Nyt voisin sanoa, että kiinnostaa ehkä jotenkuten toisen tekemiset. Toinen ei vaan vielä huomannut, että mua ei kiinnosta enää. Oon antanut olla. En panosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kaikki ajattele noin kunnes asiat alkaa mennä huonosti tai toinen pettää

Pointtini onkin se että uskon että siitä selviää vaikka välillä menisikin huonosti enkä usko että kumpikaan koskaan pettää. Se ei nimittäin ole mikään itsestään selvyys että joka suhteessa petetään. :D

Ja ihan varmasti myös noin jokainen ajattelee kunnes se paska osuu tuulettimeen tai toinen päätyy muhinoimaan vieraan kanssa. Vaikka kuinka olisi fakta että ei kaikissa suhteissa petetä niin se ei tarkoita etteikö sitä tapahtuisi

Jaa-a, en tiedä tulen ikinä olemaan sataprosenttisen varma että joku mies pysyisi rinnalla tapahtui mitä vaan. Tai minä hänen. Jos toinen neliraajahalvaantuisi? Saisi aivovaurion mikä muuttaisi persoonallisuutta vaikkapa hyvin aggressiiviseksi? Yhteiselle lapselle tapahtuisi jotain? Ja vaikkei mitään näistä tapahtuisi niin silti en kyllä ole yhdestäkään ihmissuhteesta satavarma että se kestää lopun ikää. En tiedä pitäisikö ollakaan, eihän se kuitenkaan ole kuin tunne mikä ei perustu oikeastaan todellisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin joskus uskoin niin ja halusin tehdä kaikkeni meidän eteen. Nyt voisin sanoa, että kiinnostaa ehkä jotenkuten toisen tekemiset. Toinen ei vaan vielä huomannut, että mua ei kiinnosta enää. Oon antanut olla. En panosta.

Ja tähän on tultu, kun musta tuntuu, että mies pitää mua itsestäänselvyytenä.

Uskon että kestää, mutten voi tietää mitä elämä tuo eteemme, tai kuinka kumpikin voimme muuttua vuosien vieressä. 7 vuotta takana.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan sitoutuisi esim. avioliittoon asti, jos ei uskoisi niin?

En ole koskaan lukenut av:llä kenenkään oikeasti sitoutuvan kumppaniinsa vaan täällä kuulee sanottavan, että "sinä päivänä kun lakkaan rakastamasta puolisoani otan hänestä eron, sillä hän ansaitsee jonkun joka rakastaa". Daa? Kysyisin tuota mieltä olevalta, että mitäs se sitoutuminen sinulle sitten merkitsee? Ja että miksi ihmeessä menit koskaan avioliittoon, jos kerran olet tuota mieltä?

Täällä yksi. Parempaa ei voi olla. Mies on paras ystävä, kumppani, rakastaja. Mitäs sitä muuta nyt enää ihminen tarvitsee?

Täällä yksi!

Avioliitossa oltu 16v. Meillä on vain yksinkertaisesi hyvä olla yhdessä. Tunnen edelleen perhosia vatsanpohjassa jos näen mieheni yllättäen :)

Täällä! Kymmenen yhteistä vuotta takana ja joskus on ollut todella raskaita ja vaikeita aikoja, mutta tässä sitä ollaan, yhdessä. Olen luvannut rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa.

Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta, naimisissa kohta 18v. Edelleen sanotaan päivittäin, että rakastetaan. Lisäksi kunnioitetaan ja arvostetaan toisiamme. Tämän miehen kanssa haluan olla aina! Mut en oo sillä tavalla jääräpää, et jäisin huonoon liittoon vaikka mikä olis. Jos olis kurjaa pitkän aikaa eikä saatais asioita puhuttua kuntoon, sitten erottais ennenkuin katkeroiduttais. Tääkin on miehen kanssa puhuttu.

Mun ei tarvitse uskoa koska tiedän. Meidän avioliitto päättyi mieheni kuolemaan mutta ei rakkaus siihen päättynyt. Se ei kuole koskaan <3

Kyllä mäkin uskon vaikka avioliitto onkin nuori. Itse emme ole mitään kakaroita enää, kummallakin vakaviakin suhteita takana sen verran että toisemme tavattuamme TIESIMME. Siksi uskalsimmekin sitoutua päätäpahkaa, aiemmin en ole naimisiin menosta edes haaveillut.

Me olemme toistemme parhaat ystävät, jaamme kiinnostuksen kohteet kotona ja sen ulkopuolella. Kummallakin on toki myös omia juttuja, joihin osallistumme sitten vuoron perää toistemme tsemppareina. Seksiä on paljon ja se on mahtavaa. Olemme senkin suhteen vasta alussa, niin paljon kiinnostavaa kokeiltavaa riittää maailmassa. Toisaalta olemme puhuneet ettei sekään kamalaa ole jos selain määrä tästä joskus vähenee, ollaan silti vielä kaukana tilastojen keskiarvoista.

Olen myös sairastanut vakavasti ja se on ollut vaikeaa molemmille. Sen kokemuksen jälkeen tiedämme toisistamme myös ne kuuluisat heikkoudet, jotka on hyväksyttävä.

Lisäksi: meidän suhteessa ei voi pettää. Tai voi, mutta kumpikaan ei pidä sellaista eron arvoisena asiana. Tämän kun sisäistää, ei pelota oikeastaan mikään. Jos tuo haluaa jotakuta panna, niin pankoon, setvitään se asia sitten jos joskus niin käy, mutta en usko että sellainen vaikuttaa hänen tunteisiinsa minua kohtaan. Tuskin se toinen nainen hänen kanssaan jakaisi arkea niin kuin me keskenämme jaamme.

Ennustaja en ole, mutta uskon että meillä on hyvä sauma. Rakastamme toisiamme niin paljon, intohimoisesti, realistisesti, avoimesti, toverillisesti, iloisina ja vihaisinakin. En usko että olisimme onnellisempia kenenkään toisen kanssa.