Lue keskustelun säännöt.
Olenko tulossa hulluksi?
04.05.2016 |
Eli. Saatan alkaa hymyillä kesken kauppareissun koska naurattaa ne ihmiset kaupassa. ihmiset on ihan outoja olioita jotka hyörii samassa paikassa keräillen ruokaa koreihin kävellen kahdella pitkällä jalalla naurettavan näköisesti! mitä vittua :D Ja sitten saattaa yhtäkkiä alkaa vähän karmii vaikka kun istun metrossa keskellä niitä olioita... jos se oiski joku vieras laji johon en kuulu ja ne hyökkäis yhtäkkiä mun kimppuun tai jotain. Eli naurattaa/karmii ajatus ihmisistä samanaikaisesti
Olenko tulossa hulluksi vai onko tää vain normaalia eksistentiaalista kriiseilyä/pohdintaa? Olen 24.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Oletko autisti?
En ainakaan tietääkseni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on luova mieli ja pystyt ajattelemaan "laatikon ulkopuolelta". Se on hieno taito! Mieti miten moni uuno ei pysty näkemään esimerkiksi äitiään minään muuna kuin äitinään. Ei naisena, ei ihmisenä, ei nisäkkäänä, ei solumötkktnä kahden tikun varassa... Sinä pystyt.
Olet aika normaali. Kai ihmiset on kaikki vähän hulluja.
ainakin palstalla olet niitä terveimpiä.
Onnittelut! Olet ottanut ensi askeleet henkisen heräämisen tiellä. Jatka samaan malliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt samoja juttuja ja olen "hullu" jos diagnooseja katsotaan. Mutta tuskin nämä asiat liittyy toisiinsa.
Ekstentiaalinen kriisi on ihan oikea ja yleinen juttu. Itse joskus koin tämän "kriisin" ja silloin kauppareissu vaikutti todella oudolta. Mennään laatikkoon, jossa on paljon ihmisiä ja tavaraa jolla pysymme hengissä. Maksetaan muovinpalalla, jolla on valuuttaa, jota on maailmassa sovittu määrä. Ei ole vain jotain hengissä pitävää yhtä asiaa, vaan monta, monta makua, monta merkkiä, monta koostumusta. Samoin töissäkäynti oli yhtä typerältä tuntuva ajatus, kun mietti paljon hengissäoloa, syntymisen lottovoittoa ja sitä että ollaan täällä hetki ja sitten ei jossain vaiheessa olla olemassa, kadotaan vaan ja muistot häipyy. Teki mieli myös ravistella muita ihmisiä että haloo, me kuollaan, me ollaan kivipallolla joka pyörii, me ollaan ihan ihmeellinen sattuma!
Mieti nyt, ensin piti tapahtua huima sattuma että ylipäätään mitään on olemassa. Yhtäkkiä vaan poks, universumi. Sitten se universumi on hioutunut sellaiseksi kuin se nyt on, kaikki kiinni niin monesta asiasta mutta jotenkin tuli maapallo, joka on täydellinen paikka elämälle. Sitten monen sattuman kautta tuli ihminen. Miksi meillä on juuri kaksi jalkaa, kättä, silmää, korvaa? Miksi olemme ainoa planeetta lähialueella jossa on tämäntyyppistä elämää? Vielä ihmeellisempää on se, että äitini ja isäni tapasivat. Sitten se, että juuri ne solut, joista synnyin, hedelmöittyivät. Ja suuren suuri ihme että minulla on oma tietoisuuteni, juuri minun eikä kenenkään muun.
Ja joo, olen mielenterveydellisessä hoidossa, mutta ihan muiden syiden takia kuin ekstentiaalinen kriisi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ekstentiaalinen kriisi on ihan oikea ja yleinen juttu. Itse joskus koin tämän "kriisin" ja silloin kauppareissu vaikutti todella oudolta. Mennään laatikkoon, jossa on paljon ihmisiä ja tavaraa jolla pysymme hengissä. Maksetaan muovinpalalla, jolla on valuuttaa, jota on maailmassa sovittu määrä. Ei ole vain jotain hengissä pitävää yhtä asiaa, vaan monta, monta makua, monta merkkiä, monta koostumusta. Samoin töissäkäynti oli yhtä typerältä tuntuva ajatus, kun mietti paljon hengissäoloa, syntymisen lottovoittoa ja sitä että ollaan täällä hetki ja sitten ei jossain vaiheessa olla olemassa, kadotaan vaan ja muistot häipyy. Teki mieli myös ravistella muita ihmisiä että haloo, me kuollaan, me ollaan kivipallolla joka pyörii, me ollaan ihan ihmeellinen sattuma!
Mieti nyt, ensin piti tapahtua huima sattuma että ylipäätään mitään on olemassa. Yhtäkkiä vaan poks, universumi. Sitten se universumi on hioutunut sellaiseksi kuin se nyt on, kaikki kiinni niin monesta asiasta mutta jotenkin tuli maapallo, joka on täydellinen paikka elämälle. Sitten monen sattuman kautta tuli ihminen. Miksi meillä on juuri kaksi jalkaa, kättä, silmää, korvaa? Miksi olemme ainoa planeetta lähialueella jossa on tämäntyyppistä elämää? Vielä ihmeellisempää on se, että äitini ja isäni tapasivat. Sitten se, että juuri ne solut, joista synnyin, hedelmöittyivät. Ja suuren suuri ihme että minulla on oma tietoisuuteni, juuri minun eikä kenenkään muun.
Ja joo, olen mielenterveydellisessä hoidossa, mutta ihan muiden syiden takia kuin ekstentiaalinen kriisi :D
Mulla tulee näitä myös, välillä ihan säännöllisestikin :D Ja se tunne kun tajuaa että on elossa, siis E-L-O-S-S-A, se on hirveen kokonaisvaltainen tunne ja juuri silloin pelkään kuolemaa kaikkein eniten.. ja muistan kun ensimmäisen kerran lapsena tajusin että minäkin kuolen jonain päivänä, niin se ajatus siitä että kun kuolen, niin minä makaan tomuna maassa koko ikuisuuden, satoja, tuhansia, miljoonia, satoja miljoonia, tuhansia miljoonia, miljardeja vuosia, minä vaan makaan tomuna maassa tietämättä mistään mitään ilman mitään tietoisuutta ja maapallo senkun pyörii vaan ja minä makaan tomuna enkä enää ikinä saa tuntea elämistä, ajatuksia tai toisen ihmisen kosketusta vaan makaan vaan tomuna jossan. En vaan pääse tästä ajatuksesta yli ja joka kerta kun ajattelen asiaa niin alkaa vaan kylmäämään...
Niin tuttuja ajatuksia. Mäkin katselen tätä maailmaa välillä ikään kuin ulkopuolelta, näitä ihmisapinoita hyörimässä omissa puuhissaan. Ja saatan tuijottaa vaikka omia käsiäni ja yrittää jotenkin sisäistää itsekin olevani samanlainen ihmisapina kuin miljoonat muutkin tällä kivipallolla. 🌍😳
Oletko autisti?