Onko junavuorojen vähetäminen vaikuttanut elämääsi?
Minä en pääse enää lapsuudenkotiini mitenkään järkevästi, vaan kiertelemällä älyttömien mutkien kautta. Poikki Suomen yhteydet ovat aina olleet hankalat, mutta nyt ovat entistäkin hankalammat. Ilman autoa olisi lähes mahdotonta päästä sinne viikonloppuna. Puoliltapäivin pitäisi lähteä perjantaina, perillä rautatieasemalla n. 18.30. Siitä sitten on vielä 50 km matka, mutta tuohon aikaan ei enää mene linja-autoja. Vielä vuosi sitten meni.
Kommentit (4)
Meillä on mökki Parikkalassa. Sinne ei saa halpoja tarjouslippuja (niitä edullisimpia), joten otamme liput Joensuuhun ja säästämme, junasta jäämme kuitenkin jo Parikkalassa. VR:n tilastojen mukaan Parikkalasta ei nousta junaan ja jäädä junasta niin paljon kuin pitäisi, joten kohta se asemana lakkautetaan.
En kulje enää töihin Viialasta Tampereelle... Se junavuoro jolla pystyin menemään ajoissa töihin siirrettiin myöhäisemmäksi... Ihan älytöntä :(
Ei ole vaikuttanut. Olen elämäni aikana kulkenut junalla kaksi kertaa.Eikä nekään kerrat olleet välttämättömiä. Olen jo kohta viiskymppinen.
Se on tämä Suomen ilmastopolitiikka: pakotetaan ihmiset ajamaan omilla autoillaan tuulivoimasähköllä kulkevan junan sijaan. Junalipusta kun ei saa kuin arvonlisäveron, henkilöautoilusta saa jos jonkinmoista veroluontoista tuloa. Yksityisautoilu sopii myös oivasti yhteen liikenteen turvallisuustavoitteiden kanssa!