Naisporukoista: Olen se nainen, joka on kai ihan kiva mutta aina loppujen lopuksi ulkopuolinen. Muita?

Oletko pyytänyt esim. niitä muskarikavereita kahville tai kysynyt, että pitäisikö mennä joskus yhdessä vaikka puistoon kun muksut viihtyy hyvin keskenään?

Tämä voisi olla omasta suustani. Minulla ei vain lasta ja olen hieman alle kolmekymmentä. Ystäviä minulla ei ole kuin pari. Muiden naisten kanssa en oikein aina ole tullut kunnolla toimeen, koska jotenkin ajattelen asiat eritavalla kuin "naiset yleensä".

Tulen miesten kanssa paremmin toimeen, koska en jaksa analysoida jokaista sanaa ja vetää kaikesta herneitä nenään. Puhun suoraan ja rehellisesti mutta kuitenkin ystävällisesti. En jaksa sitä selän takana ketkuilua enkä todellakaan jaksa murehtia koko ajan jotain ylimääräistä kolmea kiloa, mitä tuntuu jokaikisessä saunaillassa olevan kestopuheenaihe... 

Minulla vähän samaa ongelmaa kuin ap:lla. Olen ajatellut että se johtuu ujoudestani. Olen kyllä kova puhumaan ja seurassa juttelen jne. mutta siinä vaiheessa kun johonkin toiseen pitäisi ystävyysmielessä tutustua paremmin, pyytää näkemään myös vapaa-ajalla vaikka kahvilla, niin en uskalla tehdä aloitetta. Siksi kaikki tämänhetkiset ystävyyssuhteeni ovatkin saaneet alkunsa toisen aloitteellisuudesta, eli henkilöt joiden kanssa olen vuosien varrella ystävystynyt, ovat itse olleet aloitteellisia.

Pelkään kai torjutuksi tulemista tai sitä, että joku suostuisi kahville tms. vain kohteliaisuudesta vaikkei oikeasti nauttisi seurastani.

Mulla sama juttu. Mietin, miksi aina jään jotenkin porukan ulkopuolelle. Näin on ollut aina, koulussa, opiskeluaikoina, töissä, äitiporukoissa, naapureiden kanssa… kaikki aina ystävystyvät ja keskenään ympärilläni. Olen tullut siihen tulokseen, että koska tämä aina toistuu, niin vika ei ole muissa vaan minussa, mutta mikä se on, sitä en tiedä. Mielestäni olen ihan mukava ja huumorintajuinen, en ole ruma enkä haise pahalle (kai?). Puhunko liikaa ja vääristä asioista, väärällä äänensävyllä, onko minulla vääränlainen ilme, outoja maneereita tms.? Aina kun olen ihmisiin vähän tutustunut, olen yrittänyt keksiä yhteistä tekemistä, leffaa, kahville, lenkille, lasten kanssa jonnekin, puutarhamessuille, mitä ikinä, vastaus on aina ”joo ois tosi kiva!” ja eipä ne siitä sitten etene. Ja sitten huomaan, että muut äidit ovat sopineet leikkitreffejä tai naapurit käyvät lenkillä keskenään. Eikä kukaan koskaan palaa asiaan. Joten enpä nyt jaksa enää yrittää, tosi epätodennäköistä on kai enää näin nelikymppisenä mitään sydänystävää löytää mistään, kun piirit on jotenkin niin pienet.

Olet liian ylimielinen. Sori mutta sun pitää laskeutua jalustaltasi rahvaan joukkoon ja ruveta kaveriksi tavallisten naisten kanssa. Ei se muuten onnistu.  Älä odota, että kaverisi on täydellinen ennen kuin alat tehdä tuttavuutta. Ihmiset harvemmin ovat. Tyydy niihin kaverihin, jotka kiinnostuvat sinusta ja ala panostaa heihin. Sillä tavalla niitä ystäviä sitten tulee vähitellen.

Olet alfanaaras.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voisi olla omasta suustani. Minulla ei vain lasta ja olen hieman alle kolmekymmentä. Ystäviä minulla ei ole kuin pari. Muiden naisten kanssa en oikein aina ole tullut kunnolla toimeen, koska jotenkin ajattelen asiat eritavalla kuin "naiset yleensä".

Tulen miesten kanssa paremmin toimeen, koska en jaksa analysoida jokaista sanaa ja vetää kaikesta herneitä nenään. Puhun suoraan ja rehellisesti mutta kuitenkin ystävällisesti. En jaksa sitä selän takana ketkuilua enkä todellakaan jaksa murehtia koko ajan jotain ylimääräistä kolmea kiloa, mitä tuntuu jokaikisessä saunaillassa olevan kestopuheenaihe... 

Kuulostatpa mukavalta ystävältä, not.

Minulla samantapaista ongelmaa. Kun sain lapsen, opin juttelemaan äitijuttuja, mikä helpotti asiaa. Useimpien naisten kanssa tuntuu kuitenkin, että ei henkisellä tasolla kohdata. Varmaankin kyse on siitä, etten hallitse jotain hienovaraisia ilmeitä, eleitä, reagointitapoja jne. Jos joku esimerkiksi kehuu vaatteitani tms., koen sen tunkeilevana enkä normaalina sosiaalisuutena. En myöskään hallitse sosiaalista hymyä. Halailun olen opetellut.

Olen vastakohtasi monella tapaa. Ymmärrän ongelmasi silti. Olen seuraillut muutamaa kaveria, jotka ovat kuin sinä. Ongelma heidän kohdallaan on joko mielipiteettömyys, ovat kaikesta samaa mieltä, tai kykenemättömyys avautua. Hyvä ystävyys syvenee pikkuhiljaa. Syveneminen vaatii luottamusta, aitoutta ja avoimuutta, vastavuoroisuutta, kykyä näyttää heikotkin puolensa. Sekä aloitteentekijä että ystävyyden ja yhteyden ylläpitoa.

Pariin otteeseen olen toiminut olkapäänä kavereille, jotka ovat valitelleet sitä, että eivät saa ystäviä ja samalla ovat tietyllä tapaa sivuttaneet minut ystävänä. Eivät ole ehdotelleet yhteisiä menoja, kahvittelua, elokuvissa käyntiä minulle. Olen ollut itsestäänselvyys. Tunne on kummallinen, koska minulla on monia lämpimiä ystävyyssuhteita, joissa ystävyys on vastavuoroista ja toista kunnioittavaa. Olen näiden kavereiden kohdalla oppinut, että ystävystyminen ja sen tietyt säännöt eivät ole kaikille yhtä selviä. Jos jostakin lähtöisin liikkeelle se olisi arvostus ja aloitteenottaminen sekä vastavuoroisuus.

Vierailija kirjoitti:

Minulla samantapaista ongelmaa. Kun sain lapsen, opin juttelemaan äitijuttuja, mikä helpotti asiaa. Useimpien naisten kanssa tuntuu kuitenkin, että ei henkisellä tasolla kohdata. Varmaankin kyse on siitä, etten hallitse jotain hienovaraisia ilmeitä, eleitä, reagointitapoja jne. Jos joku esimerkiksi kehuu vaatteitani tms., koen sen tunkeilevana enkä normaalina sosiaalisuutena. En myöskään hallitse sosiaalista hymyä. Halailun olen opetellut.

En usko että kyse on eleistä tms. Tuo että pidät vaatteiden kehumista tunkeilevana kuulostaa siltä että sulla on huono itsetunto tai sitten olet poikkeuksellisen neuroottinen. Olen itsekin, mutta kokisin vuorovaikutuksen tosi vaikeaksi jos toinen osapuoli on noin sulkeutunut.

Jotkut "miesten seurassa enemmän viihtyvistä" naisista on sellaisia että odottavat koko ajan jonkinlaista erityiskohtelua/flirttiä ja sitten naisporukoissa tuntevat olonsa epämukavaksi kun eivät olekaan erityisiä vaan muiden kanssa samalla viivalla. Osa ei ehkä edes tiedosta mistä on kyse, kokevat vaan että miesseurassa on mukavampaa. Samat katkeroituvat joskus neljänkympin tienoilla kun se miesten huomio alkaa hiipua.

Joo sellainen liiallinen varautuneisuus voi olla ongelma, siis se ettei oikein paljatsa itsestään mitään, etenkään heikkouksia, esittelee vain pintakiiltoa.

Tässä tapauksessa on turha syyttää muita jos ei itse ole yhtään aloitteellinen. Ei kannata jäädä odottamaan, että joku toinen tekee aloitteen. Jos halua jostakin porukasta kaverin itsellesi niin menee ja ottaa. Harvemmin tavallisesti käyttäytyvän tavallisen näköisen ihmisen päälle syljetään jos se rupeaa hieromaan tuttavuutta. 

Mutta täähän on teidän ihan oma valinta. Turhaa ainakin on naukua, että vika on muissa.

Kyllä mä olen eri piireistä tuttuja naisia (ja lapsia) pyydellyt kahville tai ulkoilemaan, ja pari kertaa on käyty, mutta aina se kuivahtaa. En myöskään taida olla ylimielinen, pikemminkin mulla menee niin päin että odotan kaikista kivaa ja hyvää, potentiaalista kaveria, ja aina uudestaan käy niin, että on todella vaikea käsittää toista tai luoda yhteyttä vaikka pitkään yrittäisi.

En tosiaan jaksa jauhaa mitään naisten juttuja paria lausetta pidempään. Kehun jos jollakulla on kiva uusi tukka ja saatan kysyä mistä on hyvännäköisen vaatteen ostanut ja voin vaihtaa vähän lasten kuulumisia jos jotain kiinnostavaa on tapahtunut. Mutta en kestä sellaista arjen puuhastelun jatkuvaa analysointia ja ihmettelyä, lasten asioista jaarittelua, painon tai ulkonäön puimista, enkä erityisesti (avio)miesten haukkumista/analysointia/kehumista. Jälkimmäinen on ihan kamalaa, siis kun se tapahtuu niin että "puhutaan miehistä". Mua ei myöskään kiinnosta esimerkiksi pintaremontointi ja talon laittaminen, minkä "merkkistä" mikäkin on, sisustustrendit, eikä varsinkaan urheilu ja terveelliset elämäntavat, joista kaikista ilmeisesti voisi puhua ummet ja lammet. Tai siis kiinnostaa sen verran että voin muutaman lauseen aiheesta vaihtaa, mutta siinä se. Nopeasti ne keskustelut sitten tyrehtyy.

4: niin tutulta kuulostaa! En myöskään käsitä mistä voisi olla kyse, muusta kuin että oon sit kai sen verran erilainen monista muista että juttelu mun kanssa on vaikeaa eikä mun kanssa ole luontevaa olla. Enkä tällä tarkoita missään nimessä erilainen = parempi! Helpompaahan olisi jos mulla olisi paljon yhteistä muiden kanssa. Mulla on kyllä niitä vanhoja ystäviä, mutta asuvat kaukana ja nähdään harvoin. Eli arki on käytännössä ystävätöntä, melkein kokonaan kaveritontakin.

Hankalaa tästä tekee sekin että olen sosiaalinen introvertti. Kaipaan ihmisiä mutta myös yksinoloa ja rauhaa. Ehkä pitäisi tyytyä niihin vanhoihin aitoihin ystäviin vaikka heitä todella harvoin näkisi, ja ottaa muu sosiaalinen kanssakäyminen perhe-elämästä ja töistä. Mua vaan harmittaa lapsen puolesta: olisi kiva että hän kokisi ympärillään sosiaalisesti aktiivista arkea, ajanviettoa muiden perheiden kanssa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama juttu. Mietin, miksi aina jään jotenkin porukan ulkopuolelle. Näin on ollut aina, koulussa, opiskeluaikoina, töissä, äitiporukoissa, naapureiden kanssa… kaikki aina ystävystyvät ja keskenään ympärilläni. Olen tullut siihen tulokseen, että koska tämä aina toistuu, niin vika ei ole muissa vaan minussa, mutta mikä se on, sitä en tiedä. Mielestäni olen ihan mukava ja huumorintajuinen, en ole ruma enkä haise pahalle (kai?). Puhunko liikaa ja vääristä asioista, väärällä äänensävyllä, onko minulla vääränlainen ilme, outoja maneereita tms.? Aina kun olen ihmisiin vähän tutustunut, olen yrittänyt keksiä yhteistä tekemistä, leffaa, kahville, lenkille, lasten kanssa jonnekin, puutarhamessuille, mitä ikinä, vastaus on aina ”joo ois tosi kiva!” ja eipä ne siitä sitten etene. Ja sitten huomaan, että muut äidit ovat sopineet leikkitreffejä tai naapurit käyvät lenkillä keskenään. Eikä kukaan koskaan palaa asiaan. Joten enpä nyt jaksa enää yrittää, tosi epätodennäköistä on kai enää näin nelikymppisenä mitään sydänystävää löytää mistään, kun piirit on jotenkin niin pienet.

No minulla täysin samat kuin sinulla ja ap:lla, sillä erotuksella että olen mies. Tuntuu että aina, niin koulussa, intissä, töissä, vapaa-ajalla, kaikki kaverustuvat nopeasti keskenään. Yleensä löydän ryhmästä 1-2 henkilöä joiden kanssa asiointi tuntuu luontevalta. Ehkä vain ajattelen eri tavalla, tai olen vain sen verran intro etten lämpeä niin nopeasti tai juttuni ovat outoja? En tiedä. Paras porukka yleensä on 50-50 naisia ja miehiä. Sukupuolet tasapainottavat toisiaan, ja yleensä tulen paremmin naisten kuin miesten kanssa juttuun. Huom, yleensä. En usko että tällä on niinkään sukupuolen kanssa tekemistä, vaan sillä, että olen melko rauhallinen luonteeltani, ja tämä piirre ehkä korostuu naisissa miehiä useammin.

Vierailija kirjoitti:

Olet liian ylimielinen. Sori mutta sun pitää laskeutua jalustaltasi rahvaan joukkoon ja ruveta kaveriksi tavallisten naisten kanssa. Ei se muuten onnistu.  Älä odota, että kaverisi on täydellinen ennen kuin alat tehdä tuttavuutta. Ihmiset harvemmin ovat. Tyydy niihin kaverihin, jotka kiinnostuvat sinusta ja ala panostaa heihin. Sillä tavalla niitä ystäviä sitten tulee vähitellen.

Juuri tällaisten ihmisten vuoksi, kuin tämän kommentin antaja, en juuri välitä suurista seuroista. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ja voitte kuvitella kliimaksin kun pistetään 10kpl tämän tason ihmisiä samaan tilaan.

Ei me täällä voida tietää, minkä vuoksi omat toiveesi ja odotuksesi eivät ole kohdanneet toisten toiveita ja odotuksia. Todennäköisesti siellä taustalla on asioita joista sinä et voi olla tietoinen, koska muiden ihmisten pään sisään ei voi mennä. Turhaa syyllistät itseäsi. Toisaalta ajattelen vähän niinkin, että voiko olla että et syvällä sisimmässäsi ole ryhmäihminen, kuten suurin osa ihmisistä ei enää aikuisiällä ole, ja ajatus siitä että sinun pitäisi yhä aikuisena kuulua tiiviiseen ryhmään, kuten nuoruusaikoina, on sinulle vähän kuin ulkoapäin tullut ajatus siitä, miten asioiden pitäisi olla. Jos sulla on vaan kaipuu tiiviiseen naisryhmään tai ylipäänsä tiiviisiin ystävyyssihteisiin, mutta ei sitten kuitenkaan sellaista motivaatiota siihen joustoon ja sopeutumiseen mitä se ehkä joskus vaatii, niin silloin teet koko ajan vähän kuin itseäsi vastaan tässä asiassa. Ja se kyllä näkyy.

Minä olen peruspalikka, minulla on runsaasti luonnevikoja enkä ole hyvännäköinen. Otan toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat, en arvota heitä enkä vaadi mitään, ja tämä näyttää olevan heistä mukavaa. Minusta on viehättävää kuunnella ihmisiä ja eläytyä heidän maailmaansa. Minulla ei kuitenkaan ole varsinaista tarvetta olla heidän kanssaan, ja vapaa-aikana olen mieluiten yksin. Siitä huolimatta joku on jatkuvasti pyytämässä jonnekin, mikä on melko omituista. Eikö niillä ole sitten muuta tekemistä, tiedä häntä.

Mutta, oletan että sinä olet monella lailla ns. parempaa seuraa kuin minä, todennäköisesti halutumpaakin. Ehkä sulta puuttuu noista tilanteista joku heittäytyminen ja rentous, hetkessä eläminen. Jos on kovin tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtuu, on helposti koko ajan jotenkin käsijarru päällä. Sen aistii ihmsiestä, että hän on läsnä ja vastaanottavainen mutta nimenomaan älyllisellä tasolla, ei ehkä niinkään emotionaalisella.

Sellainenkin voi olla mahdollista, että määrittelet itsesi ja muut  juuri naiseksi etkä niinkään vain ihmiseksi estää sinun viihtymästä ihmisten kanssa.(naisten jutut on vaan teini hömpää)

Ja noihin uusiin kommentteihin: Olen kyllä itse aloitteellinen kaverisuhteissa. Enkä odota miehiltä flirttiä vaan ne miehet jotka on mun ystäviä on nimenomaan ystäviä ihmisinä, ei miehinä. Samoin naiset ovat mun ystäviä koska pidän heistä ihmisenä. Ja pystyn kyllä avautumaan asioistani aika alusta lähtien, mutta tuntuu usein että ne ovat jotenkin "vääriä" asioita, joihin muilla ei ole kommentoitavaa. Heikkouttakin olen näyttänyt, mitä olen usein jälkikäteen katunut, koska en ole saanut vastakaikua :(

En missään nimessä syytä muita. Ei kai se ole kenenkään syy, jos intressit ja elämänasenteet eivät vain kohtaa. Toisaalta, en ole varma että tämä olisi mussa mikään varsinainen vika. On vain aika iso ristiriita siinä että on paljon ihmisiä joiden kanssa ei oikein natsaa ja toisaalta olisi kiva että olisi kavereita...

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet liian ylimielinen. Sori mutta sun pitää laskeutua jalustaltasi rahvaan joukkoon ja ruveta kaveriksi tavallisten naisten kanssa. Ei se muuten onnistu.  Älä odota, että kaverisi on täydellinen ennen kuin alat tehdä tuttavuutta. Ihmiset harvemmin ovat. Tyydy niihin kaverihin, jotka kiinnostuvat sinusta ja ala panostaa heihin. Sillä tavalla niitä ystäviä sitten tulee vähitellen.

Juuri tällaisten ihmisten vuoksi, kuin tämän kommentin antaja, en juuri välitä suurista seuroista. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ja voitte kuvitella kliimaksin kun pistetään 10kpl tämän tason ihmisiä samaan tilaan.

Tuota mä juuri tarkoitin. Olet niin oman luulotellun ylivoimaisuutesi lumoissa, että ei suhun voi ottaa kontaktia, torjut heti kaikki muut. Älä kuitenkaan syytä muita jos olet yksinäinen, vika on sinussa itsessäsi.