Lue keskustelun säännöt.
Miten selviätte oravanpyörästä – työ - perhe-elämä - harrastukset – tasapainoilu
26.04.2016 |
Eli miten selviätte oravanpyörästä työn, perhe-elämä, ja harrastusten ristitulessa?
Itselläni tuntuu ettei ylimääräistä sekuntiakaan jää mihinkään, koko ajan pitäisi olla menossa jo seuraavaan paikkaan tai olla jo. Töissä pitäisi pystyä antamaan itsestään enemmän, treeneissä sama, lapset luonnollisesti vaativat osansa (ja tulevat kyllä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä). Ympärilleni on nyt kasautunut näiden ruuhkavuosien aikana näköjään ihmiset jotka sanovat suoraan ettei heitä kiinnosta selitykset tai vaikeudet tai syyt niiden takana, on vain ehdittävä ja pystyttävä.
En tiedä enää millä asenteella jaksaisin. Mikä saa ihmiset asennoitumaan elämässä nykyään noin ettei tunnu inhimillisyyttä löytyvän vaan että sun pitää vain selvitä ja antaa se viimeinenkin pisara ja vähän päälle?
Kommentit (16)
Ihana ihminen oot! :) Pitäiskö tehdä sama!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen karsinut elämästä kaiken ylimääräisen. Teen osa-aikaista työtä, harrastan vain sellaisia harrastuksia jotka eivät ole aikaan sidottuja ja niitäkin vain silloin kun huvittaa. Lapsillakaan ei ole mitään aikataulutettuja harrastuksia. Koulun jälkeen tehdään läksyt, lepäillään, syödään ym. Ja ennen kaikkea olen karsinut kaikki ns. energiasyöpöt ihmiset ympäriltäni. En jaksaisi elää mitään aikataulutettua kiireistä elämää.
Hoidan vain kodin sekä lasten ja omat harrastusmenot. Palkkatyön olen ulkoistanut miehelleni. Annan miehelle viisaita neuvoja työelämää varten, kun hän ei aina itse löydä ratkaisuja työpaineidensa alla ja lapsille eväitä terveeseen kasvuun. Minulla on aikaa perehtyä mieheni ammattikirjallisuuteen ja ajankohtaisin uutisiin. Huolehdin hänelle myös oikeat vaatteet, kehotan lenkille ja viettämään laatuaikaa lastemme kanssa. Minusta hän huolehtiikin ihan oma-aloitteisesti. Hän on meistä se sosiaalisempi ja kiltimpi osapuoli. Annan hänelle aikaa rauhoittua ja levätä.
Ajattelin selviytä jäämällä pois vähäksi aikaa työelämästä. Kunhan nuorin ei tarvitse enää tissiä, saa vaimo lähtä vuorostaan hankkimaan leivän pöytään ja rahat lyhennyksiin. Saa ottaa vähän aikaa rennosti ja touhuta lasten kanssa.
Harrastuksista tingitään tietenkin, varsinkin omista, lasten jos on pakko. Ruuhkavuodet on just niin ruuhkaisia kuin ne itselleen tekee. Minusta elämä, jossa kaikki seitsemän päivää viikossa on aikataulutettuja, on sietämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen luopunut harrastuksista ja tv:n katselusta. Käyn vaan töissä ja hoidan lapset ja kodin ja omakotitalon pihan ja mökin.
Ei joukkuelajeja lapsille. Hyvin ehtii normaalit menot ja pitää itsensäkin kunnossa, kun lapsilla ei ole treenejä ja pelejä 5-7x viikossa. Minä ja mies teemme täyttä työaikaa, töitä ei tosin tarvitse kantaa kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi siellä treeneissä (ilmeisesti siis omissa itse valituissa) on annettava kaikkensa? Eikö harrastukset voi vaihtaa sellaisiin mitä ei ole pakko harrastaa tiettynä aikana tai ainakaan niin kilpailuhenkisesti että nekin stressaa? Silloin minusta ei ole mitään järkeä käydä niissä jos ne vie vain energiaa. Tuskin haluat olla vuoden jollain burn out sairaslomalla töistä ja muusta elämästä vain siksi että taekwondo-ohjaaja vaatii enemmän hyppypotkuja kuin mitä jaksaisit.
Olen työtön, perhettä en ole perustanut ja harrastuksia on vain talvisin. Aikaa on liikaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä työajalla, liikuntaa työmatkalla. Liikunta muutenkin antaa jaksamista, ei kyllä vie sit minulta pois? Mitä mahdat harrastaa?
Lasten menot aikanaan ja niiden aikana omaa lukemista tai kaupassakäyntiä. Ystäviäkin ehditään viikonloppuisin nähdä. En koe tätä vaikeaksi. Myös mieheni osallistuu, yhdessä ja tiiminä ja tarkalla aikatauluttamisella toimii. Tätähän se täysi, onnellinen elämä on!
Työmatkat, televisio ja some voivat olla aikasyöppöjä, niitä kannattaa vähän suunnitella tai vähentää.
Ap, sama tilanne täällä. aika pitkään puursin ihan jaksamisen äärirajoilla, se 24h/vrk ei tuntunut riittävän kaikkeen, mitä "on pakko" jaksaa. Jouduin onnettomuuteen viime vuonna, ihan vain siksi, että olin väsynyt enkä osannut keskittyä ja ajatukseni olivat muualla. sen jälkeen olen alkanut vähitellen muokkaamaan elämääni sellaiseen suuntaan, että arjessa on vähemmän niitä.itse asetettuja "pakkoja" ja vähitellen myös hetkiä ilman aikataulutettua ohjelmaa. tämä ei ole ihan helppoa, koska minun on vaikea luopua asioista, joista pidän ja joista olen innostunut. Mutta on ollut pakko myöntää, että elämään ei voi mahduttaa kaikkea eikä kaikkea voi saada.
onnistuin vähentämään työaikaa 30 viikkotuntiin ja yritän töissä ottaa rennommin, en suorita niin mielettömästi ja pidän tauot, esim lounastauon pidän nykyään aina ja syön kunnon lounasruuan.
kotona saa olla vähän sotkuisempaa kuin aikaisemmin, ja olen ulkoistanut siivouksen, pari kertaa kuussa käy siivooja.
lasten harrastuskavereiden vanhempien kanssa viedään ja haetaan lapsia vuorotellen harkkoihin ja peleihin.
omat harrastukset eivät ole aikataulutettuja vaan voin harrastaa kun huvittaa. en myöskään oeta enää paineita, jos omat harrastukset jää välillä vähemmälle.
tää on aika vaikeaa, kun olen niin tottunut suorittamaan 24/7. Mutta vähitellen omaa asennetta rennommaksi muuttamalla kiireisyys vähenee.
kun huomaan käyväni ylikierroksilla, koitan rauhoittua vaikka sohvalle hetkeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja mies ei harrasteta mitään, Eli käydään vain töissä ja ollaan perheen kanssa, tosin minä myös opiskelen hieman. Lapsista ei ole kuin vasta toisella harrastuksia, mutta häntäkin olen tietoisesti ollut vielä ohjaamatta harrastuksiin, joissa olisi paljon harjoituksia, "pakko" olla läsnä tai kilpailuita. Pakko osata tehdä valintoja elämässä, kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa.
No ihan aluksi hankin miehen, joka on tasa-arvoinen hoitoyksikkö. Helpottaa huomattavasti, kun ei ole yksin vastuussa kaikesta. Teemme miehen kanssa "vuorotyötä". Toinen menee aamulla aiemmin töihin ja hoitaa sitten lasten iltapäiväkuviot. Toinen hoitaa lasten aamukuviot ja menee vähän myöhemmin töihin ja palailee sopivaan aikaan. Näitä vuorotellaan, ei ole aina sama aamuvuoro samalla. Töiden mukaan sovitellaan.
Jos olisin kiinnostunut kodin puhtaudesta perustasoa enemmän, palkkaisin siivoajan.
Olen avannut suuni lasten harrastuksissa, ja nyt meitä on muutaman perheen porukka, joiden kesken kuljetukset on sovittu. Nimenomaan on jaettu vuorot niin ettei tarvitse joka päivä viestitellä ja säätää. Liikkumiseni ei ole kovin tavoitteellista. Usein kipaisen töistä kotiin, siinä tulee jo jotain. Jos olen harrastuskuskausvuorossa, odotteluaikana käyn vaikka lenkillä tai jumpassa jos sattuu sellainen kuljetusvuoro, että sali lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omia harrastuksia tasan yksi voimaannuttava, lapsille vedetty raja kahteen harrastukseen tai jos tahtoo enemmän pitää olla sellaisia että itse kulkevat ja hoitavat (7- ja 9-v). 2v ei harrasta. Kaupassa käydään kerta viikkoon, samaa ruokaa voidaan syödä kahtena päivänä. Välillä on ok syödä pinaattilettuja. Olen asiantuntijatehtävässä työssä mutta en pyri urakehitykseen näinä vuosina ja teen häpeilemättä hommia rutiinilla ilman suuria kehittämispaineita. Vain äärimmäisessä pakossa teen ylitöitä kotona. Kodinhoidossa olen hiljalleen oppinut laskemaan rimaa. Lapset olen kasvattanut oma-aloitteisiksi ja vaadin jokaisen osallistuvan kodin töihin. Sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu usein viikonloppuihin ja meille tärkeimpiin ihmisiin. Myös työkaverit ja muutamat lasten harrastuksissa tapaamani vanhemmat ovat minulle tärkeitä kontakteja.Yöunet ovat nipistyneet 6-7 tuntiin, sillä pärjään yhä järkeni säilyttäen.
Ahneella on paskainen loppu.
Kuka se on se auktoriteetti joka on KÄSKENYT ja VAATINUT että pitää ja on pakko olla lapsi tai useampikin, avioliitto sekseineen ja kaikkineen lässynlääjuttuineen, harrastukset, kiinteä kroppa, paljon töitä, omistusasunto, velkaa ja paha olo?
Hyvin. Olen minimoinut työn ja harrastukset sekä jättänyt perheen kokonaan perustamatta. Jää hyvin aikaa öyhöttää AV:lla.