Tutkijan työ, kokemuksia?

Riippuu tieteenalasta. Voi olla sosiaalista ja mukavaa työtä, riippuu paljon omasta luonteesta. Tai, yksinäistä ja itsekuria vaativaa. Tutkijan täytyy olla lopittoman utelias, kriittinen omalle työlleen ja motivoitunut. Kaikkina päivinä ei tule edistystä ja todennäköisesti et saa ennen eläkeikää Nobelia. Toisilla se palo on. Itse en pystyisi olla opettajana tai asiantuntijana, vaan haluan "piipertää ja tutkia"

-Kemisti

Muuten varmaan lähellä unelmatyötä, siis varsinainen tutkimuksen tekeminen, jos saa tehdä sitä mitä itseä kiinnostaa ja minkä kokee tärkeäksi, mutta jatkuva rahoituksen hakeminen (ja sen puute) stressaa ja haittaa pahasti välillä työn tekemistä. Työ ja vapaa-aika sekoittuvat muuten melkoissti, mutta kyllä lomaa pidän kuitenkin.

Olen ollut tutkijana 16 vuotta. Palkkani ei enää ole surkea.

Se, onko valinta hyvä ja jörjetön sinulle riippuu monesta asiasta. Millainen riskinottokyky sulla on? Siedätkö (taloudellista ja tieteellistä) epävarmuutta ja epäonnistumisia? Tieteessä on pakko, koska jos etukäteen tiedät, miten tutkimus tulee menemään, se todennäköisesti on ihan nollatutkimus. Kuinka kiinnostunut olet tutkimustyöstä - koska leipäpappina sitä ei jaksa tehdä. Näihin kysymyksiin pystyt ehkä vastaamaan sitten kun gradusi alkaa olla loppusuoralla, nythän kuvasi tutkimustyöstä on vielä melko kuvitteellinen.

Kilpailu on jatkuvaa ja kovaa, mutta sitä käydään kyllä parillakin eri tasolla. Keskitason tutkijana se on vähemmän kovaa kuin huuipulle halutessasi - mutta kovaa silti. Olet varmasti keskimääräistä fiksumpi, mutta täytyy ymmärtää, että niin ovat kaikki ne kilpailijasikin. Toisaalta kilapiluun ja luovaan työhön ylipäänsä ei pysty, jollei silloin tällöin pidä myös vapaata. Joten jostain se loma on kuitenkin revittävä.

Valmistuin tohtoriksi ympäristöalalta vajaa vuosi sitten. Minulle sattui hyvä ohjaaja ja mahtava työyhteisö. Nautin työstä, vaikka apuraha olikin surkea. Jo muutama kuukausi aloitettuani löysin itseni kongressi-illalliselta Etelä-Afrikkalaiselta viinitilalta. Ja myöhemmin olin tutkijavaihdossa Italiassa.

Työni oli tosi vaihtelevaa. Maastotöitä, labratöitä, mikroskopointia, kirjoittamista ja artikkelien pänttäämistä sekä niitä jatko-opintokursseja.

Plussaa työssäni oli työaikojen vapaus, innostavuus ja vaihtelevuus sekä sopivasti matkustaminen. Miinuksia huono apuraha ja se että tohtorin tutkinnon jälkeen voi työllistyminen olla alasta riippuen vaikeaa. Joskus maisteri menee edelle. Post doc- rahat on vain pari vuotta eli se on jatkuvaa rahojen hakua. Kilpailu on kovaa. Jossain vaiheessa pitäisi perustaa jo oma tutkimusryhmä ym. Mulle sanottiin että tohtoreista noin 10% jatkaa tieteen parissa lopulta. Jos työllistyy yrityksiin niin palkka on jo hyvä.

Heh, kun mä olin tutkijana, niin oli kyllä rennoin työ mitä voi kuvitella. Jäinkin sinne juuri siksi, että alani bisnesmaailman paineet ei kiinnostaneet. Mihinkään huipulle ei ollut halua vaan nimenomaan päästä rennolla otteella nauttimaan palkkaa. Ja hyvin se onnistuikin. Olin sellaisen proffan kumppanina tutkimassa, jonka tutkimusala oli lähinnä syvämietteisten teoreettisten papereiden kirjoittamista. Joten ei kun pullo punkkua naamaan ja näppäimistö laulamaan, niin sai aikaan papereita jotka julkaistiin ja joita pääsi ulkomaille konferensseihinkin esittelemään. Nauratti kyllä oikein usein, että siitäkin maksettiin :D

Sitten kyllä kun perheellistyin, siirryin bisnesmaailmaan paremman palkan perässä. 

Itse teen pitkiä päiviä, tosin suunnittelen oman aikatauluni, ja teen koko ajan sitä mikä juuri minua kiinnostaa. Vaikea keksiä sen puolesta parempaa työtä. Olen joka aamu yliopistolle päin astellessani onnellinen.

Tällä hetkellä mulla ei ole apurahaa, joten olen kustantanut kaiken itse. Naurattaa välillä, kun olen itse itseni työnantaja.

Nyt alkaa omat rahat olla vähissä, joten jos en lähiaikoina saa apurahaa, sitten naurattaa vähemmän. Olin suunnitellut, että teen välillä töitä ja säästän rahaa palkasta tutkimuskausille, mutta hallitusten leikkausten takia työpaikkani on juuri lopetettu. Ja toinen mahdollinen työpaikka, yliopisto, on sekin hallituksen kirveen alla.

Vikaa ei ole siis tutkijan ammattissa sinänsä, ongelma on ettei kukaan halua siitä maksaa sulle palkkaa.

Löysää duunia. Eksäni oli 3-4 vuotta tutkijana ja teki vielä hyviä julkaisuja, mutta silti hengasi töissä ehkä 3-5 tuntia päivässä. Harvoin jaksoi ennen yhtätoista edes raahautua paikalle. Palkkakin oli ihan ok, sai melkein saman kuin minä yksityiseltä. Sitten kyllästyi itsekin siihen ja lähti muualle töihin.

Toinen tuttu teki vajaassa kolmessa vuodessa ansiokkaan väitöskirjan ja myöhemmin on hehkuttanut monesti, että loistohomma, kun työajat oli vapaat, ei ollut pakko lähteä työpaikalle ikävällä ilmalla lainkaan ja yliopisto kiitti hyvästä väittäristä nopealla aikataululla.

Toisaalta ymmärrän kyllä, että tuommoinen työ ei synny kellokortilla vaan usein ne aivot raksuttaa illallakin lenkillä. Vaikea ajatella, että tutkijan pitäisikään väkisin istua tuijottamassa ruutua 8 tuntia päivässä, jos ei vaan syki.

Työ on koventunut koko ajan. Itselläni työnkuvaan kuuluu tutkimustyötä useassa projektissa, opetusta, opinnäytteiden ohjausta, rahoituksen hankintaa, istumista erilaisissa työryhmissä ja muiden yhteistyösuhteiden ylläpitoa esim kuntien ja yritysten kanssa. Ei kyllä työaika riitä, ja kiire on kova, mutta siltikin pidän työstäni.

Olen kemisti. Töissä tutkijana yksityisellä laboratoriossa T&K puolella. Itse tutkimustyö on kivaa ja haastellista (menetelmien kehitys, uusien näytetyyppien testaus, uusien laitteiden käyttöönotto, uusien tuotteiden testaus jne jne). Mutta paljon kuuluu työhön ihan paperihommia, byrokratiaa, tavaratilauksia, laboranttien työn ohjausta, näytteiden priorisointia (rutiininäytteet), ajankäytön raportointia esimiehille, labraohjelmaan näytteiden kirjauksia, vertailunäytteiden laskentoja jne, esimiesten teettämia muita "turhia hommia". Noin puolet ajasta menee tuohon muuhun ja noin poulet itse tutkimukseen. Aikaa voisi käyttää niin paljon kuin sielu sietää eli myös kotona ilman palkkaa, usein s.posteihin pitää vastata asap vaikkei palkka juokse kotona. Yritän kuitenkin pitää työasiat töissä ja kotona olen vapaalla. Moni meidän tutkijoista käyttää paljon enemmän omaa aikaansa, esim. artikkeileiden hakuun ja lukemiseen ym. tiedon etsintään. He ovat edenneetkin firman tutkijapolulla nopeasti. Minulla perhe, joka on tärkeä, joten en tee uraa yhtä hanakasti ja olen ihan tyytyväinen nykyisiin hommiini. Esimieheksi en edes halua, haluan pysyä labrassa käytäntöä lähellä. Palkka ei ole kaksinen vaikka olenkin yksityisellä, tulijoita on niin paljon, ettei palkasta voi neuvotella. Palkkaa ei ole nostettu taloon tuloni jälkeen ja siitä on jo 7 vuotta aikaa, vain indeksikorotukset on tulleet, sopimuspalkka. Esimies ei tajua meidän hommista mitään, ollaan jokainen niin spesialisoitu omaan lokeroonsa syvälle, saadaan aika vapaasti suunnitella ajankäyttömme. Enemmän saisin aikaiseksi, jos tuota byrokratiaa ei olisi firman sisällä niin paljon.

Tutkijoita on niin paljon eri hommissa, riippuu alasta ja itsesta miten paljon se ihmiseltä vie aikaa.

Olen ollut opetus ja tutkimustyössä..kokemus työstä on mitä parhain.Ammatti, jossa saa lukea, työskennellä yksin..tietenkin on olemassa deathlinet, niin kuin joka työssä. Pelkkä yksintyöskentely ei riitä, vaan täytyy osata olla myös ryhmäpelaaja..tieteellinen työympäristö on unelmaympäristö..apurahojen eteen täytyy tehdä työtä, mutta parhaimmillaan työssä voi tuntea flow olotilan..vertaisin tutkijantyötä taiteilijan työhön..analysoidessa taiteellisuudesta ei ole ainakaaan haittaa..monet yliopistolla purnaavat tehokkuusvaatimuksista, sekä byrokratian lisääntymisestä..itseäni se ei ole haitannut..itse olen parhaimmillani laadullisessa tutkimuksessa, mutta pidän myös määrällisestä tutkimuksesta.

up

Mies on tutkijana yliopistolla, eri rahoituksia. Palkka suht hyvä, täysin itsenäistä, vapaat työajat ollu yli 20 v. Minun silmiini aika suojatyötä; ei tee pitkiä päiviä verrattuna moneen muuhun, jos ei huvita mennä töihin, ei mene. Toisaalta vaatii sitten sen, että tulosta pitää tulla. Ei tartte olla paikalla, mutta jos et saa mitään aikaan, niin jatkoja ei saa mistään. Mutta ei se todellakaan kaikilla ole mitä 12 tuntia joka ikinen päivä. Hyvin rentoa moneen muuhun verrattuna, lisäksi tuntuvat pitävän omia lomia hyvinkin silloin kun on jotain menoa, kukaan ei katso oletko   töissä  jotakin päiviä  vai et. Työaikoja ei siis ole, paitsi jos on opetusta ni silloin on toki mentävä . Lisäksi saatetaan olla konferensseissa yms ympäri maailmaa, jossa istutaan ja illastetaan.

Vierailija kirjoitti:

Löysää duunia. Eksäni oli 3-4 vuotta tutkijana ja teki vielä hyviä julkaisuja, mutta silti hengasi töissä ehkä 3-5 tuntia päivässä. Harvoin jaksoi ennen yhtätoista edes raahautua paikalle. Palkkakin oli ihan ok, sai melkein saman kuin minä yksityiseltä. Sitten kyllästyi itsekin siihen ja lähti muualle töihin.

Toinen tuttu teki vajaassa kolmessa vuodessa ansiokkaan väitöskirjan ja myöhemmin on hehkuttanut monesti, että loistohomma, kun työajat oli vapaat, ei ollut pakko lähteä työpaikalle ikävällä ilmalla lainkaan ja yliopisto kiitti hyvästä väittäristä nopealla aikataululla.

Toisaalta ymmärrän kyllä, että tuommoinen työ ei synny kellokortilla vaan usein ne aivot raksuttaa illallakin lenkillä. Vaikea ajatella, että tutkijan pitäisikään väkisin istua tuijottamassa ruutua 8 tuntia päivässä, jos ei vaan syki.

Juuri näin minunkin miehellä. On kuitenkin ilmeisen hyvä, kun aina jatkoja saanut. Itselläni on täysin pakkotahtinen työ, joka alkaa ja päättyy tiettyyn aikaan, ja kadehdin tuota vapautta. Toisaalta mies sanoo, että sekin on stressaavaa, kun ei ole mitään rajoja tai työaikoja. Palkan saa tehdystä työstä, ideoista, väitöskijojen ohjauksesta yms, ei siitä että oletko paikalla vai et. Toki jotkut proffat ovat yleensä hyvin sitoutuneita työhön, mutta paljon  esim. lehtoreista ja normitutkijoista viettää aika löysäillen työviikot. Ja tosiaan lomat pidetään just sillon kun huvoitata ja ylimääräisä lomia jos huvittaa.  Koulutustasoon nähdenhän palkka ei ole loistava, joten  tämä löysyys on osa palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tutkijana 16 vuotta. Palkkani ei enää ole surkea.

Se, onko valinta hyvä ja jörjetön sinulle riippuu monesta asiasta. Millainen riskinottokyky sulla on? Siedätkö (taloudellista ja tieteellistä) epävarmuutta ja epäonnistumisia? Tieteessä on pakko, koska jos etukäteen tiedät, miten tutkimus tulee menemään, se todennäköisesti on ihan nollatutkimus. Kuinka kiinnostunut olet tutkimustyöstä - koska leipäpappina sitä ei jaksa tehdä. Näihin kysymyksiin pystyt ehkä vastaamaan sitten kun gradusi alkaa olla loppusuoralla, nythän kuvasi tutkimustyöstä on vielä melko kuvitteellinen.

Kilpailu on jatkuvaa ja kovaa, mutta sitä käydään kyllä parillakin eri tasolla. Keskitason tutkijana se on vähemmän kovaa kuin huuipulle halutessasi - mutta kovaa silti. Olet varmasti keskimääräistä fiksumpi, mutta täytyy ymmärtää, että niin ovat kaikki ne kilpailijasikin. Toisaalta kilapiluun ja luovaan työhön ylipäänsä ei pysty, jollei silloin tällöin pidä myös vapaata. Joten jostain se loma on kuitenkin revittävä.

Sanoisin, että tummennettuna avainlause. Itselläni ei riittänyt lopulta intohimo tutkittavaan aiheeseen eikä myöskään työnkuvaan, vaikka sainkin hyvän palautteen työstäni. Jos tutkimukseen riittää paloa, sitä on valmis varmaankin sietämään ne epämiellyttävät oheisasiat työssä. 

Täytyy ottaa huomioon myös se, että rahoitukset ovat kiven alla. Lehtorin tai proffan paikan saa ehkä  vuosien saatossa vain muutama. Suurin osa päätyy tohtorin väitöskirjan tai parin vuoden jälkeen jonnekin minne sattuu, kun ei kerta kaikkiaan ole rahoituksia. Ja ne kiristyy koko ajan. Kilpailu on niistä järjettömän kova.   Sitten huomaat, että olet onnekas, jos saat  jonkun sijaisuuden jostain yläkoulusta opettajana tms. Virkaa et saa edes sieltä, jos et ole tohtorin tutkinnon ohella varustautunut pedagogisin opinnoin. Yliopiston dosentuuri ei esim. pätevöitä yläkoulun  opettajaksi esim, matikassa... Itse tiedän muutamankin työttömän tohtorin, joka on saanut väitöskirjasta arvosanan Laudatur, eli todellakin ei mikään normiarvosana. Siinä voi sitten miettiä, että mikä kannattaa ja mikä ei. Moni myös leipäntyy hommaan. Vaikka nuorena ala tuntuu jännältä, niin yliopistojen rahoituksien kiristyminen ja käytännön ongelmat vievät kyllä vuosien saatossa sen nuoruuden palon pois.... Rahoituksista kiistellään ja tapellaan, on kateutta, jne...... Helpommalla melkein pääsee kun ajais esim. rekkaa ja painas ylitöitä ja keskittyy sitten vapaa-aikaan. Palkkakin ois vuosien saatossa varmaan lopulta parempi. Ja yks juttu on se, että aina löytyy maailmasta saman alan itseään fiksumpia ja oikeasti älykkäitä, joilla ei ole perhettä ja tekevät 16 tuntia päivässä töitä...... Vaikea siinä on kilpailla

Jos sitä tekee liian pitkään se on ammatillinen itsemurha. Tein lähemmäs kymmenen vuotta tuotekehitystä isolle firmalle. Kehitin uuden valmistusprosessin joka on nyt patentoitu EU:n ja yhdysvaltojen alueella, lisäksi olen pääkehittäjä parissa muussa patentissa. Minulla on siis kiistattomat näytöt että olen tuottava työntekijä.

Mutta nyt olen ollut työtön kolme vuotta. Oman alan työpaikosta on kohtalaista, muttei älytöntä kilpailua. Sen verran kuitenkin ettei työttömällä ole mitään mahdollisuuksia JOS on "liian kapea osaamisprofiili". Olisi pitänyt perehtyä myös asioihin jotka ei niin kiinnosta (strateginen johtaminen yms. tuubaa), näin tehneillä entisillä työkavereilla on nykyään oikein hyvät urat vaikkeivat kummoisia työntekijöitä muuten olisi olleet.

Eli tutkijaksi voi mennä kunhan ymmärtää lopettaa ajoissa ja perehtyä kaikenlaisiin juttuihin mitä yksityiset työnantajat arvostaa. Niitä kannattaa kurkkia vaikka kysellä suoraan eri firmojen rekryosastoilta. Tuurilla vastaavatkin, tai sitten ei. Mutta kannattaa siis kartoittaa mitä omasta osaamisesta puuttuu ja opetella niitä, kiinnosti tai ei. Itse aloitin sen liian myöhään.

ps opiskelen nykyään toiselle tekniselle alalle jolla on aina lievä työvoimapula (sori, en kerro mikä...)