Pakkanen jatkuu.. suomi on säähelvetti!
Viime vuosi meni pilalle suomessa ja näyttää menevän tämäkin vuosi kurjan kelin vuoksi reisille.
Kommentit (11)
Jos ihan oikeasti vuosi menee pilalle sään takia, niin kannattaa muuttaa jonnekin, jossa sää on mieleisempi.
2014 jolloin oli superhelteet oli meillä tähän aikaan vajaa metri lunta
Elämä ei mene pilalle sään takia, mutta oikeasti nyt kannattaa tarkistaa omia odotuksiaan. Tähän aikaan vuodesta (huhtikuun loppu) esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopassa eletään kevättä ja pian kesää. Suomessa "kesä" alkaa aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua eli heinäkuussa, viime vuonna se alkoi vasta elokuussa. On itsensä kiusaamista haaveilla tässä vaiheessa vuotta edes +20-keleistä. Tänä talvena muuten aurinko on paistanut mukavan paljon.
Niin no Suomi on Pohjois-Euroopassa. Ei Etelä- tai Keski-Euroopassa. Huvittaa nämä pitkästä talvesta järkkyvät ihmiset.
Just luin tieteen kuvalehdestä että golf-virta on heikentynyt enemmän kuin odotettiin, koska jäätiköt sulaa nopeammin kuin odotettiin. Katotaas mimmonen säähelvetti pian on, tulee sekin varmaan nopeammin kuin osaamme odottaa :/
Vierailija kirjoitti:
#ilmastonmuutos #ihmisettuhoaaympäristön #fossiilisetpolttoaineetnevöfoget #lentäkääthaikkuihinaurinkoon #lentokoneonilmastonkaveri
#siperianmetaanivuodot#
90-luvulla oli vappuna hellettä ja taisi olla 2007 tai 2008 myös. Viime aikoina on ollut nihkeetä säätä.
Kamalasti ukkonen nyt jyllänny ja tuhonnutkin. Ensin se rintamiestalo, sitten lentokoneet Helsinki-vantaan lentokentällä, sit jossain hiekkakentälläki oli osunut johkuu....
Espoossa ei uskaltanut lähteä pihalle sateen aikaan kun ukkosti niin paljon.
Ilmaston lämpeneminen kiihtyy. Tulee tällaisia otsikoita Lumen tulo yllättää autoilijan. http://yle.fi/uutiset/miten_se_onkin_autoilijalle_aina_yllatys_lumen_tu…
Eli talvi yllättää autoilijan -huhtikuun lopussa..
#ilmastonmuutos #ihmisettuhoaaympäristön #fossiilisetpolttoaineetnevöfoget #lentäkääthaikkuihinaurinkoon #lentokoneonilmastonkaveri