Pikkutyttöni menehtyi noin kaksi viikkoa sitten... valoa alkaa olemaan näkyvissä.

Pikku-Noonan kuolinsyy ei koskaan selvinnyt.

Minä ja miehemme saimme suloisen pikkutytön noin kuukausi sitten.

Kaikki oli hyvin.. Tyttö oli osa perhettämme, ihana ja suloinen.

Hän oli tärkeä isoveljelleen Joonalle, 4v, joka ilahtui pienestä ''hipusta'', miksi hän tulokasta kutsui.

Tyttö oli määrä nimetä Noonaksi.

Kaksi viikkoa sitten aikaisena aamuna menin tuttipullon kanssa pikku-Noonan sängyn luo sanoen:

''huomenta rakas, aamiaisen aika''

Hän nukkui.

Katselin Noonaa hetken ja ihmettelin, että miksei hän ole tähän aikaan hereillä.

Sitten pysähdyin ajatuksiini ja maailmani alkoi järkkyä

Noona ei hengittänyt. Noonasta oli tullut enkeli.

Itkin ties kuinka kauan sängyn vierellä, pieni vauva sylissäni hokien hänen nimeään.

Mieheni tuli katsomaan minne olin jäänyt.

Kuiskasin vain, että tyttärestämme on tullut enkeli...

Mieheni järkyttyi. Hän ei kyennyt edes itkemään.

Pikku-Noonan kuolinsyy ei koskaan selvinnyt.

Joona on kahden viikonkin jälkeen välillä yhä halukas auttamaan pukemaan ja hoitamaan ''hippua'', mutta ymmärtää aina, kun sanomme, että Noona on nyt taivaassa, ei enää maanpäällä.

Noona ei ollut kauaa täällä, ja hän ei ehtinyt olemaan perheessämme kauaa.

Hän on silti aina osa sitä, ei enää pikkytyttönä, vaan pikkuenkelinä ?

Jos tää taas olisikin totta, niin olet shokissa vielä kun tänne noin yksityiskohtaisesti ja nimillä kirjoitat.



Tsemppiä joka tapauksessa, tyttären menetyksen johdosta tai hulluudesta.

Häpeä ap, täällä on sellaisia jotka on oikeastikin menettäneet vauvansa.

Voimia sinulle ja perheellesi, ap.

vaikuttaa ala-asteelaisen ainekirjotukselta..

tässä sitä tuli:D

Pitäisikö ihan tehdä ilmoitus asiattomasta viestistä

"Trollausta (linkki Wikipediaan) eli esimerkiksi tahallista yliärsyttämistä ja provosointia sisältävät viestit.



Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta ”Ilmoita asiaton viesti” –nappulalla"

Useat lapsensa menettäneet kantavat surua läpi elämänsä.

justiinsa juu. ja kahdessa viikossa jo alkaa valoakin näkymään. Ehkä siellä porvoossa.

niinhän parhaimmat sadut yms.kuten raamattu on luotu mut harmi et tää kirjoittaja ei osaa ollenkaan.Todellakin kuin ala-asteikäisen tekstiä.

Ensinnäkin kätkytkuolema tulee yleensä 2-4kk ikäiselle.

Toisekseen kukaan lapsensa menettänyt ei voi sanoa kahden viikon kuluttua että alkaa olemaan valoa näkyvissä.



Todella mautonta pilailla vakavalla aiheella.

Tuttavani joka menetti lapsensa viisi vuotta sitten, rämpii edelleen menetyksen tuskassa.



Törkeää leikitellä vakavilla asioilla.

"pysähdy ajatuksiinsa" ja totea heti, että hengittämätön vauva on kuollut. Normaalisti varmaan soittaisi apua. Tai kutsuisi edes sen miehen paikalle.



Jollekin kätkytkuolema on todellisuutta, ja on julmaa viihdyttää itseään keksimällä tökeröitä tarinoita aiheesta.

kuinka kukaan voi provoilla tällaisella asialla..

niin erittäin huono ja tyhmä.





Kuvittelee miltä tuntuu kun menettää lapsensa.

Äitini menitti veljeni kun tämä oli vain 3 päivää vanha. Suru oli valtava. Masennusta oli joka jatkui yli kymmenen vuotta.



Äiti kertoi että välillä kuuli sen äänen kun he heittivät hiekkaa pienen arkun päälle. Hänestä se tuntui tuskalta.



Ei kahdessa viikossa pysty nähdä valoa!!!



HYI

Herätit vauvan aamiaiselle. Pitikö sen lähteä kouluun vai?

Itselläni alkoi vasta parin viikon jälkeen todellisuus iskemään päin naamaa!

Siihen asti elämä meni kuin sumussa kulkien, aamulla ajatteli et kaikki on vain unta..kunnes todellisuus iski päin naamaa.

Elämä seisahtui ainakin kuukaudeksi, oli vain meidän perhe ja kuolema.

Järkyttävä oli tilanne kun ekan kerran lähdin yksin kauppaan, tajusin et hei elämähän on muilla jatkunut ihan normaalisti. Ärsytti katsoa nauravia naamoja, itsellä kun sisimmässä paloi ankara surun tuoma rovio. Hiljalleen senkin sitten oppi hyväksymään, muilla elämä jatkuu onnellisena. Tämä suru koskettaa vain meitä. Muuttaa vain meitä loppuelämän ajaksi.

Vaan tuleehan se arkikin vastaan jokaisella, mutten usko et 2 viikossa alkaa kellään valoa jo näkymään!!



2-vuoden jälkeen kuolemasta, alkoi hiljalleen elämä kantaa. Eikä kaikki kääntynyt joka pienestä asiasta ylösalaisin. Mutta päivääkään ei melkein 7-vuoden aikana ole mennyt ettenkö lastani muista. Välillä suuri suru murtaa mielen, muttei enää viime vuosina niin pitkiksi ajoiksi.



Shokki on oikea ilmaus sinulle (jos tämä ap:n teksti on totta) Muuten toivon sinulle kirjoittaja oikeasti joskus kokemusta lapsen menetyksestä, saat tietoosi oikeasti mitä se on!!!

2 viikkoa sitten? Näihin aikoihinhan vasta pitäisi olla hautajaiset. Sen jälkeen vasta tulee pahin ahdistus ja tuska, eikä suinkaan ala olla valoa näkyvissä.

Paitsi trollipeikoilla.