Lue keskustelun säännöt.
Oon niin itkuherkkä miehen kanssa, en kestä
19.04.2016 |
Siis oikeesti tää on ihan naurettavaa. Meillä on aika vähän vapaa-aikaa ja vietetään nuo ajat hyvin pitkälti yhdessä, harvemmin tulee sellaista aikaa ettei nähtäisi vuorokauteen. Mutta aina, kun tulee, niin mua alkaa itkettää ihan mielettömästi. Siis vaikka ajatuksissani en olisi mitenkään rikki tulevasta erillään olosta ja jopa olisin innoissani siitä, mitä olen erillään ollessamme aikeissa tehdä, niin erkanemisen hetken lähestyessä tunnen vaan, miten silmiä alkaa kirvellä. Pystyn aina taistelemaan tuon itkun kanssa ihan viime hetkille asti, mutta viimeistään sillä hetkellä kun hyvästellään alkaa paksut kyyneleet vaan valua, vaikka miten yrittäisin estellä ja yrittää nyt ainakin näyttää ihan kivalta ja normaalilta miehen edessä. Mitään hirveitä räkäitkukohtauksia en vedä, vaan siis hyvästelen miehen aina ihan normaalisti ja niin hyväntuulisesti kuin se nyt vaan on mahdollista niin, että kyyneleet valuu samanaikaisesti pitkin naamaa.
En vain tajua, mistä tää johtuu. Olenko tosissani näin läheisriippuvainen? Miten tästä pääsee eroon? Itse erossa oleminen ei ole pahinta, vaan jotenkin se erkanemisen hetki vaan kirpaisee hirveesti.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää. Hankkisit oman elämän niin et olisi noin ripustautunut toiseen
Niinhän se on! Tosin mulla on oma, hektinen elämä, jonka vuoksi sitä vapaa-aikaakaan ei ihan hirveästi ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukutko tarpeeksi?
Jos en nuku tarpeeksi, mulla Niagara aukeaa harmillisen helposti.
Oletko ahdistunut, tai muuten kovin yksinäinen? Joku sinulla oireilee taustalla. Voisit hakea keskusteluapua, saisit purkaa sydäntäsi ja käydä läpi patoutuneita asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen huomannut, että jos tuollaisessa tilanteessa ajattelen mitä kaikkea suunnitelmaa minulla on sille ajalle, niin minulla tulee melkein kuin huono omatunto siitä, että mukamas odotan ja toivon, että toinen lähtee. Siitä tulee sitten sellainen tunteiden ristiriita, että väkisinkin herkistyy.
Mutta sitten opettelin siirtämään ajatukset itsestäni siihen lähtijään. Aloin ajattelemaan, että kuinka kivaa siitä toisesta on lähteä, kun pääsee reissuun. Ja kuinka hän nauttii siitä, kun näkee vähän muutakin kuin kotiympyrät. Ja mietin mitä kaikkea kivaa sillä on siellä odottamassa. Niin sitten sitä herkkää hetkeä ei tulekaan, kun olen toisen puolesta iloinen ja onnellinen ja mietin kuinka sekin on innoissaan lähdössä. Ei ristiriitaa - ei itkua.
Voisko muistuttaa jostain lapsuuden tapahtumasta? Miten lapsena reagoit tuollaisissa tilanteissa? Toisinaan keho muistaa asioita joita mieli ei.
Säälittävää. Hankkisit oman elämän niin et olisi noin ripustautunut toiseen