Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Auttakaa, en jaksa enää

Vierailija
15.04.2016 |

Hei kaikille, en ole ennen kirjoittanut oikeastaan millekään palstalle, mutta tarvitsen kipeästi apua.

Olen 16-vuotias lukiolainen jonka isä on narsisti. Psykologiasta kiinnostuneena tiedän kyllä, että en voi tietää narsismia varmaksi sillä häntä ei ole diagnisoitu. Minulla on myös vuotta nuorempi sisko ja 13-vuotias pikkuveli, joka on täysin isäni hallussa. Onneksi voin kuitenkin puhua näistä asioista siskoni kanssa.

Kuitenkin, isäni on todella kontrolloiva etenkin äitiäni kohtaan. Ennen töihin menoa hän teippaa äitini alusvaatteet kiinni vartaloonsa, koska on niin kamalan mustasukkainen. Tämä on melkein ironista sillä vanhempani ovat eronneet ja hän oli se joka petti äitiäni.
Hänellä on myös äänityslaitteita kotonamme (äitini ja isäni siis asuvat silti yhdessä) ja äitini laukussa/takissa. Hän myös uhkailee meitä ja äitiäni ja kertoo meille lapsille hänestä valheellista tietoa (esim että hän haluaa tappaa meidät/ei rakasta meitä). Tottakai minä ja siskoni tiedämme, että on keksinyt koko homman, mutta pikkuveljeni uskoo kaikkeen.
Kaiken päälle hän lyö äitiämme sen jälkeen kun olemme menneet nukkumaan (ja pari kertaa olemme jopa nähneet sen). Meitä hän ei kuitenkaan lyö enää, vaikka on hän pari kertaa ollessamme todella nuoria.
Kulisseja pidetään kyllä kunnolla yllä. Isäni ei ole kertonut erosta vanhemmilleen ja muutenkin ainan pitää teeskennellä, äitini mukaan jopa meidän, lasten edessä.
Äänityslaitteiden takia voin puhua äidilleni kunnolla vain, kun viemme sisarusteni kanssa roskia. Hän kertoo meille kaiken ja on tehnyt tätä siitä asti kun olimme noin 11 vuotiaita. Veljelleni hän ei kuitenkaan puhu, koska olemme varmoja, että hän kertoisi isälle.
Vanhempani erosivat ollessani 12. Muistan kuinka jouduin painostamaan äitiäni pistämään paperit postiin. Joka kerta kun viemme roskia sanon hänelle, että en jaksa ja pyydän häntä hakemaan yksinhuoltajuutta. Äitini lupaa hoitaa asian, mutta ei ikinä sitä teekään.

Nyt minusta tuntuu siltä, että en oikeasti jaksa enää. En pysty elämään kulissia enää. En tiedä mitä tehdä, vanhemmillani on yhteishuoltajuus.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Unohdin mainita, että äiti on kieltänyt kertomasta kellekään

Ap

Vierailija
2/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tuo on totta, niin otat sen äänityslaitteen ja marssit sen kanssa poliisiasemalle kertomaan nuo samat asiat. Edes omassa kodissa ei saa nauhoittaa muiden puheita näiden tietämättä, se on rikos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua vaan pelottaa niin paljon, että en uskalla. Jos tietäisin 100% että poliiseille puhuminen korjaisi tilanteen niin tekisin sen, mutta tiedän, että isä hylkäisi minut täysin jos saisi tietää

Ap

Vierailija
4/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos puhut totta, niin voit olla sosiaaliasemaan yhteydessä ja tehdä "itsestäsi" lastensuojeluilmoituksen. Kerro koulussa terveydenhoitajalle tai oikeastaan ihan kenelle tahansa aikuiselle. Vaikka äitisi on kieltänyt, niin mieti pienempiä sisaruksiasi. Olen pahoillani. Halaus ♡

Vierailija
5/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Unohdin mainita, että äiti on kieltänyt kertomasta kellekään

Ap

Tuo ei ole terve perhekuvio ja salaisuuksien pitäminen sairastuttaa. Kerro tämä tarinasi jollekin asiantuntijalle, esim. koulun terkkarille tai terveysaseman hoitajalle. Tarvitsette apua koko perhe.

Vierailija
6/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitoksia kaikille tuesta <3 puhun äidille asiasta ja jos hän ei itse sitä korjaa niin korjaan minä

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa todella pahalta kuulostava tilanne :( Sinun ja sisarustesi on ehdottomasti saatava apua. Poliisille tai sosiaalitoimistoon meneminen yksin voi olla pelottavaa, joten onko sinulla ketään aikuista (esim. kummi, opettaja, kaverin vanhempi) jolle voisit kertoa tilanteesta ja jonka kanssa voisitte yhdessä hakea apua? Luulen, että jos äitisi ei tähän mennessä ole tehnyt asialle mitään hän tuskin tekee lähitulevaisuudessakaan. Ei ole mikään ihme ettet kestä enää, varmaan on mennyt luottamus ja kunnioitus paitsi isään myös äitiin. Toivottavasti jaksat hakea ja saat apua! Varaat vaikka kouluterkkarille ajan ja näytät kirjoituksesi hänelle.

Vierailija
8/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Provo. VartalooNSA paljasti. Oot se sama kirjoittelija joka tehtailee näitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole kertonut kellekään ja en ole oikein läheinen kenenkään aikuisen (paitsi äitini) kanssa, mutta kyllä voisin varmaan sinne asemallekin yksin mennä, jos äiti ei sitä ole valmis tekemään.

Ap.

Vierailija
10/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En valitettavasti ole provo, mutta et sä varmaan mun sanaan usko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

LOL, tuo ei ole narsismia, vaan olette umpihulluja. Sanon te, koska tuo on jättänyt jälkensä sinuunkin. Koska haluat apua, saatat eheytyä. Poliisi ei teitä auta. Jotain sosiaalipuolen juttuja noi varmaan on. Sellainen numero on mistä selviää kaikki julkisten palveluiden ohjeet. Soita sinne. Tarvitset edunvalvojan ja asianajajan joka hoitaa sinulle asialliset elinolosuhteet. Äitisi on jo niin sekaisin, että häntä ei auta enää mikään.

Vierailija
12/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettavasti narsisti sairastuttaa myös uhrinsa, eikä hänestä itse pääse eroon. Kyseessä on riippuvuus. Narsistin vallassa elävä ihminen tajuaa kyllä, ettei suhde ole terve, mutta hänen minuutensa on niin särjetty ettei hän usko olevansa olemassa ilman alistajaansa.

Näin on varmasti äidillesi käynyt kun hän ei saa teitä lapsia irti tilanteesta. Luultavasti vääristelisi tilannetta myös viranomaisille jos jonkun ilmoituksen tekisi.

Kehoitan tekemään sen lasun ja kääntymään sosiaalitoimen puoleen, saatat saada oman asunnon sillä olet jo 16.

Tarvitsette ulkopuolista apua. Ehkä äitisikin herää jos te lapset lähdette sairaasta tilanteesta pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaukseksi 11:lle

Äitini kyllä ymmärtää, että tämä ei ole mitenkään normaalia. Hän on vain elänyt tässä niin pitkään, että hän odottaa oikeaa hetkeä. Häntä myös varmasti pelottaa, sillä isä on väkivaltainen.

En myöskään tiedä oletko psykologi, mutta aika selvä narsisti on kyllä mielestäni

Vierailija
14/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoittajalta haluaisin tietää, millä teipillä teippaa ne - ihan tavallisella teipilläkö vaiko ilmastointiteipillä käy joka aamu rullaamassa äidin kalsarit paikoilleen, koko perheen katsellessa vierestä tätä joka-aamuista rituaalia?

Entä onko käynyt mielessä painaa siitä nauhurista stop-nappia, ettei tarvitse lähteä viemään yhdessä roskia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt meni isolla kädellä Porvooseen 😆

Vierailija
16/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

14

Ilmastoteipillä. Isä pitää meidänkin lähettyvillä kulisseja yllä, joten hän ei tekisi tuollaista edessämme. Suljettujen ovien takan, mutta äänet kuuluvat kyllä ja äiti on kertonut minulle. Hän on kotona melkein koko ajan koska työskentelee yötöissä ja nauhuri on enemmänkin jonkin sortin mp3 juttu. Hän on myös piilottanut niitä ympäri taloa, jote emme ole varmoja missä niitä on

Ap.

Vierailija
17/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saan sellaisen kuvan (kommentoijalle 15), että et usko mitä juuri kerroin. Usko tai älä, se on. Ja tarvitsen apua tiöanteeni suhteen. Mielestäni ei ole kovin mukavaa, et tuut tänne heittään läppää ku näin vakavasta tilanteest kyse. Mä oon ajatellu pari kertaa itsemurhaa ja mä pelkään äitini hengen ja pikkuveljeni itsetunnon puolesta.

Missä huumori on?

Ap.

Vierailija
18/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä päin asut?

Vierailija
19/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten sun mutsi käy vessassa..?

Vierailija
20/31 |
15.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ompas vaikea tilanne.

Jotain apua teidän on saatava. Isäsi on sairas ja kärsii tilanteesta itsekin.

Olkaa aktiivisia, teitä kyllä autetaan.

Hienoa, että olette siskosi kanssa äidin tukena. Äitinne on niin kuormitettu ja tilanteen vanki, ettei hän ehkä jaksa hakea apua tai pelkää kostoa tms.

Tuossa tilanteessa ei kukaan jaksa elää.

Tsemppiä avun hakemiseen, joka teidän on välttämätöntä tehdä.

Asioilla on tapana järjestyä.

Voimia ja lämmin halaus rakas muru 💛

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kaksi