Hyvä isä vai sitoutumiskammoinen puoliso?

Mitä mieltä olette tästä? Olemme seurustelleet mieheni kanssa vuosia. Asumme erillään, koska asuimme tavatessamme eri kaupungeissa ja molemmilla on lapsi/lapsia, joiden elämä on luonnollisesti kotikaupungissa kavereista lähtien. Mieheni lapsi on 15 v ja olen varovasti ehdottanut, että mies voisi vähitellen siirtyä heillä kymmenisen vuotta käytössä olleesta viikko-viikko-systeemistä näkemään lastaan viikonloppuisin, koska silloin voisimme asua samassa kaupungissa. Kummankin meistä työpaikka on lähempänä minun kotiani kuin hänen eli minun luotani hänenkin työmatka olisi lyhyempi. Eli ehdottamassani järjestelyssä hänen lapsi kävisi isällään/meillä viikonloppuisin. Kouluun meiltä olisi hankala kulkea, mutta viikonlopuiksi tänne pääsisi helposti. Minun lapseni ovat alakoulun alimmilla luokilla eli mielestäni tarvitsevat molempia vanhempiaan enemmän kuin miehen pian lukioon menevä lapsi, joka harvoin on edes isällään ollessaan iltoja kotona. Eli se että minä muuttaisin miehen luo hänen kotikaupunkiin olisi tyhmää monesta syystä. Mies ei kuitenkaan halua muuttaa lapsensa asumisjärjestelyä vaan haluaa pitää kiinni vuoroviikoista. Alan väsyä kaukosuhteen ja mietin nyt, onko mies sitoutumiskammoinen ja pitäisikö minun olla huolissani ettei hän halua asua yhdessä vai pitäisikö vain olla onnellinen miehestä, joka on hyvä isä ja haluaa olla lapsensa elämässä enemmän kuin vain viikonloppuisin? Lapset tulevat toki ennen aikuisia eli olen pääosin jälkimmäisen kannalla, en halua myöskään liikaa muutoksia miehen lapsen elämään, vanhempien erossa aikoinaan oli jo riittävästi, mutta joskus mietityttää. Mitä mieltä olette? Mies on kaikinpuolin ihana ja täydellinen ja rakastan häntä valtavasti eli suhteen päättäminen ei ole vaihtoehto vaikka kaukosuhde on välillä tosi ikävä juttu.