Se kaksi kolmasosaa suomalaisista, joka toivoo ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuutta, ei koskaan ole pyytänyt muuta kuin että heidät jätettäisiin rauhaan. Osaako kukaan kertoa, miksi heiltä tämä perusoikeus yhteiskunnassamme riistetään?

Ruotsin vapaaehtoisuus on kansalaisen perusoikeus
9.10.2013
BLOGIT SAMPO TERHO
YLE:n teettämän mielipidemittauksen (24.8.) mukaan 63 % suomalaisista kannattaa ruotsin kielen vapaaehtoisuutta, joten kysyntää kansalaisaloitteen ajamalle muutokselle on. Kielipolitiikassa kansalaismielipide on tähän saakka vaikuttanut ihmeen vähän. Kataisen hallitus on jopa aikaistanut pakollista ruotsinopetusta.

Yhteiskunnan on perusteltava yksilölle määräämänsä velvollisuudet hyvin. Pakkoruotsille ei ole esitetty järjellisesti kestäviä perusteita, mikä on nostanut kansalaisissa ärtymystä. Ilman koko ihmiselämän läpileikkaavaa pakkokoneistoa (kouluruotsi, lukioruotsi, yliopiston ja ammattikorkeakoulujen kielikokeet, virkamiesten kielivaatimukset) kenelläkään tuskin olisi pahaa sanottavaa ruotsin kielestä itsestään. Mutta ennen kuin tämä yksilöllisen valinnan ohittava järjestelmä puretaan, ihmiset käyvät yhä ärtyneemmiksi – ja hyvästä syystä!

On vaikea käsittää, mihin pakkoon perustuva kielipolitiikkamme oikeasti tähtää. Sen tietää jokainen, etteivät likimainkaan kaikki suomalaiset ruotsin kieltä elämässään tarvitse. Noin 2/3 suomalaisista asuu yksikielisesti suomenkielisissä kunnissa, joissa ruotsia ei puhuta nimeksikään. Eivätkä kaksikielisissäkään kunnissa kasvavat nuoret tavallisessa arjessaan ruotsia tarvitse – paljolti koska RKP vaatii edelleen ruotsinkielisten nuorten eristämistä omiin kouluihinsa.

Olen itse kasvanut kaksikielisellä Kirkkonummella mutta ensi kertaa elämässäni minua on pyydetty puhumaan ruotsia vasta kun tulin Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajaksi, jonka jälkeen ruotsinkielinen media on usein pyytänyt minulta haastatteluja. Kaikista pakko-opinnoistani huolimatta en pysty niitä antamaan. Käyttämätön kielitaito unohtuu nopeasti ja pelkällä pakolla motivoitu kieliopetus tuottaa alun alkaenkin heikkoja tuloksia.

Mikään pakottamisen määrä ei voi pysäyttää maailmaa muuttumasta. Kuinka tahansa lujasti menneisyyteen halutaankin takertua, lopulta se luiskahtaa käsistä. Ruotsi ei enää ole porttimme länteen, vaan Suomi on itsekin aivan yhtä kiinteä osa kansainvälistynyttä maailmaa.

Tarvitsemme tänä päivänä ja tulevaisuudessa laajaa maailmankielten osaamista, jolloin yhden pienen pohjoismaisen kielen asettaminen suurempien kielten edelle on vain haittatekijä kansainvälisyydellemme. Suomella ei ole kaksista tulevaisuutta ruotsin puhumiseen keskittyvänä Impivaarana – tarvitaan sekä kykyä että asennetta kohdata laajempi maailma.

Se kaksi kolmasosaa suomalaisista, joka toivoo ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuutta, ei koskaan ole pyytänyt muuta kuin että heidät jätettäisiin rauhaan. He eivät halua pahaa kenellekään eivätkä estää yhtäkään ihmistä lukemasta ruotsia. He pyytävät vain nöyrästi oikeutta saada itse päättää omasta kieli-identiteetistään ja uravalintaansa tukevista kieliopinnoista.
Osaako kukaan kertoa, miksi heiltä tämä perusoikeus yhteiskunnassamme riistetään?