Entiset yh:t: onko elämä uusperheessä onnellisempaa?

Paljon onnellisempaa:) Näin on ollut viimeiset 20v edellisen 14v kestäneen ei-niin-hyvän liiton jälkeen.

Periaatteessa 1. liitto oli ok; komea mies, kiltti, kova tekemään töitä, toi rahat kotiin ja oli paljon lasten kanssa.

Toisaalta olin vain vaimo (Miten vaimoa muka pitää arvostaa??? Tuskin mä sun kanssa huvikseen olen naimisissa, kai jotain tunteita on. Kai sä olet hyvä äiti ja ruuanlaittaja, mistä mä tietäisin? jne). Mies oli hyvä rakastaja mutta arjessa tunnekylmä ja kaikesta tehtiin kilpailu - mä tein jo tän sun pitää tehtä tuota. Mitään ei koskaan tehty vain ilahduttaakseen toista.

Lopulta lähdin lasten kanssa ja olin 3 vuotta onnellinen yh. Meillä oli älyttömän kivaa keskenämme vaikka taloudellisesti olikin tiukkaa, isä maksoi vain minimielarit eikä juuri tavannut enää lapsiaan. Kiinnostus lopahti kummasti vaikka omissa kuvitelmissaan oli yhä (ja edelleenkin 23 vuoden jälkeen uskoo tähän) todellinen superisä.

Sitten tapasin nuoremman lapsettoman miehen jolle olin ja olen suuri rakkaus ja intohimon kohde. Hän halusi minut ja meidät yhtenä pakettina:)  Perheen arvojärjestys opeteltiin uudelleen, nyt minä äiti olinkin ykkönen (entisen hännänhuipun sijaan)! Tässä oli teini-esikoiselle purtavaa, hän poikana oli jo ehtinyt oppimaan toisen järjestyksen isältään. Mieheni opetti lapsille miten äitiä, naista, vaimoa, siskoja ja tyttäriä kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä ja että pienilläkin asioilla ja kohteliaisuudella on suuri merkitys. Joka päivä, jokaisessa tilanteessa tuo tulee yhä esiin häneltä luonnostaan. Onneksi poikani ehti tuon oppimaan ja on nyt ihana aviomies ja pienen tytön onnellinen isä.

En kaipaa yh arkea, se oli hieno vaihe josta on lapsille jäänyt hyviä elämänikäisiä ystäviä ja paljon kivoja muistoja. Mutta tämä nykyinen elämä on parempaa:)

Erittäin paljon onnellisempaa. Yh:na oleminen oli ihan ok, ei sinänsä valittamista. Kaiken tiesi hoitavansa yksin ja sen hoiti yksin. Tosin, suhde lapsen isän kanssa oli sellainen, että yritin aina välillä luottaa toiseen ja joka kerta huomasin, että yksin olisi helpompaa.

Se on kiinni siitä toisestakin niin paljon. Minkälainen suhteesta tulee. Nykyinen mies on auttavainen ja huumorintajuinen ja huomaavainen, arki on mukavaa kun huolet voi jakaa kahtia ja on joku joka tukee silloin kun tarvetta on.