Sairaalloinen mustasukkaisuus parisuhteessa

Hei ! En tiedä oikein miksi tämän tänne kirjoitan, on vain pakko saada purkaa tunteita ja ajatuksia johonkin. Kaipaisin myös kokemuksia ja neuvoja eri näkökulmista sillä uskoisin että täältä niitä varmastikkin löytyy ! Vertaistuen saaminen olisi myös todella helpottavaa, vaikka tuskinpa täältä löytyy (ainakaan montaa) yhtä hullua kuin minä :D Hah, mutta sitten asiaan. Aiheena on siis sairaalloinen mustasukkaisuus, niinkuin otsikosta jo näkyy. Olen 21v. nuorinainen ja myönnän siis olevani sairaalloisen mustasukkainen miehestäni. Sen sanominen ääneen tuntuu jotenkin helpottavalta, ja tuntuu hyvältä että uskallan myöntää sen. Vielä tähän alkuun pyydän anteeksi, koska tekstini todennäköisesti tulee olemaan aika sekavaa.

Olen ollut mieheni kanssa kaukosuhteessa vähän päälle kaksi vuotta, ja rakastan häntä suunnattomasti. Suhteemme on alusta asti ollut todella mustasukkainen molemmin puolin. Haluan siis korostaa, että myös mieheni on todella mustasukkainen minusta ja tekemisistäni, ihmisistä joiden kanssa vietän aikaa. Hänen pitää lähes aina tietää tarkalleen missä olen, kenen kanssa ja mitä olen tekemässä. Käytännössä miespuolisia kavereita minulla ei saisi olla ollenkaan, enkä saisi muille miehille edes jutella. Kuulostaa varmaan jo tässä vaiheessa useimpien mielestä aika sairaalta, minkä ymmärrän ihan hyvin :D Mutta olen siis tottunut tähän, eikä minua haittaa sekä ymmärrän mieheni ajatukset, koska mitä voisin edes tähän sanoa kun minä myös kiellän mieheltäni lähes kaikki kontaktit muihin naisiin ? En tosiaankaan haluaisi asian olevan näin, mutta minkäs sitä sairaalle mielelleen voi. Tai voi varmasti, mutta en ole vielä löytänyt keinoa siihen.

Vaikka mieheni on mustasukkainen, hän pystyy suht hyvin pitämään ajatukset sisällään, ettei aiheutuisi riitaa. Pystyisinpä minäkin. Sen sijaan saan ihan liian usein aivan järkyttäviä mustasukkaisuuskohtauksia, jolloin sekoilen pahemman kerran. Toisin sanoen sekoan aivan totaalisesti, enkä vain voi hillitä itseäni. Huudan, kiroilen, haukun miestäni. Sanon mitä sylki suuhun tuo. Ja tietysti kadun myöhemmin. Kohtausten aikana koko kroppaa kuumottaa ja saan kylmiä väreitä, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kylmä hiki, kurkkua kuristaa, rintaa ahdistaa, kaikki tuntuu epätodelliselta, huimaa ja päässä vain sumenee. En voi tehdä mitään tai keskittyä mihinkään muuhun. Tunnen pakokauhua. Pelottaa. Päässäni pyörii todella sairaita ajatuksia, joita en tähän edes kehtaa kirjoittaa. Tiedän tarvitsevani apua. Kohtaus saattaa aiheutua esim. jos näen mieheni some-tileillä vieraita naisia, jotka koen uhkana. Ja pahinta on että koen lähes kaikki vähänkin hyvännäköiset naiset uhkana, vaikka tiedän että mieheni rakastaa minua eikä voisi pettää. Raivostun aivan suunnattoman paljon jos näen että mieheni seuraa vaikka instagramissa vähäpukeisia "hutsuja" ja tykkäilee heidän kuvistaan. Saatana. Tämäkin kuulostaa jopa omasta mielestäni naurettavalta ja sairaalta, mutta en kestä edes sitä jos tiedän että joku muu nainen kuin minä on mieheni mielestä hyvännäköinen. Oksettaa. Pelkään koko ajan että mieheni ajattelee muita naisia tai vilkuilee heitä sillä silmällä, vaikka hän vannoo ettei niin tee. Ahdistaa vitusti kun some on täynnä vähäpukeisia naisia yms. Ja miettikää, että teen tästä kaikesta elämäni keskipisteen, enkä vain voi sille mitään !! En edes jaksa luetella mitkä kaikki asiat tekevät minut mustasukkaiseksi, mutta lyhyesti sanottuna kaikki asiat jotka liittyvät mieheeni ja muihin naisiin. Olen aivan avuton. En tiedä mitä tehdä. Tämä repii minut kappaleiksi ja tuntuu että se tuhoaa koko elämäni.

Olen miettinyt mistä tämä kamala mustasukkaisuus voisi johtua, ja tiedän ainakin aiemman parisuhteeni vaikuttavan asiaan. Exäni (joka on myös ensirakkauteni) oli narsisti, ja aina muiden naisten perässä kun silmä vältti. Eipä ole siitä tänä päivänäkään muuttunut mihinkään. Uskon että toinen mustasukkaisuuteen vaikuttaja on isäni, joka hylkäsi minut uuden vaimon ja lasten takia. Asia vaikuttaa vieläkin jokapäiväiseen elämääni. En ole koskaan saanut isältä rakkautta, lohdutusta/"turvallisia käsivarsia" joita olisin niin paljon tarvinnut. Miten voin ikinä luottaa yhteenkään mieheen täysin, tai uskoa että hän rakastaa vain minua sekä haluaa vain minut, kun oma isänikin vain jätti minut toisen naisen ja uusien lasten takia ? Minulla on ikävä isää ja niin kauan kuin muistan, olen saanut tuntea hänestäkin mustasukkaisuutta sekä joutunut kilpailemaan hänen "huomiostaan", jota en enää saa ollenkaan.

Mutta joo, se siitä. Ymmärsitte varmaan ongelmani. Nyt vain kaipailisin apuja, miten selvitä tämän kanssa. En halua että tämä pilaa koko loppuelämäni. Kiitos jos joku jaksoi lukea !