Menkkakivut, ehkäisyn lopetus ja menkat
Minulla alkoi menkat noin. 11.v ja en kärsinyt kivuista. Kunnes täytin ehkä 15.v ja minulle ilmestyi todella pahat menkkakivut. Kun olin 18.v (v.2012) aloitin e-pillerit (Yaz) ja menkkakivut edelleen jatkuivat kivuliaina. Kiertoni oli koko ajan ollut 18-20.v (v.2011-2013) oikein säännölliset eikä mitään poikkeiksia tapahtunut kuin kerran silloin e-pillerit aloittaessani. (Kymmenen päivän vuoto joka kuitenkin tasoittui seuraavalla kerralla normaaliksi jälleen.) Minulle tuli tunne että haluan lopettaa e-pillerit ja lopetinkin muistaakseni joulukuussa v. 2014. Ja Tammikuussa 2015 kun ensimmäiset sen vuoden menkkani alkoivat niin minulla ei ollut kipuja. Ihan yhtäkkiä.. ihmettelin asiaa ja ajattelin että oho mites ne tolleen pillereiden lopettamisen jälkeen loppui kun ne oli jo minulla ennen pillereitä. Olin tottakai onnessani ja tätä onnea kesti tähän huhtikuuhun 2016.. en ole siis aloittanut pillereitä uudestaan mutta minulle ilmestyi jälleen ne kivut takaisin. Ihmetyttää että mistähän tämmöinen voi johtua ? Aloitin myös tämän vuoden tammikuussa käyttää siteiden sijasta tamponeja. Ja joo tiedän pitää jutella gynekologin kanssa mutta halusin ennen sitä tänne kirjoittaa tästä.
Hei,
häiritsevät kuukautiskivut ovat todella tavallisia. Jos ne kuitenkin ovat niin kovat, että tavallisella määrällä särkylääkettä ei pärjää, on syytä keskustella asiasta lääkärin kanssa.
Nuorilla tytöillä kivut voivat olla koviakin, mutta ne yleensä helpottavat iän myötä. Toiset naiset kärsivät kovista kuukautiskivuista vaihdevuosiin asti. Tämä on todella yksilöllistä ja siinä voi olla vaihtelua koko aikuisiän ajan.
Yleensä hormonaalinen ehkäisy lievittää kuukautiskipuja ja vuotoja. Sinulla näin ei ole käynyt ja sekään ei ole tavatonta.
Hormoonikierukka jättää monilla naisilla kuukautiset kokonaan pois, jolloin kipujakaan ei ole. Nykyään hormonikierukkaa asennetaan myös synnyttämättömille naisille. Tämä voisi olla sinulle hyvä vaihtoehto, jos olet valmis kokeilemaan uudestaan hormonaalista ehkäisyä.