Miksi hääpari lähtee juhlista kesken illan?
Etenkin, jos kyseessä jo pitkään yhdessä ollut pari niin luulisi, ettei ole kiire päästä panemaankaan.
Kommentit (13)
Olen myös ihmetellyt leffoissa, kun hääpari lähtee suoraan jonnekin matkalle eikä mene juhlimaan. Käytännössä en ole sellaiseen kuitenkaan törmännyt.
Jaa a :D itse olen ollut aina sellaisissa häissä, että hääpari reivaa tanssilattialla vielä, kun vieraita on maksimissaan muutama enää paikalla :D
Me ei lähdetty kun oli niin hauskaa.
Ja siitähän tuore anoppi loukkaantui :) "kun on tapana että hääpari lähtee ajoissa pois, niin että vanhat ihmiset pääsee nukkumaan"
Välttyäkseen häpeältä, että osa vieraista on lähtenyt.
Kunniakkaimman, siis hääparin, kuuluu lähteä ensimmäisinä ja saapua viimeisenä juhlanbalussa.
Ei ne juhlat välttämättä parane loppua kohti, kun osa vieraista lähtee ja osa alkaa örveltämään. Parempi lähteä vielä silloin, kun tunnelma on huipussaan ja kaikilla kivaa.
Me lähdettiin aikaisemmin ja vieraat jäivät jatkamaan juhlimista. Ja todellakin lähes suoraan häämatkalle, kodin kautta haettiin matkatavarat, sitten hotelliin ja aikaisin aamulla kentälle. Oli mukava lähteä pitkälle lennolle hyvin levänneenä.
Mikään ei ole häissä niin mautonta kuin aamuvarhaiseeen juhliva (ryyppäävä) hääpari ja etenkin morsian ei siinä menossa kaunistu. Huh huh.
Meillä veti isäntämies kauheat kännit enonsa kanssa häissämme vuonna 1987. Sinne oli joku kaverinsa tuonut venäläistä pirtua kanisterikaupalla ja vieraista oli valehtelematta puolet sammuneena pitkin seurantalon lattiaa. Kekkerit jatkui kyllä aamuun asti sitkeimpien toimesta. Eipä minuakaan mihinkään sieltä huvittanut enää sitten lähteä, joten vedin kunnon perskännit itsekin. Seuraavana päivänä olikin sitten ohjelmassa siivoustalkoot. Että sellaiset romanttiset häät. Yhdessä ollaan kuitenkin edelleen.
Se on muinaisjäännös niiltä ajoilta, kun häät oli kahvikekkerit, eikä mikään ryyppyjuhla. ja pari lähti ekana, jotta vieraat kehtasivat mennä jatkamaan kotiin työntekoa.
Vierailija kirjoitti:
Me ei lähdetty kun oli niin hauskaa.
Ja siitähän tuore anoppi loukkaantui :) "kun on tapana että hääpari lähtee ajoissa pois, niin että vanhat ihmiset pääsee nukkumaan"
Naurettavaa.Ei ne vanhat ihmiset nyt miksikään vauvaksi muutu,pitää osata mennä nukkumaan jos haluaa ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole häissä niin mautonta kuin aamuvarhaiseeen juhliva (ryyppäävä) hääpari ja etenkin morsian ei siinä menossa kaunistu. Huh huh.
Juhlia voi ryyppäämättäkin. Meidän häissä viimeisetkin vähän vanhemmat ja vieraammat lähtivät puolen yön jälkeen ja sen jälkeen paikalla oli vain tutumpaa biletysporukkaa (kavereita ja serkkuja), jotka olivat nähneet meidät molemmat kännissä jo ennen häitäkin, eli hilpeä humala ei häirinnyt varmaan ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei lähdetty kun oli niin hauskaa.
Ja siitähän tuore anoppi loukkaantui :) "kun on tapana että hääpari lähtee ajoissa pois, niin että vanhat ihmiset pääsee nukkumaan"Naurettavaa.Ei ne vanhat ihmiset nyt miksikään vauvaksi muutu,pitää osata mennä nukkumaan jos haluaa ihan itse.
Jatkan vielä että miehen mummi 85v (eli anopin anoppi) oli pikkutunneille asti "kun on niin mukava katsoa kun nuoret pitää hauskaa"
Olen joskus ihmetellyt ihan samaa. Omissa häissä juhlittiinkin aamuun asti, sen kerran kun järjestettiin isot juhlat.