Naiset päsmäröivät miehet toiseksi lapseksi itselleen, kun lapsi syntyy?

En ole huomannut samaa. Johtunee siitä, että lisääntyjien ongelmat eivät suuremmin kiinnosta. Yleisellä tasolla juttelen näistä asioita ihan mielelläni, mutta kavereiden kanssa haluan kyllä puhua kaikesta muusta kuin mitä joutavia riitoja ja vanhemmille ominaisia parisuhdedynamiikan kummallisuuksia heillä on meneillään. Yäks.

Tuosta varoitettiin jo neuvolassa, äiti eivät saa omia vauvaa vaan pitää antaa isänkin tutustua lapseen 😊

Jaa, mitenköhän naiset ei kuitenkaan muussa elämässä aina omi kaikkia epämiellyttäviä töitä väkisin itselleen eli oisko paljon syytä ihan näissä isämiehissä, jotka taantuvat?

Varmaan tätäkin. Tiedän myös tapauksia, jossa parisuhteesta tulee perhe, mutta mies kadottaa aloitekykynsä mitä tulee mihinkään taloustyöhön tai arkirumbaan. En puhu nyt lapsen vaatteiden valinnasta tai vastaavasta, vaan perheen yhteisen arjen suunnittelusta ja toteutuksesta. Synnytyksen jälkeinen lamaantuminen on varmasti miehillekin osaltaan syy, mutta reippaasti on tartuttava siihen perhearkeen, ettei ala akka polkea! :D

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mitenköhän naiset ei kuitenkaan muussa elämässä aina omi kaikkia epämiellyttäviä töitä väkisin itselleen eli oisko paljon syytä ihan näissä isämiehissä, jotka taantuvat?

Meillä lapsi lykättiin sen isän hoidettavaksi samalla tavalla kuin minun heti alusta. Ei ollut aikaa taantua. Ja minä en ollut neuvomassa kaikessa, niin isyydestä tuli luonteva "oma" homma. Enemmän mies taisi minua neuvoa, ja otin ilolla sen vastaan, että huolehti. En esittänyt olevani parempi, koska olen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tätäkin. Tiedän myös tapauksia, jossa parisuhteesta tulee perhe, mutta mies kadottaa aloitekykynsä mitä tulee mihinkään taloustyöhön tai arkirumbaan. En puhu nyt lapsen vaatteiden valinnasta tai vastaavasta, vaan perheen yhteisen arjen suunnittelusta ja toteutuksesta. Synnytyksen jälkeinen lamaantuminen on varmasti miehillekin osaltaan syy, mutta reippaasti on tartuttava siihen perhearkeen, ettei ala akka polkea! :D

Niinpä! Mutta miten paljon se, mikä ulospäin näyttää miehen taantumiselta, on nimenomaan sitä, että mies kokee, ettei tee naisen mielestä ikinä mitään oikein?

Minä en tunnista tuosta aloituksesta ketään tuttavaani. Ehkä joissain alemmissa sosiaaliluokissa miehiin suhtaudutaan tuolla lailla, mutta omassa akateemisessa "kuplassani" ei todellakaan, Meilläpäin on jopa oikein muodissa se, että miehetkin jäävät hoitovapaalle.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mitenköhän naiset ei kuitenkaan muussa elämässä aina omi kaikkia epämiellyttäviä töitä väkisin itselleen eli oisko paljon syytä ihan näissä isämiehissä, jotka taantuvat?

Epämiellyttäviä?

Vierailija kirjoitti:

Minä en tunnista tuosta aloituksesta ketään tuttavaani. Ehkä joissain alemmissa sosiaaliluokissa miehiin suhtaudutaan tuolla lailla, mutta omassa akateemisessa "kuplassani" ei todellakaan, Meilläpäin on jopa oikein muodissa se, että miehetkin jäävät hoitovapaalle.

Maakuntayliopiston kasvatti? Etelä-Helsingissä meno vähän eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tätäkin. Tiedän myös tapauksia, jossa parisuhteesta tulee perhe, mutta mies kadottaa aloitekykynsä mitä tulee mihinkään taloustyöhön tai arkirumbaan. En puhu nyt lapsen vaatteiden valinnasta tai vastaavasta, vaan perheen yhteisen arjen suunnittelusta ja toteutuksesta. Synnytyksen jälkeinen lamaantuminen on varmasti miehillekin osaltaan syy, mutta reippaasti on tartuttava siihen perhearkeen, ettei ala akka polkea! :D

Niinpä! Mutta miten paljon se, mikä ulospäin näyttää miehen taantumiselta, on nimenomaan sitä, että mies kokee, ettei tee naisen mielestä ikinä mitään oikein?

Jos on reipas, aloitteellinen, keskusteleva ja virheet itseltään ja muilta salliva mies, osaa suhtautua arvosteluun. Yleensähän nalkutuksen takana on äidin väsymys. Ei pääse väsymään, kun yhdessä tehdään ja kannetaan vastuu!

VMP. Toistan. VMP.

En ole nähnyt missään sangen laajassa kaveripiirissäni tällaista tilannetta. Isä ja äiti hoitavat lapsia kaikkialla. Onko kukaan näistä kirjoittajista ikinä käynyt vaikka leikkipuistossa?  Siellä on kokolailla isä/äiti suhde nykyään 50/50.

Aika pahasti yleistyksen makua, mutta onhan tuolla taustalla joku pointtikin.

Hajontaa on hirvittävän paljon. On äitejä, jotka omivat lapset, on isejä joita ei kiinnosta. Sitten on tasapuolisia perheitä, joissa äiti ja isä hoitavat yhtä paljon. Ja perheitä, joissa isä hoitaa enemmän.

Yleisellä tasolla on yhä useimmiten niin, että naiselle lastenhoidolliset asiat tulevat helpommin "luonnostaan". Nainen on monesti se, jonka kiinnostus riittää vahtia, että lapsilla on kaikki tarpeelliset välineet sopivan kokoisina, ja esim että joka aterialla syödään monipuolisesti jne. Miehillä (ei kaikilla, mutta monilla) ei yleensä riitä kiinnostusta hoitaa noita asioita ns "kunnolla", vaan lapsille syötetään mitä nyt helposti ja nopeasti saa tehtyä ja ulos mennessä vedetään päälle mitä nyt sattuu olemaan käsillä..

Meillä mies on koti-isänä. Hän on lasten kanssa suurimman osan päivästä, mutta silti minä olen se, joka tietää missä mitkäkin vaatekappaleet ovat, mitä milläkin säällä kannattaa ja pitää päälle laittaa, mitä vaatekappaleita pitää päivittää hajoamisen tai pieneksi jäämisen takia, ja minä myös huolehdin lasten ruokavaliosta. Kyllä mieskin osaa ruokaa tehdä, ja toisinaan tekee, mutta siinä missä minä rakennan lapsille monipuolisia annoksia joissa on pääruoan lisäksi 3-4 sorttia kasviksia, raejuustoa, ym, ja huolehdin että lautasellinen tulee syötyä eikä heiteltyä pitkin lattiaa, niin mies kippaa lautaselle kauhallisen ruokaa (joka sisältää lähinnä lihaa ja lisukkeen eli perunaa tai pastaa) ja jättää lapset keittiöön syömään keskenään.

Minun tavallani lapset syövät terveellisesti ja monipuolisesti ja lautaset tyhjenevät oikeaan osoitteeseen. Miehen tyylillä suurin osa ruoasta on lattialla ja mies karjuu lapsille, jotka eivät lopulta saa kunnolla syödäkseen.

Kärjistetty esimerkki toki. Ja kyllä silti annan miehen tehdä omalla tavallaan. Marmatusta tulee ainoastaan, jos lapset on laitettu ulos liian kylmissä vaatteissa. Näin ei käy juuri koskaan, koska mies ei lähes koskaan käy lasten kanssa ulkona (varsinkaan ilman minua). Myös muut ulos lähtemiset ovat mun vastuulla, eli kuskaan lapset kerhoon ja muihin menoihin.

Monet kerrat olen näyttänyt miehelle, että minlä värisissä laatikoissa eteisen naulakossa on kunkin lapsen varusteet. Ja samoin vaatekaapista näyttänyt, missä on mitkäkin vaatekappaleet. Mies on silti täysin pihalla missä mitäkin on. Eikä ole edes mikään puupää, mutta jostain syystä ei riitä motivaatio sisäistää noita asioita.

Ja miehelläni oli yksi lapsi jo ennen kuin tavattiin, joten hän oli siinä mielessä vanhemmuudessa mua edellä..

Että varmasti jotkut naiset saattavat "alistaa" miehensä lapsen tasolle. Useimmiten väitän kuitenkin, että miehet itse, joko biologisilla tai sosiaalisilla syillä selitettynä, jättävät monia asioita hoitamatta kunnolla. Sen vuoksi nainen, joka ihan luonnostaankin ottaa lapsiin liittyvät asiat helpommin omaksi asiakseen, joutuu toden teolla ottamaan ne omaksi asiakseen, ihan vaan että ne tulee hoidettua.

Itse kannustan kaikkia isiä osallistumaan alusta asti enemmän. Pikkuhiljaa vanhemmuuden roolit toivottavasti tasoittuvat, jolloin isätkin olisivat esim eron tullessa huomattavasti paremmassa asemassa. Siihen on vielä matkaa, mutta edistystä tapahtuu.

Ja vielä: iso halaus kaikille oikeasti osallistuville iseille! :) hyvä te!

(Ja alapeukku isät automaattisesti lyttääville ja alistaville äideille, tsot tsot)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mitenköhän naiset ei kuitenkaan muussa elämässä aina omi kaikkia epämiellyttäviä töitä väkisin itselleen eli oisko paljon syytä ihan näissä isämiehissä, jotka taantuvat?

Meillä lapsi lykättiin sen isän hoidettavaksi samalla tavalla kuin minun heti alusta. Ei ollut aikaa taantua. Ja minä en ollut neuvomassa kaikessa, niin isyydestä tuli luonteva "oma" homma. Enemmän mies taisi minua neuvoa, ja otin ilolla sen vastaan, että huolehti. En esittänyt olevani parempi, koska olen äiti.

Niinhän minäkin lykkäsin lapsen miehelle heti alussa ja kaks viikkoa jaksoi olla "osallistuva", niinkuin mies oli ihan itse suunnitellut olevansa. Sitten kyllästyi ja alkoi tunkea lasta minulle. En siinä ehtinyt päsmäröidä, kun toivuin aikamoisista repeämistä ja miehen osallistuminen tuli enemmänkin kuin tarpeen. Mitenkään en siis miestä sysinyt pois tai opastanut alentuvasti. Ihan itse suuntasi koneelle pelaamaan valveillaoloaikansa.

Raskas työkään ei miestä painanut, sillä oli sillä hetkellä työtön.

Sitten alkoikin se kotityötaitojen taantuminen. Pyykkiä esim. ei enää osannut pestä, kun ei muka enää osannut käyttää pesukonetta. Ystävällisesti neuvoin sitten tämän miehelle aiemmin tutun koneen käytössä aina uudestaan ja uudestaan, mutta oppi vain mennyt perille. Uutta imuria ei oppinut käyttämään ollenkaan.

Neuvolassa vaan käskivät kannustaa miestä, koska heidän mielestä miestä piti auttaa sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen. Pari vuotta jaksoin kannustaa, sitten riitti. Eron jälkeen mies on taas oppinut käyttämään kodinkoneita ja tekemään kotitöitä, lapsen elämäänkin osallistuu, mutta vaikeaa kuulemma on. Nyt kuulemma on löytänyt kivan nuoren yh:n itselleen, joten eiköhän taantuminen ala taas kuherruskuukauden jälkeen. Onneksi se ei ole kuitenkaan mun ongelma.

Vauva on aina naisen oma projekti. Eihän nainenkaan mene sekoilemaan ja antamaan huonoja neuvoja kun mies rassaa autoa tai remontoi yhteistä kartanoa. Suutari pysyköön lestissään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mitenköhän naiset ei kuitenkaan muussa elämässä aina omi kaikkia epämiellyttäviä töitä väkisin itselleen eli oisko paljon syytä ihan näissä isämiehissä, jotka taantuvat?

Meillä lapsi lykättiin sen isän hoidettavaksi samalla tavalla kuin minun heti alusta. Ei ollut aikaa taantua. Ja minä en ollut neuvomassa kaikessa, niin isyydestä tuli luonteva "oma" homma. Enemmän mies taisi minua neuvoa, ja otin ilolla sen vastaan, että huolehti. En esittänyt olevani parempi, koska olen äiti.

Niinhän minäkin lykkäsin lapsen miehelle heti alussa ja kaks viikkoa jaksoi olla "osallistuva", niinkuin mies oli ihan itse suunnitellut olevansa. Sitten kyllästyi ja alkoi tunkea lasta minulle. En siinä ehtinyt päsmäröidä, kun toivuin aikamoisista repeämistä ja miehen osallistuminen tuli enemmänkin kuin tarpeen. Mitenkään en siis miestä sysinyt pois tai opastanut alentuvasti. Ihan itse suuntasi koneelle pelaamaan valveillaoloaikansa.

Raskas työkään ei miestä painanut, sillä oli sillä hetkellä työtön.

Sitten alkoikin se kotityötaitojen taantuminen. Pyykkiä esim. ei enää osannut pestä, kun ei muka enää osannut käyttää pesukonetta. Ystävällisesti neuvoin sitten tämän miehelle aiemmin tutun koneen käytössä aina uudestaan ja uudestaan, mutta oppi vain mennyt perille. Uutta imuria ei oppinut käyttämään ollenkaan.

Neuvolassa vaan käskivät kannustaa miestä, koska heidän mielestä miestä piti auttaa sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen. Pari vuotta jaksoin kannustaa, sitten riitti. Eron jälkeen mies on taas oppinut käyttämään kodinkoneita ja tekemään kotitöitä, lapsen elämäänkin osallistuu, mutta vaikeaa kuulemma on. Nyt kuulemma on löytänyt kivan nuoren yh:n itselleen, joten eiköhän taantuminen ala taas kuherruskuukauden jälkeen. Onneksi se ei ole kuitenkaan mun ongelma.

"Mutta on se sitten lopulta sen arvoista."

Mua kans neuvolassa jo tästä varoiteltiin. Sanottiin, että äiti tekee isistä äidin pikku apurin ja mies vielä suostuu tähän rooliin. Rooli meillä vähän häipynyt nyt kun olen antanut miehen hoitaa lasta omalla tavallaan. Ei minun tarvitse päsmäröidä joka tilanne, ei tarvisisi päsmäröidä ollenkaan. Mies juuri oli viikonlopun kahdestaan pojan kanssa ja hengissä selvisivät, vaikka en ollut paikalla. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mitenköhän naiset ei kuitenkaan muussa elämässä aina omi kaikkia epämiellyttäviä töitä väkisin itselleen eli oisko paljon syytä ihan näissä isämiehissä, jotka taantuvat?

Meillä lapsi lykättiin sen isän hoidettavaksi samalla tavalla kuin minun heti alusta. Ei ollut aikaa taantua. Ja minä en ollut neuvomassa kaikessa, niin isyydestä tuli luonteva "oma" homma. Enemmän mies taisi minua neuvoa, ja otin ilolla sen vastaan, että huolehti. En esittänyt olevani parempi, koska olen äiti.

Niinhän minäkin lykkäsin lapsen miehelle heti alussa ja kaks viikkoa jaksoi olla "osallistuva", niinkuin mies oli ihan itse suunnitellut olevansa. Sitten kyllästyi ja alkoi tunkea lasta minulle. En siinä ehtinyt päsmäröidä, kun toivuin aikamoisista repeämistä ja miehen osallistuminen tuli enemmänkin kuin tarpeen. Mitenkään en siis miestä sysinyt pois tai opastanut alentuvasti. Ihan itse suuntasi koneelle pelaamaan valveillaoloaikansa.

Raskas työkään ei miestä painanut, sillä oli sillä hetkellä työtön.

Sitten alkoikin se kotityötaitojen taantuminen. Pyykkiä esim. ei enää osannut pestä, kun ei muka enää osannut käyttää pesukonetta. Ystävällisesti neuvoin sitten tämän miehelle aiemmin tutun koneen käytössä aina uudestaan ja uudestaan, mutta oppi vain mennyt perille. Uutta imuria ei oppinut käyttämään ollenkaan.

Neuvolassa vaan käskivät kannustaa miestä, koska heidän mielestä miestä piti auttaa sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen. Pari vuotta jaksoin kannustaa, sitten riitti. Eron jälkeen mies on taas oppinut käyttämään kodinkoneita ja tekemään kotitöitä, lapsen elämäänkin osallistuu, mutta vaikeaa kuulemma on. Nyt kuulemma on löytänyt kivan nuoren yh:n itselleen, joten eiköhän taantuminen ala taas kuherruskuukauden jälkeen. Onneksi se ei ole kuitenkaan mun ongelma.

"Mutta on se sitten lopulta sen arvoista."

Mihinköhän tällä viittaat? Lapsi oli kyllä sen arvoinen, lasta en kadu.

Jälkeenpäin olen kyllä miettinyt oliko kannustaminen oikea keino. Ehkä olisi sen sijaan kannattanut iskeä nyrkkiä enemmän pöytään ja vaatia huutamalal eli tehdä toisin kuin neuvottiin.