Hulluinta mitä olette tehneet ihastumisen/rakastumisen vuoksi?
Olin vuoden ollut toivottamon ihastunut/rakastunut tuttuuni, joten saadakseni olla hänen lähellään:
myin asuntoni, ja ostin uuden läheltä tätä ihanaa miestä.. Harmi vaan, että niillä nurkilla tulivat ihastus ja hänen POIKAYSTÄVÄNSÄ vähänväliä vastaan... :D :D
Nykyään olen siis ihan normaalissa (ja normaalisti alkaneessa) parisuhteessa, mutta joskus mieleeni tulee tämä asunnon vaihto asia ja siihen johtaneet syyt. Pari ystävääni tietää totuuden, mutta kukaan muu ei onneksi osaisi edes aavistaa että olen niin pöhkö.. :D
Mites te muut, mitä olette sekoilleet? <3
Kommentit (31)
Irtisanouduin vakituisesta hyväpalkkaisesta työstä ja muutin ulkomaille puolen vuoden seurustelun jälkeen 😃
Todella hullua. Tiedän.
Onneksi suhde onnistui. Ollaan oltu 18 v naimisissa.
Todella monta asiaa ja monelle eri ihmiselle.
- pidemmät reitit, jotta osuisin "sattumalta" paikalle
- puolituttujen kanssa frendailu, että saisin kutsun samoihin bileisiin
- uudet harrastukset tottakai (mainittakoon että pallosilmäni on onneton ja vihaan pallopelejä.. :D )
- opiskeluideni suunnitteleminen hänen aikataulujensa mukaan
- työvuorolistojen stalkkaus... varmaan aika perus?
- uuden kielen opettelu
- lenkkeily harrastuksen aloittaminen, tietty hienoimmat (ja kalleimmat) lenkkeily vaatteet mitä kaupasta löysin plus meikit päällä.. jälkeenpäin ajateltuna... niin no.. :D
-ihan kamalissa konserteissa käyminen, että törmättäisiin sattumalta
-autokoulussa ollessani lukuiset lisä ajo-opetuskerrat tulivat aika kalliiksi, mutta kun se ajomaikka vaan oli niin <3
Näitä olisi varmaan lisääkin, jos jaksaisin mietti mutta siinäpä aluksi.
ps. päällisin puolin olen ihan normaali ihminen
Nooo, ei nyt ehkä hulluinta, mutta mulla vähän samanlainen tarina... Olin rakastunut yhteen mieheen, joka antoi vahvasti ymmärtää, ettei meistä koskaan voisi tulla mitään hänen omien ongelmiensa takia... Vaikka tiesin tämän, niin kun mietin myöhemmin maallemuuttoa, niin jotenkin tämän paikkakunnan suunta jossa mies asui kiinnosti eniten ja selailin paikkoja siltä suunnalta. Löysimme ihanan paikan 22 km päässä ihastukseni kotipaikasta ja asetuimme sinne. Mieheni vieläpä tiesi, että saavuttamaton ihastukseni asuu sillä suunnalla. Meni 4 vuotta kunnes törmäsi ihastukseeni vahingossa hänen ollessa käymässä paikkakunnalla, vaikkei enää asunut siellä. Kävi klassisesti, vaikken ollut suunnitellut sellaista, (mieshän sanoi, ettei onnistu); rakastuin mieheen uudestaan ja tällä kertaa kovemmin kuin kehenkään koskaan. Elättelin toiveita hänestä, koska hän sattui halaamaan minua kuin hullu kun näimme. Vapaakin oli koska ei ollut pystynyt sitoutumaan, edelleenkään. Mutta eipähän siitä sitten mitään tullut ja nyt minulla on tunne, että elämä on ohitse, mikään ei tunnu miltään ja että olen miehen ja lasten kanssa ansassa ja tunnen, että olen särkenyt sydämeni lopullisesti...
Että älkää muuttako niiden perässä.
Hän asui eri paikkakunnalla, joten maksoin hotellin ja menin samaan tapahtumiin, joihin tiesin hänen menevän. Ai kamala! :D
Minä en ole tehnyt mitään kovin hullua, mutta silloinen ihastukseni kyllä. 17-vuotiaana muutti yli 300km suoraan kotoaan tähän kaupunkiin, missä minä asun ja haki tänne kouluun. Olin ainoa ihminen täältä, jonka tiesi edes jollain tapaa ennen muuttoaan tänne.
Olin tuolloin itse 14-v. Oltiin tunnettu tuossa vaiheessa vain puoli vuotta. Tutustuttiin netissä.
Ihastus sai jotenkin vanhempansa suostumuksen ja nämä allekirjoittivat ihastuksen puolesta vuokrasopparin ja takasivat vuokran, koska ei 17-v saa itse vuokrattua kämppää.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Olen nyt 20-v ja silloinen ihastukseni on nykyinen avomieheni, parisuhdetta takana sellaiset 6v :)
Hain yläasteen jälkeen opiskelemaan amiskaan alaa, jonne tiesin ihastuksenikin hakevan. Kyseessä oli it-ala, josta en ollut tippaakaan kiinnostunut ennenkuin kuulin ihastuksen hakevan sinne. En osannut tai tiennyt it-jutuista oikeastaan yhtään mitään tuolloin. Olisin ilman ihastusta hakenut sote-linjalle.
Seurusteltiin vähän aikaa, mutta ihastus potkittiin koulusta toisena vuotena. Muutenkin tämä osottautui täysin aikaansaamattomaksi persoonaksi ja oli vähän kaikkea muutakin. Emme sitten loppujenlopuksi sovittu yhteen.
Valmistun nyt keväällä ja olen jo saanut työpaikan it-alalta. Aluksi tein muutamia pieniä projekteja yhdelle yritykselle, mutta nyt ovat kutsuneet minut sinne töihin, kun valmistun ja palkkakin tulee olemaan vähän päälle pari tonnia vastavalmistuneelle. Mikä palkka on hyvin ainakin omasta mielestäni.
En olisi ikinä uskonut, että asiat menisivät näin. Kuvittelin työskenteleväni sotepuolella, mutta käy se näinkin.
Mikä ihana vanha aloitus löytyi. Oikein pysähdyin miettimän kauaksi aikaa mitä kaikkea älytöntä on tullutkaan tehtyä ja herranjestas miten paljon on rahaa kulunut. Mutta olen edelleen sinkku 54 v. Tosin vielä on eräs pitkäaikainen projekti, johon olen panostanut paljon ja todella pitkään, kesken. Joten toivoa on vielä. En vaan uskalla tehdä mitään kovin paljastavia liikkeitä tai ihan vaan sanoa suoraan hänelle totuutta tunteistani, koska pelkään vastausta, torjutuksi tulemista, sydämeni lopullista hajoamista (on ollut palasina tähänkin saakka) ja sitä lopullisuuden tyhjää tunnetta. Mitä sitten, kaikki haaveilu ja toivo olisi mennyt.
Parempi elää unelmissa, kaipuussa ja toivossa kuin tyhjyydessä.
Asuin vuosikymmeniä pääkaupunkiseudulla, mutta kaipasin nuoruudenaikaista rakastani (avomiestäni) kotikaupungissani ihan hirveästi välillä. Olin nuorempana todella rakastunut häneen, en edes nähnyt muita, hän särki sydämeni aikoinaan todella juurimutia myöten joten jäin häneen jotenkin henkisesti kiinni vaikka päällisin puolin jatkoin elämääni muuttaen kauas etelä-Suomeen.
No, vuosikymmenten saatossa koti-ikävä alkoi jäytää ja kaipuu juurille "kotiin" voimistui ja sai aikaan ihmeellisiä asioita.
Pamppasin lähes kaikilla lomillani ja joskus pidennettyjä viikonloppujakin "kotikaupungissani" n 400 km päässä, jossa kaipaamani mies oli. Vuokrasin airbnb kämpän jostain lähettyviltä, ajelin autolla ja ulkoilin hänen asuinalueellaan jotta näkisin hänet. Toki olin siis tehnyt kaikki mahdolliset kotiläksyt sitä ennen joten tiesin aika paljon hänestä. Tämä oli ihan harrastus minulle ja hitto että meni rahaa.
No, ennen pitkää sinnikäs yritys tuotti tulosta sen verran että "ihan yllättäin" nähtiin ja tapaaminen oli ilmeisesti molemmin puolin aika liikuttava ja tunteita nostattava. Tämä valitettavasti vaan ruokki kaipuutani ja oli osasyyllinen siihen että 3v päästä muutin takaisin kotikaupunkiin.
Suhdetta ei ole syntynyt enkä ole sittemmin asialle mitään tehnyt. Kukaan ei tiedä mitä kaikkea olen tehnyt, en koskaan kerro tästä kenellekään, tämä on oma salaisuuteni ja sellaiseksi jääköön.
Epävarmuuttani käyttäydyin niin huonosti, että miehen kiinnostus sammui.
Ai kauheeta, en ees kehtaa kirjottaa tänne mitä kaikkea olen tehnyt. Olen ollut pitkiä aikoja sinkkuna ja kaivannut parisuhdetta, mutta en uskalla/pysty tekemään suoria aloitteita vaan toivon että joku johon olen ihastunut huomaisi minut ja tekisi aloitteen.
Minullakin on nämä klassiset: ajelen satoja km johonkin tapahtumaan tai ihastukseni asuinpaikkakunnalle nähdäkseni hänet, värjöttelen pakkasviimassa urheilutapahtumassa, yövyn hotellissa tai jopa ärsyttävän sukulaisen luona jotta saan nähdä hänet. Erään toisen kohdalla odottelen pitkiäkin aikoja duunipaikan parkkihallissa jotta tulisimme muka sattumalta samaan aikaan töihin, tälläydyn johonkin kylätapahtumaan (joka ei muuten kiinnosta tippaakaan), käytän aikaa ja rahaa sinne päästäkseni ihan vaan vaihtaakseni hänen kanssa muutaman lauseen.
Ja pahinta tässä kaikessa on se että mikään näistä ei tuottanut mitään tulosta.
Minulla on hyvin tunteikas historia erääseen mieheen joka (yllätys yllätys) särki sydämeni nuorempana. Tiesin että hänkin rakasti minua ja olisi minut kuitenkin viimekädessä halunnut mutta elämä heitti meidät kuitenkin eri teille.
Kirjoittelin tunnettuja kaipauslaulujen sanoja vihkoseen, yhden keksin itse jossa runollisesti kuvattiin minun ja hänen raadollisia elämän käänteitä. En kerro yksityiskohtia, mut järjestin asian (pitkän suunnittelun jälkeen) niin että hän löytää tuon vihkon.
Onnistuin, mutta se siitä.
Muuttanut asuin paikkakuntaa, hankkiutunut samalle työnantajalle (ala joka ei kiinnosta pätkääkään) käyttänyt tolkuttomasti aikaa ja rahaa a) hänen löytämiseksi b) hänen näköpiiriin ja juttusille päästäkseni, olen jopa sortunut valehtelemaan eräästä merkityävästä asiasta saadakseni yhteyden jne....
No siis kaikkee mahdollista mikä ikinä on lain puitteissa sallittua ja menee ns "sattuman ja hyväntavan hölmöyden" piikkiin. En ilkee ees kirjottaa tänne, tosin niitä olisi niin paljon ettei päivä riitä kirjottamiseen jos alottas siitä kun joku poika alko kotikonnuilla siinä 13v ikäsenä kiinnostamaan.
Oikein naurattaa kun mietin elämääni tässä valossa. Enemmän tai vähemmän aika ajoin olen "jahdannut" vastakkaista sukupuolta ja tehnyt erilaisia juttuja ihastukseni huomion kiinnittämiseksi ja päästäkseni tavoitteesern.
Olen kuitenkin epäonnistunut ikisinkku +50. Enää en jaksa edes yrittää, tyydyn sivusta seuraajan ja haaveilijan rooliin tässä asiassa. Voi teitä onnellisia jotka pääsitte tavoitteeseenne ja saitte haluamanne.
Reissasin satoja kilometrejä omaan laskuun ja kuvittelin jotain yhteistä tulevaisuutta.
Kyttäillyt tienposkessa millon milläkinkulkuneuvolla, ihan eväidenk7n kansa, jotta näkisin hänet. Ajanut autolla useta kertoja n 400 km sivu, vuokrannut majoitusta jotta pääsen hänen lähelleen ja samaan tapahtumaan missä oletin hänen olevan. Ihan vahingossa törmättiinkin erään kaupan edessä, tosin pitkän taustaselvittelyn ja salapoliisityön päätteeksi, mutta se tuotti tulosta sillä kertaa. Asia ei tosin ole edennyt siihen mitä minä odotin, ainakaan vielä.
Täällähän on ihan stalkkerimeininkiä
Kävelin noin tunnin päivässä monen viikon ajan vain päästäkseni kulkemaan ihastukseni työpaikan ohi (en nähnyt häntä kertaakaan). Sitten tyrkyttäydyin samalle työpaikalle ilmaiseksi töihin.