1. luokan opettaja käyttää Wilmaa vallankäyttövälineenä
Tyttö on ensimmäisellä luokalla. Opettaja vaikuttaa mukavalta ja aikaansaavalta. Tyttö kertonut, että joissain tilanteissa opettaja aina mainitsee, että ne jotka käyttäytyvät hyvin, saavat Wilmaan hyvä -merkinnän, jotka eivät käyttäydy, eivät saa. Ajoittain tuleekin mitä ihmeellisempiä merkintöjä, niin hyviä kuin negatiivisiakin. Haluamme ilman muuta kuulla kaikki tytön toilailut, mutta tuo kiristäminen, että jos ei osaa käyttäytyä, ei merkintää tule, on vähän kummallista. Eikö opettaja muuten osaa pitää kuria? Lähettääkö kaikki opettajat jatkuvasti viestiä wilmassa?
Kommentit (11)
Lapsia kasvatetaan kehumalla ja moittimalla. Ammattijargonissa sitä kutsutaan palautteen antamiseksi. Tämä on aivan tavallista.
Hauskaa ja mielenkiintoista reaktiostasi opettajan työhön on se, että nyt olet hyvin epäileväinen opettajan motiiveista. Hänhän vain tekee sitä samaa vanhaa opettajan työtä, niin että se näkyy wilmassa.
Pieni kurkistusikkuna koulun arkeen tuo wilma. No, voisi siellä olla enemmänkin niitä hyviä uutisia.
Eihän toi oo paha. Tutulla oli semmoinen ope sen lapsella ekalla, että käski oppilaiden tehdä pitkät värikkäät madot. Ope laittoi ne seinille. Sitten ope leikkas niistä paloja pois, jos teki jotain ei-toivottavaa. Se oli lapsista järkytyävää, kun omaa matoa leikattiin.
Olen puhunut muidenkin vanhempien kanssa. Myös heidän mielestä wilma -kirjoittelu on liiallista.
Ap
Kyse on palautteesta, joka ilmeisesti toimii hyvin. Hyvässä palautteessa lapsille kerrotaan etukäteen säännöt mistä palkitaan, miten ja milloin. Hyvän palautteen kuuluisi olla myös välitöntä, eli mahdollisimman pian, esim oppitunnin aikana tai jälkeen, ei viikon päästä. Noinhan se tytön ope näyttää tekevän. Toisaalta pikkuisen tylsää on, että nykyään palaute on aina sitä wilmapalautetta, vaikka muunlaistakin olisi. Esim. leima vihkoon, luokan palkintoboksiin helmien kerääminen (kun boksi täynnä, luokka saa jotain kivaa, kuten katsoa leffan). Toisaalta opet tykkää wilmapalautteesta koska siitä näkyy hyvin jos lapsella alkaa menemään huonommin tai paremmin lukuvuoden kuluessa. itse kyllä suosisin hieman mielikuvituksellisempia palatteenantotapoja, mutta onhan wilma opelle kätevä. T. Koulupsykologi
Pitäähän lasten tietää, että opettaja käyttää Wilmaa.
Laita viestiä sille, että et halua palautetta enää.
Vierailija kirjoitti:
Olen puhunut muidenkin vanhempien kanssa. Myös heidän mielestä wilma -kirjoittelu on liiallista.
Ap
Niin varmaan. Jostain syystä nämä oleelliset faktat unohtuvat aina aloitusviestistä ja tulevat ilmi vasta sitten, kun ap:n viesti on saanut täystyrmäyksen.
Jep, opettaja selkeästi kantelee vanhemmille, jos lapset ei ole kunnolla. Epäpätevähän tuo on, jos ei osaa olla hiljaa ikävistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Olen puhunut muidenkin vanhempien kanssa. Myös heidän mielestä wilma -kirjoittelu on liiallista.
Ap
Jokainen opettaja opettaa tyylillään. Joskus Wilman alkuaikoina en ollut vielä sisäistänyt asiaa, mutta nyt neljän lapsen myötä sen on alkanut huomaamaan selvästi.
Eiköhän ole hyvä antaa opettajan opettaa. Tuskin hän tulee sinulle neuvomaan kuinka töitäsi on tehtävä. Jos tulee Wilma viestejä, niistä kannattaa ottaa onkeensa. Sellainen opettaja joka viestittelee vähän voi odottaa jo toimenpiteitä. Jos usein viestittävällä opettajalla tulee useampi samansuuntainen viesti, tarkoittaa sekin, että aihe on syytä huomioida lapsesi kasvatuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on palautteesta, joka ilmeisesti toimii hyvin. Hyvässä palautteessa lapsille kerrotaan etukäteen säännöt mistä palkitaan, miten ja milloin. Hyvän palautteen kuuluisi olla myös välitöntä, eli mahdollisimman pian, esim oppitunnin aikana tai jälkeen, ei viikon päästä. Noinhan se tytön ope näyttää tekevän. Toisaalta pikkuisen tylsää on, että nykyään palaute on aina sitä wilmapalautetta, vaikka muunlaistakin olisi. Esim. leima vihkoon, luokan palkintoboksiin helmien kerääminen (kun boksi täynnä, luokka saa jotain kivaa, kuten katsoa leffan). Toisaalta opet tykkää wilmapalautteesta koska siitä näkyy hyvin jos lapsella alkaa menemään huonommin tai paremmin lukuvuoden kuluessa. itse kyllä suosisin hieman mielikuvituksellisempia palatteenantotapoja, mutta onhan wilma opelle kätevä. T. Koulupsykologi
Noi sun ehdottamat jutut ovat arkipäivää - ehkä kyseinen ope vaan ajattelee ettei ne riitä tai ovat vanhanaikaisia. Ja vanhempien odotukset myös poikkeavat kovasti toisistaan. Tämä vaan yhden mielipide tai arvio.
Haloo. Oikeasti ei ole taas kaikki inkkarit kanootissa.