Tavallaan olen kiitollinen narsku isälleni.
Hän opetti mulle paikkani maailmassa.
Eli sen, että koska en ole yleisen kauneusihanteen mukainen tai ainakaan hänen kauneusihanteen mukainen, mua voi kohdella kuin roskaa.
Eipähän tullut yllätyksenä sitten aikuisena.
Onneksi mulla kuitenkin on nykyisin rakastavia ihmisiä ympärilläni.
Isosta nenästä huolimatta, jota oli sivumennen, mukavaa väännellä.
Eräästä asiasta en voi avautua, sillä se on vielä liian kipeää..
Kaikesta huolimatta mä en ole katkera, vaan nykyisin erittäin onnellinen.
Kiitokseksi siitä, että isäni jätti maallisen, vien haudalleen kukkia. Ei tarvitse enää ajatella ihmistä..
Vielä, kun oppisin hyväksymään piirteet, jotka olen häneltä perinyt, hyvät piirteet.
Ikävimmät piirteet olen karsinut tietoisesti pois. Ja onnistunut siinä lähes täydellisesti.
Huh, huh. Olipa rohkea kirjoitus. Kiitos, jos jaksoit lukea.. :)
Kommentit (20)
Minulla on myös narsku isä. Mutta hän on aina kehunut minua. Manipuloi ja syyllistää kuitenkin.
Olen myös tavallaan kiitollinen, sillä olen oppinut isäni tyttärenä aika paljon elämästä ja miehistä.
Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni ja isäni ovat täysin toista maata.
En edes ennen miestäni tiennyt, mitä on ihmisarvoinen kohtelu.
On helppo olla mukava ihmiselle, joka on mukava sulle.
a.p
Mutta se edellyttää tietysti tiettyä tunnetta
kahden ihmisen välillä..
a.p
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi ala-peukkuja? :D
a.p
Itse en peukuttanut suuntaan tai toiseen, mutta olen huomannut että ihmisten peukutuskäytännöt ovat todella kirjavia. Toiset yläpeukuttavat tsempatakseen, toiset ollessaan samaa mieltä, jotkut "siitäs sait"-mentaliteetilla. Alapeukutuskäytäntö taitaa olla vielä vaihtelevampaa: joku alapeukuttaa kun ei pidä aloituksesta jostain syystä, joku siksi että aloituksessa puhutaan kurjista asioista (alapeukuttaa siis siksi että jollekin on tapahtunut kurjia asioita), joku siksi että on eri mieltä, joku pelkästään purkaakseen omaa pahaa oloaan.
Täällä ei muutenkaan kannata ottaa oman avauksensa aiheuttamia reaktioita tai ylipäätään viestejä turhan henkilökohtaisesti. Ihmiset jotenkin kärjistyvät reagoinnissaan ja myös mielipiteissään silloin kun toimivat anonyyminä netissä.
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi ala-peukkuja? :D
a.p
Kysyt tätä samaa asiaa kahdesti. Ehkä tiedät itsekin. Etpä muuten pohtisi. terv. joku joka ei peukuttanut kumpaankaan suuntaan
Samapa tuo, kiinnosti vain tietää..
Kiitos sulle 6. vastauksestasi. :)
Musta tuo pahanolon purkaminen toisiin on väärin. Mutta maailma ei tule koskaan täydelliseksi.
Ehkä hyvä niin, toisaalta..
a.p
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi ala-peukkuja? :D
a.p
Kysyt tätä samaa asiaa kahdesti. Ehkä tiedät itsekin. Etpä muuten pohtisi. terv. joku joka ei peukuttanut kumpaankaan suuntaan
No en itseasiassa tiennyt.. :D
Tai veikkasin, että myötätunto peukkuja olisivat..
a.p
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös narsku isä. Mutta hän on aina kehunut minua. Manipuloi ja syyllistää kuitenkin.
Olen myös tavallaan kiitollinen, sillä olen oppinut isäni tyttärenä aika paljon elämästä ja miehistä.
Mun mieheni ja isäni ovat täysin toista maata.
En edes ennen miestäni tiennyt, mitä on ihmisarvoinen kohtelu.
On helppo olla mukava ihmiselle, joka on mukava sulle.
a.p
Ja tämä on sitä narsismia. Itse et voi olla aloitteellinen, vaan odotat toisen osapuolen, eli annat hyvää vain voidaksesi peilata itsesi saavaksi hyvänannolle. Isän tyttö/poika.
Annoin alapeukun koska aloitus oli niin ärsyttävästi kirjoitettu ja sisällöltään hyvin epämääräinen.

Ehheiii.. :)
Vaan, kun mä olen mukava, hän on mukava ja mä voin olla taas hänelle mukava.
Ympyrä sulkeutuu.
Mutta sä voit haukkua mua narsistiksi, jos se on susta oikein ja reilua.
Tiedätkö, se ei tunnu enää missään sen jälkeen, mitä olen kokenut..
On katsos vertailupohjaa..
a.p
Vierailija kirjoitti:
Annoin alapeukun koska aloitus oli niin ärsyttävästi kirjoitettu ja sisällöltään hyvin epämääräinen.
Sitten se on sitä, sulle..
a.p
Tasapainoista aikuista ei "ärsytä" toinen ihminen. Ei ainakaan siinä määrin, ettei siitä voi olla mainitsematta.
Mä en ota mitään itseeni, ennen kuin näen, tiedän ja tunnen ihmisen, joka mua arvostelee. ;)
a.p
Vierailija kirjoitti:
Annoin alapeukun koska aloitus oli niin ärsyttävästi kirjoitettu ja sisällöltään hyvin epämääräinen.
Narsistin mielestä toinen voi olla ärsyttäväja tämä hänen mielestään "oikeuttaa" hänet olemaan ilkeä ja paha toiselle.
Joku toinen voi jopa pitää noista "ärsyttävistä" piirteistä toisessa, osana hänen persoonaansa.
Musta a.p:een teksti on harvinaisen selkeä ja hyvin jäsennelty.
Selviytymistarina. Kaikkea hyvää a.p:lle! <3

Ilkeä ja paha toiselle antamalla alapeukun anonyymillä keskustelupalstalla?
Vierailija kirjoitti:
Tasapainoista aikuista ei "ärsytä" toinen ihminen. Ei ainakaan siinä määrin, ettei siitä voi olla mainitsematta.
Mä en ota mitään itseeni, ennen kuin näen, tiedän ja tunnen ihmisen, joka mua arvostelee. ;)
a.p
Et ota mitään itseesi, mutta silti tivaat selitystä joillekin alapeukuille?
Vierailija kirjoitti:
Saanko udella, miksi ala-peukku?
a.p
Siksi että narsku ei ole sana, se ei tarkoita mitään eikä kukaan siten oikein tiedä mistä tässä on kyse. Itse narskutan hampaita, että jos isäsi vaikka narskutti hampaitaan - unissaan ehkä - ja tässä sitten jollain tapaa tarkoitetaan sitä, niin onko se nyt oikeasti vaikuttanut sinuun?
Vierailija kirjoitti:
Hän opetti mulle paikkani maailmassa.
Eli sen, että koska en ole yleisen kauneusihanteen mukainen tai ainakaan hänen kauneusihanteen mukainen, mua voi kohdella kuin roskaa.
Eipähän tullut yllätyksenä sitten aikuisena.
Onneksi mulla kuitenkin on nykyisin rakastavia ihmisiä ympärilläni.
Isosta nenästä huolimatta, jota oli sivumennen, mukavaa väännellä.
Eräästä asiasta en voi avautua, sillä se on vielä liian kipeää..
Kaikesta huolimatta mä en ole katkera, vaan nykyisin erittäin onnellinen.
Kiitokseksi siitä, että isäni jätti maallisen, vien haudalleen kukkia. Ei tarvitse enää ajatella ihmistä..
Vielä, kun oppisin hyväksymään piirteet, jotka olen häneltä perinyt, hyvät piirteet.
Ikävimmät piirteet olen karsinut tietoisesti pois. Ja onnistunut siinä lähes täydellisesti.
Huh, huh. Olipa rohkea kirjoitus. Kiitos, jos jaksoit lukea.. :)
Nenän koolla ei ole mitään tekemistä viehättävyyden kanssa. Vaikka olisi nenä, joka ei muistuta Venezuelan kauneusleikkauksissa käyneiden missien neniä, voi ihmine olla silti viehättävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös narsku isä. Mutta hän on aina kehunut minua. Manipuloi ja syyllistää kuitenkin.
Olen myös tavallaan kiitollinen, sillä olen oppinut isäni tyttärenä aika paljon elämästä ja miehistä.
Mun mieheni ja isäni ovat täysin toista maata.
En edes ennen miestäni tiennyt, mitä on ihmisarvoinen kohtelu.
On helppo olla mukava ihmiselle, joka on mukava sulle.
a.p
Minä taas en ole halunnut parisuhdetta tai miestä ollenkaan, syynä varmaan isän touhuja sivusta seuranneena kehittynyt täydellinen luottamuksen menettäminen parisuhteisiin ja niiden kestävyyteen.
Vaikka itselläni on myös hyvää sanottavaa isästäni, kuten aiemmin kerroin, varsinkin, kun olin lapsi, hän aina tuki, kehui ja kannusti minua. (ja siinä sivussa välillisesti tietysti itseään ja loistavia perintötekijöitään...)
Nämä ovat monimutkaisia asioita. Ei kai kukaan narsisti ole läpeensä paha, eihän silloin kukaan narsistin pauloihin lankeaisikaan. En oikeastaan pidä siis isääni pahana ihmisenä. Hänestä tuli sellainen, kuin tuli, kasvuolosuhteilla varmaan osuutta, eikä hän itse sille taida mitään voida. Uuvuttava ja toisia ihmisiä ymmärtämätön ihminen., joka itse vilpittömästi kuvittelee olevansa hyvä ja tarkoittaa vain hyvää pyrkiessään hallitsemaan kaikkia läheisiään ja heidän tekemisiään.
viestin 2 kirjoittaja.
Saanko udella, miksi ala-peukku?
a.p