"Netissä ostaminen VR:llä VIELÄ ilmaista, kun ei peritä.palvelumaksua"
Tähänkö on menty! Onko odotettavissa, että ensin itsepalvelu on ilmaista ja kohta siitäkin aletaan periä palvelumaksu! Leviääkö kaikkialle?
Sitaatti oli matkustajaliikennejohtajan lausuma.
Muutenkin ärsyttää se, että joutuu ite palvelemaan itseään kaikissa asioissa ja jos haluaa jossain palvelua, se on kamalan kallista. Mitä järkeä, jos firma säästää, kun asiakas palvelee itse itseään, niin sekin maksaisi.
Harmittaa aina tutustua jokaiseen järjestelmään, miten siellä toimitaan. (Viking linen olen todennutvtodella hankalaksi käytyää. En olekaan sitten sitä järjestelmää käyttänyt.)
Kommentit (6)
Kuljen bussilla/junalla viikoittain noin 1000 km. Tämän viimeisen VR:n uudistuksen jälkeen olen siirtynyt käytännössä kokonaan pois junista, koska uusi säästölippu on eniten kulkemallani välillä liki kaksi kertaa kalliimpi ja toissijaisella välillä 50% kalliimpi kuin aiemmat Veturilaisen supersäästöt. Muuta hyötyä Veturi-jäsenyydestä ei olekaan ollut.
Myöskään opiskelijana en hyödy junalipuista, koska bussiyhtiöt (muutkin kuin Onnibus) tarjoavat parhaimmillaan euron-kahden lippuja, jos tietää aikataulunsa ajoissa.
Olisi se kumma, jos ostamistapahtumasta alettaisiin periänpalvelumaksua itsepalvelussakin. Outoa on, että palvellessakin peritään.
Oottakaas vaan, kun kauppojen itsepalvelut lisääntyy, niin ihmiskassalle tulee palvelumaksu.
Netissä itsensä palvelemine kuluttaa minun aikaani paljon enemmän kuin menisi sitä työtä ammatikseen siinä firmassa tekevältä, joka tuntee systeemin.
Vaikkapa: olin tilaamassa hotelliyötä viikon päähän. Soitin hotellille ja kysyin jotain tietoja ja olisin varannut saman tien. No, sanoivat sen olevan aika kallista, jos hän sen tekee. (En muista hintaa) Katsoi kumminkin netistä huonetilanteen ja totesi, että onkin vaan yksi huone jäljellä ja tottumattomalla menee tässä varaushommassa netissä niin kauan, että et ehdi saada sitä. Mä teen sen nyt sulle poikkeuksellisesti ilmaiseksi. Hän teki sen hetkessä!
On tämä älytöntä. Kohta tulee varmaan ruokakauppoihinkin pääsymaksut ja jos tahtoo kysyä jotain myyjältä niin siitä peritään palvelumaksu. Kassalla vielä palvelumaksu myyjälle. Pankeissahan on jo näin.
Hih. Vai että ostaminen on ilmaista. Minäkin haluaisin niitä ilmaisia junalippuja.