Ei jessus näitä nykynuoria!
Kommentit (21)
häh? pistäisittekö jonkun selostuksen tähän.
Onneksi tuollaisia ei ole ollut yhtään aiemmissa sukupolvissa! Nuoriso on aina perseestä!
Ei ainakaan minun nuoruudessani ollut :D ja ikää löytyy 49 v
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan minun nuoruudessani ollut :D ja ikää löytyy 49 v
Ei niin. Alkoholia ja huumeitakaan oltu keksitty vielä silloin. Kaikki joivat vain puhdasta Suomalaista järvivettä, eikä äpäriä syntynyt sillä seksi odotti aina avioliittoon.
Ne ne vasta aikoja olivat.
Aika menee askeissa ja kikeissä ja snapchateissa ja herutuskuvien ottamisessa. Noista ei enää opiskelijoita ja työntekijöitä leivota. Ellei sitten unelmatyö löydy viihteen parista.
Onks nää nyky nuoret jo näin hu or ia ja avoimia huumeiden käytöstä?
Lapset käyttäytyy kuin lapset vaikka näyttäisivät aikuisilta. Ero nykyisen ja entisen välillä on lähinnä siinä, että some tekee kasvuprosessista julkisen. Suurimmasta osasta tulee kuitenkin ihan normaaleja ihmisiä ennemmin tai myöhemmin, jopa niistä yläasteen pikkupahiksista.
Yleistystä. Suurin osa nuorista on ihan fiksuja. Ainakin fiksumpia kuin ne 2000-luvun alun nuoret jotka isosiskoni muistaa.
T. nuori
"Me elämme rappion aikoja. Nuoret eivät enää kunnioita vanhempiaan. He ovat röyhkeitä ja kärsimättömiä. He luuhaavat jatkuvasti kapakoissa, eikä heillä ole itsehillintää."
(Hautakirjoitus Egyptistä 6000 vuoden takaa)
"Mitä on tapahtumassa meidän nuorisollemme? He eivät kunnioita vanhempia ihmisiä, he rikkovat vanhempiensa käskyjä. He eivät piittaa laista. He mellakoivat kaduilla, kiihottuneina villeistä päähänpistoista. Heidän moraalinsa on rapistunut."
(Platon)
"Nykynuoriso ei ajattele muuta kuin itseään. Heillä ei ole kunnioitusta vanhempiaan tai iäkkäämpiä ihmisiä kohtaan. He eivät malta hillitä itseään. Ja tytöt, he ovat röyhkeitä, säädyttömiä ja epänaisellisia puheessaan, käyttäytymisessään ja pukeutumisessaan."
(1000-luvulla elänyt ristiretkeilijä Peter the Hermit, eli Pietari Erakko)
No nykyään on jopa noloa käyttää päihteitä... Mutta some, siellä on oltava, muuten leimataan oudoksi.
Näyttää tosi paljon vanhemmalle,
Sellaiselle "elämän kolhuja saaneelle" mutta onkin vasta 14!!
:(
No, on kuitenkin toivoa et aikuistuu ja viisastuu ja niinhän meille kaikille(?) on käynyt
Wt teini. Tiiän yhen -97 joka näyttää tolta ja toi on 01/02 :0 tuleva elämänkoululainen. V****n ruma muija.
Voi luoja. Ei voi muuta sanoa näistä pikkuhu*****a. Ja tällä on ikää VASTA 14 v.!
En jaksanut selata koko paskaa, mutta en nyt mitään järkyttävää löytänyt.
Noloudella muistelen niitä omia teiniaikoja irc-gallerian parissa, onneksi sentään ei silloin ollut vielä muita someja..
Tää on aina yhtä naurettavaa, että "nykynuoria" mollataan. Teinit on teinejä. Ihan kun silloin "kultaisina aikoina" omassa nuoruudessa ei olisi niitä yksittäisiä idiootteja tai muita ongelmatapauksia. Joo, 30-vuotta sitten teinit ei heluneet instassa tai askissa, koska ei sellaisia silloin ollut. Teinit itsessään tuskin on tuommoisessa ajassa juurikaan mihinkään muuttuneet, jos sieltä 50-vuoden takaa hakisi aikakoneella jonkun teinin tähän päivään, niin ihan samanlainen se olisi kun nämä muutkin.
Mutta ei, koska "silloin kun minä olin nuori".
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja. Ei voi muuta sanoa näistä pikkuhu*****a. Ja tällä on ikää VASTA 14 v.!
Profiilikuvan perusteella luulisi 44-, silmiä siristämällä 34-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja. Ei voi muuta sanoa näistä pikkuhu*****a. Ja tällä on ikää VASTA 14 v.!
Niin. 14 ja sinä nimittelet tuollaisilla nimityksillä.
Onko aikuinenkin olo?
Olin kanssa aika järkyttynyt tuosta lakritsijäätelöstä.