Lue keskustelun säännöt.
En sinänsä inhoa tai halveksi yksinhuoltajaäitejä, mutta...
18.03.2016 |
en ole myöskään ensimmäisenä valitsemassa sellaista seurustelukumppanikseni. Itse asiassa voin lopettaa muuten kiinnostavan naisen tapailun, koska tällä on lapsia. En myöskään mitenkään erityisesti kunnioita tai arvosta sitä taakkaa, mikä heillä on kannettavanaan.
Miksi joillekin on niin vaikea erottaa toisistaan nämä kaksi kantaa: sitä, että halveksii yksinhuoltajaäitejä ja pitää heitä huonoina ihmisinä, ja sitä, ettei ole vain kiinnostunut heistä romanttisessa mielessä?
Kommentit (29)
Hahahh..ja ikää oli 20+
Olen yksinhuoltaja ja minulla ei todellakaan otsassa lue, etttä seitsemän lasta..ei todellakaan.
Ja minua ei ole koskaan lempattu lasten takia, päinvastoin on jopa kiinnostuttu enemmän, että miten olen selviytynyt ja ihan tervepäisenä pysynyt.
Olenhan toki jo yli neljänkympin ja seurustelen vakavasti pari vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla ei ole lapsia lainkaan.. Eikä minun romanttista viehätystä ole todellakaan lapset vieneet..
Taakka..nojaa, minulla on lapsivapaatakin aikaa ja suurin osa on jo aikuisia, joten pitävät huolen tarvittaessa pikkusisaruksistaan. Olen jopa vapaampi kuin koiran omistaja..
Eli makunsa kullakin, mutta löytyy meillekkin ottajansa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tiedosta, kuulemiin.
Viestissäni oli myös kysymys, kutsu pohtimaan asiaa kanssani.
Kai jokaisesta tuntuu ikävältä kuulla, että ei ole kiinnostava romanttisessa mielessä. Jotkut sitten tuovat pahastumisensa esiin tarpeettoman näyttävästi.
En itsekään olisi suostunut seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia. Enkä mitenkään erityisesti arvosta yksinhuoltajia minäkään, miehiä enkä naisia. Samanlaisia ihmisiä he ovat kuin muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Kai jokaisesta tuntuu ikävältä kuulla, että ei ole kiinnostava romanttisessa mielessä. Jotkut sitten tuovat pahastumisensa esiin tarpeettoman näyttävästi.
En itsekään olisi suostunut seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia. Enkä mitenkään erityisesti arvosta yksinhuoltajia minäkään, miehiä enkä naisia. Samanlaisia ihmisiä he ovat kuin muutkin.
Eihän torjutuksi tuleminen koskaan mukavalta tunnu. Mutta mikä saa ihmisen tällaisessa tilanteessa syyllisytymään sellaiseen epärehellisyyteen, että vääristelee toisen kantaa hirvittävällä tavalla. Tuntuu myös todella ikävältä tulla syytetyksi jostakin, mihin ei todellakaan ole syyllistynyt. Ihmisten pitäisi kiinnittää tähän huomiota.
Entä mistä se kertoo, että kokee tarpeelliseksi tehdä avauksen siitä, että ei halua juuri tietynkaltaisia ihmisiä? Miksi sinulle on noin tärkeää ilmoittaa muille, että yksinhuoltajia et sitten huoli? Mitä tarvettasi tyydyttää yksinhuoltajista keskusteleminen, jos et kerran itse ole yh etkä ole suhteessa yh:n kanssa eikä sinulla siis mitä ilmeisimmin ole mitään kosketuspintaa asiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet esimerkiksi 45v ja haet naista niin aika monella naisella nyt sattuu olemaan lapsia.
Yh äideistä on paljon hyötyä, helppoa lorttopillua jota ei tarvitse kohdella ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään seurustelisi sellaisen miehen kanssa jolla on lapsia. Enää.
Pakko on vain myöntää ettei minusta ole siihen.
Se on ihan hyvä juttu jos tiedostaa nämä jo ennakkoon eikä sotkeudu yrittelemäänkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset rakastavat, toiset listaavat ominaisuuksia. Hyvä että tiedostaa omat kykynsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai jokaisesta tuntuu ikävältä kuulla, että ei ole kiinnostava romanttisessa mielessä. Jotkut sitten tuovat pahastumisensa esiin tarpeettoman näyttävästi.
En itsekään olisi suostunut seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia. Enkä mitenkään erityisesti arvosta yksinhuoltajia minäkään, miehiä enkä naisia. Samanlaisia ihmisiä he ovat kuin muutkin.
Eihän torjutuksi tuleminen koskaan mukavalta tunnu. Mutta mikä saa ihmisen tällaisessa tilanteessa syyllisytymään sellaiseen epärehellisyyteen, että vääristelee toisen kantaa hirvittävällä tavalla. Tuntuu myös todella ikävältä tulla syytetyksi jostakin, mihin ei todellakaan ole syyllistynyt. Ihmisten pitäisi kiinnittää tähän huomiota.
Onpa mystistä. Voitko vähän tarkentaa miten "hirvittävällä tavalla" sinua henkilökohtaisesti on kohdeltu? Vaikea kommentoida noin epämääräiseen viestiin. Voisit itse kiinnittää huomiota siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on ainakin ihan ok, että ap sanoo suoraan asiat. Miksi pitäisi väkisin tapailla yh:ta jos ei ole sellaisesta kiinnostunut?
Tähän maailmaan mahtuu paljon miehiä ja myös niitä jotka ovat meistä yksinhuoltajistakin kiinnostunut. Kuten oma mieheni. Tai ei hänkään minusta yh-statuksen takia kiinnostunut, vaan ihan ihmisenä. Hänelle ei lapset olleet ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Toiset rakastavat, toiset listaavat ominaisuuksia. Hyvä että tiedostaa omat kykynsä.
Tuo oli niin hyvin sanottu!
Silloin kun oikeasti ihastuu/rakastuu, niin sillä ihmisellä vain on väliä, ei sillä, onko hänellä lapsia. Mitä väliä lapsilla on sen tunteen kannalta? Ja miten voi kylmäpäisesti laittaa suhteen poikki, jos toinen tuntuu juuri oikealta ja ihanalta, vain sen takia, että toisen elämäntilanne ei vaan ole se paras mahdollinen toivottu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
en ole myöskään ensimmäisenä valitsemassa sellaista seurustelukumppanikseni. Itse asiassa voin lopettaa muuten kiinnostavan naisen tapailun, koska tällä on lapsia. En myöskään mitenkään erityisesti kunnioita tai arvosta sitä taakkaa, mikä heillä on kannettavanaan.
Miksi joillekin on niin vaikea erottaa toisistaan nämä kaksi kantaa: sitä, että halveksii yksinhuoltajaäitejä ja pitää heitä huonoina ihmisinä, ja sitä, ettei ole vain kiinnostunut heistä romanttisessa mielessä?
Viestistä käy ilmi, että alunperin kiinnostava nainen muuttuu ei-kiinnostavaksi, kun käy ilmi, että tällä on lapsia. Silloin nainen saattaa kokea asian negatiivisesti. Kannattaa varmuuden vuoksi ottaa ensin selville kaikki naiseen liittyvät deal breakerit, ennen kuin osoittaa kiinnostustaan. (Pätee toki molempiin sukupuoliin, esimerkiksi minulle naisena alle teini-ikäisten lasten isät ovat ehdoton no-no, seurustelusuhteeseen siis.)
Yksinhuoltaja isukkeja (isejä? isiä?) kunnioitetaan ja arvostetaan enemmän kun yh äitejä. Jos mies on yh niin ihmetellään miten hän pystyy tekemään niin arvokasta työtä yksin. Jos nainen on yh niin hän on pelkkä luuseri.
Oli mullakin kaikenlaisia deal brakereita miehelle, se on normaalia, oudompaa olisi ihastua kaikkiin vastaantuleviin. Kummallista lähinnä on se, että joku jaksaa luetella näitä kriyeereitään jossain keskustelupalstalla ja haluaa vielä käydä niistä debattia. Tulee vaikutelma, että ap ei ehkä ole itse sinut itsensä kanssa vielä.
Minä arvostan yksinhuoltajia erittäin paljon. Se on rankka homma ja kiitosta ei saa yhteiskunnalta, pelkkää lokaa niskaan jos on nainen. Ihan sama vaikka lapsen isä olisi kuollut, sinut laitetaan siihen "wt-luuserinainen" -kategoriaan, joka ei ole mitenkään perusteltu.
Tästä huolimatta minä en itse seurustelisi yksinhuoltajaisän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset rakastavat, toiset listaavat ominaisuuksia. Hyvä että tiedostaa omat kykynsä.
Tuo oli niin hyvin sanottu!
Silloin kun oikeasti ihastuu/rakastuu, niin sillä ihmisellä vain on väliä, ei sillä, onko hänellä lapsia. Mitä väliä lapsilla on sen tunteen kannalta? Ja miten voi kylmäpäisesti laittaa suhteen poikki, jos toinen tuntuu juuri oikealta ja ihanalta, vain sen takia, että toisen elämäntilanne ei vaan ole se paras mahdollinen toivottu?
Kauhea asenne. Juu, mitäpä väliä niillä lapsilla olisi kun aikuiset tavoittelevat onneaan?
Eräs mies sanoi kerran ettei seurustelisi yh;n kanssa siksi ettei missään tapauksessa ole koskaan halunnut perhe-elämää, ja hänestä olisi lapsia kohtaan väärin että äidillä on kumppani joka ei oikeasti pidä heistä. Mun mielestä se oli asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset rakastavat, toiset listaavat ominaisuuksia. Hyvä että tiedostaa omat kykynsä.
Tuo oli niin hyvin sanottu!
Silloin kun oikeasti ihastuu/rakastuu, niin sillä ihmisellä vain on väliä, ei sillä, onko hänellä lapsia. Mitä väliä lapsilla on sen tunteen kannalta? Ja miten voi kylmäpäisesti laittaa suhteen poikki, jos toinen tuntuu juuri oikealta ja ihanalta, vain sen takia, että toisen elämäntilanne ei vaan ole se paras mahdollinen toivottu?
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Jos ei vain yksinkertaisesti välitä lapsista, niin miksi ihmeessä pitäisi väkisin jatkaa suhdetta. Se olisi väärin naista ja lapsia kohtaan. Vaikka alkurakastumisen huumassa ajattelisikin että ei ne lapset ehkä sittenkään haittaa, niin joskus se arki tulee ja helposti niistä lapsista tuleekin ongelma.
Olen yh itsekin ja haluan miehen joka hyväksyy lapset alusta saakka, eikä mitään "ehkä niistä voi ruveta tykkään" miestä.
Kiitos tiedosta, kuulemiin.