Jos on aivokuollut, mutta kroppa pelaa sairaalan laitteiden avulla, onko sielu poistunut jo ruumiista?

Ensin pitäisi selvittää onko sielua ensinkään.

En tiedä.

"Sielu" on uskovaisten keksimää höpötystä. Mutta kerropa oma uskontokuntasi, niin vilkaistaan sen uskonsuunnan käsikirjasta tätä kysymystä.

Ei ole poistunut, sillä sellaista asiaa kuin sielu ei ole erillisenä ilmiönä olemassa. Mutta jos aivojen toiminta tosiaan on loppunut, niin sieluksi joskus nimitettävää toimintaa ei enää esiinny.

Itse uskon että yleensä on. Samoin voi muutenkin joskus viimeisinä aikoina olla. Muistan lapsena kun isoäiti oli sairaalassa huonona, jossain vaiheessa kauhistuneeni sitä, kun tajusin että hän ei ole enää siinä, silti vaikka ruumis edelleen hengitti ja eli, eikä oikeastaan ollut yhtään huonompikaan kuin edellisellä kerralla kun käytiin katsomassa. Jotenkin vaan tuntui että siinä ei enää ole läsnä ketään. 

Samoin kerran kävi vanhan koiran kanssa, joka meni yhtäkkiä huonoksi. Vein sen hätänä eläinlääkäriin, ja koira sylissä odotusaulassa minusta vahvasti tuntui, että koiran ydinolemus irtosi sen ruumiista juuri. Oletin että se myös fyysisesti kuolisi saman tien syliini, mutta ei se kuollut vaan hengittäminen jatkui. Eutanasiaanhan siinä päätyttiin koiran kunnon takia, ja minulla oli kummallinen tunne että koira itse katseli toimenpidettä kuin sivustakatsojana.

Joo, hoitaja tai lääkäri on napannut sen purkkiin, joka salaa luovutetaan Illuminatille aivopesukoneen kehittelyyn.

Mikäli sielulla tarkoitetaan tietoista olemusta ihmisestä, hänen aivojensa sisältämää tietoa (aktiopotentiaaleja ja muistisoluihin taltioituneita tietoja), niin kyllä on. Henkimaailmaan liittyen, sielun poistumista on yritetty mitata kuolevilta ihmisiltä erittäin tarkoilla vaaoilla, mutta ihmisen kuollessa ei ole havaittu mitään poistuvan ihmisestä. Eli sielulla ei siis voi olla massaa, jos sellainen olisi.

Omakohtaisesti minulla on kuitenkin kokemusta useamman ihmisen kuolemasta ja olen samaa mieltä kuin Sid Watkins Sennan Kuolemasta: lääkärinä hänkin on vähintään agnostikko, mutta Sennan kuollessa hänelle tuli tunne, kuin Sennan sielu olisi lähtenyt. Samaa voin sanoa myös kuolevasta ihmisestä, joka aika usein noin vuorokautta ennen huokailee ja sitten tulee sellainen rauha, joka johtaa sydämen pysähtymiseen.

"Sielu" on uskonnollinen käsite, joten sen poistumiseen uskovat vain ns. uskovaiset.

Mutta jos ajatellaan ihmisen "minuutta", joka syntyy hänen aivoissaan, niin kyllähän se minuus on aivokuolleella lakannut olemasta.

Miksi haluaisit maata sairaalassa vihanneksena

Ei "sielu" käsittääkseni ole pelkkä uskonnollinen käsite. Kyllä tätä käsitettä ainakin meillä psykologian ja filosofian luennoilla käytetään, vaikkakin useimmiten eri merkityksessä kuin teologian luennoilla.

South Park teki muuten tästäkin aiheesta jakson. :D "Best Friends Forever"

Siinä aihetta käsiteltiin niin että jos ruumis on vihanneksena sairaalan koneissa kiinni niin sielu on siinä jumissa eikä pääse taivaaseen.

Itse näen asian niin että jos ihmisellä ei ole enää mahdollisuutta tulla tajuihinsa ja aivojen toiminta loppunut niin kyllä se ihmisyys ja "sielukin" on pois mennyt.

Vierailija kirjoitti:

"Sielu" on uskonnollinen käsite, joten sen poistumiseen uskovat vain ns. uskovaiset.

Mutta jos ajatellaan ihmisen "minuutta", joka syntyy hänen aivoissaan, niin kyllähän se minuus on aivokuolleella lakannut olemasta.

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys miten määritellään uskovainen. Itse en usko mihinkään uskontoon enkä kuulu sellaiseen. Silti kai olen jonkun määritelmän mukaan uskovainen, koska olen lapsesta asti kokenut tiettyjä hengellisiä asioita, ja siis kokemukseni takia uskon niihin.

Itse asiassa koen niin, että kaikki ovat "sieluja", ja ainoa ero elossa olevan minun ja edesmenneen välillä on, että minä olen tällä hetkellä henkiolento joka ikään kuin näen unta olevani syntynyt ja kuoleva fyysinen olento, kun taas kuoleman kokenut ei enää koe itseään muuksi kuin henkiolennoksi, joka hän on aina ollutkin. Minun näkemyksessäni tämä maanpäällinen elämä on kuin seikkailu fantasiamaailmassa, jonka sielu päättää jostain syystä valita. Se omaksuu tämän maailman uskomukset ja lait ja elää niiden mukaan, oppien asioita, kunnes jonain päivänä kuolee, vain havaitakseen että se olikin vain herääminen tai muodonmuutos. Koen myös, että monet sielut valitsevat useita olemassaolon "unia" - itse koen ainakin eläneeni useita maanpäällisiä elämiä.

Hihhulit taas vauhdissa... ei saatana!

Vierailija kirjoitti:

"Sielu" on uskovaisten keksimää höpötystä. Mutta kerropa oma uskontokuntasi, niin vilkaistaan sen uskonsuunnan käsikirjasta tätä kysymystä.

No miten sä olet sen todistanut, ettei sielua/ henkeä ole? Kerro toki, kun niin paljon olet siihen perehtynyt.

Vierailija kirjoitti:

Hihhulit taas vauhdissa... ei saatana!

Ja sun pointti kysmykseen liittyen oli?

Pöh.

En tiedä, onko "aivokuolema" sellainen kliininen tapahtuma, josta lääketieteen asiantuntijat ovat yksimielisiä vai pidetäänkö sitä ns. rajanvetokysymyksenä. Jos olisi aikaa, perehtyisin tähän ja koettaisin etsiä informaatiota.

Sielun läsnäolo ruumiissa voidaan nähdä itsenäisen hermostollisen liikkeen kautta.

Hermoston toiminta voi ilmetä hyvin alkeellisissakin ruumiintoiminnoissa, kuten reflekseissä. Refleksiä eivät tuota sairaalan laitteet, vaan ihmisen oma hermosto, reaktiona ärsykkeeseen.

Sielun läsnäoleminen ruumiissa on mielenkiintoinen kysymys, mutta maallikolle (lääketieteeseen nähden) vaikea kysymys ratkaista.

Tiffany (ei kirjautuneena) kirjoitti:

En tiedä, onko "aivokuolema" sellainen kliininen tapahtuma, josta lääketieteen asiantuntijat ovat yksimielisiä vai pidetäänkö sitä ns. rajanvetokysymyksenä. Jos olisi aikaa, perehtyisin tähän ja koettaisin etsiä informaatiota.

Sielun läsnäolo ruumiissa voidaan nähdä itsenäisen hermostollisen liikkeen kautta.

Hermoston toiminta voi ilmetä hyvin alkeellisissakin ruumiintoiminnoissa, kuten reflekseissä. Refleksiä eivät tuota sairaalan laitteet, vaan ihmisen oma hermosto, reaktiona ärsykkeeseen.

Sielun läsnäoleminen ruumiissa on mielenkiintoinen kysymys, mutta maallikolle (lääketieteeseen nähden) vaikea kysymys ratkaista.

Ei kai lääketiede edes varsinaisesti usko mihinkään sieluun, joka voisi olla ruumiissa tai pois siitä, vaan virallisen näkemyksen mukaan kaikki mitä ihmisessä on, on aivojen toiminnan tuottama tietoisuus.

Hep, kaikki pelkkiin ns. tieteellisiin tosiasioihin uskovat.

Miten te poistatte sielun olemassaolon yhtälöstä?

Oletteko itse tuon elämän kipinän luoneet omin pikku kätösin?

Se elämän kipinä joka on kaiken elollisen sisällä on ymmärtääkseni se sielu, tai oikeammin sen ydin.

Jotkut sanovat sitä tietoisuudeksi.

Joissain tutkimuksissa on jopa mitättu että ihmisen paino vähenee muistaakseni muutaman gramman hänen kuollessaan.

Kyseessä on oikeasti vain määrittelykysymys joka on riippuvainen siitä miten asian ymmärtää.

Kun lopettaa älyllisen vastakkainasettelun asiasta ja katsoo elävää elämää niin saavuttaa selkeämmän näkemyksen tästäkin asiasta.

Yksi asia ymmärtää tämä on katsoa esim. kynttilää, sillä on ns. sydän.

Eli tästä johtopäätös, kaikella elollisella on ydin joka on jollain tavalla siihen sytytetty ja sammuu aikanaan.

Ja tämä minän ydin on aina ja ikuisesti olemassaoleva alkupiste josta kaikki säteilee ja johon kaikki ennen pitkää palaa (Minä Olen alfa ja omega).

Niin ylhäälläkuten alhaallakin.

Kaikki muu, kuten myös ihmiset ja muut elävät olennot on vain tuon ikuisen luovan voiman antamaa lahjaa.

Se mitä me tällä lahjalla teemme on merkityksellistä.

Kaikkien uskontojen ydin viittaa tähän samaan periaatteeseen, myös "uskonnottomat" humanistit tai "jumalankieltäjät" ovat kaikki samojen lakien alaisuudessa.

Siksi "jumalan" kieltäminen on turhaa, kyse on enemmän siitä miten hahmotat käsitteen jumala.

Suosittelen henkilökohtaisesti jokaiselle perehtymään omakohtaisesti uskonnon tai filosofian perusteisiin ja ennenkaikkea tekemään omat johtopäätökset olemassaolevista ilmiöistä.

Tämä on ainoa oikea tie ja tapa "pelastukseen" suhteellisen olemassaolon sidonnaisuuksista.

Buddhalaisuudessa on hienoa sen terävä älyllisyys, kristillisyyden ytimessä sen syvä oman itsensä yli ulottuva myötätuntoisuus. Siis niissä Kristuksen todellisissa sanoissa, siis niissä jotka ovat elävän elämän kanssa yhtäläisiä.

Mutta monessa muussakin uskonnossa ja filosofiassa on samoja yhteyksiä luovia elementtejä.

Elämässä on siis kyse yhteyden luomisesta, itseesi, muihin ihmisiin, elollisiin, luontoon ja muuhun ympäröivään maailmaan.

Kukaan ei ole täällä turhaan, kaikki syntyvät ei pelkästään yhtä vaan useampaa tarkoitusta varten.

Me emme siis ole yksin edes kuoleman jälkeen, olemme silloin vain suoremmassa yhteydessä tuohon Elämän Antajaan ;-)

Valinta on sinun, valitse itsellesi sopiva tapa "palvoa". Tai älä valitse jos et halua, ennenkaikkea mutta muista elää ihmisiksi.

Olin kerran hautajaisissa, jossa aloin puhumaan teologille sielusta. Hän sanoi, ettei sielu ole raamatullinen käsite, vaan maallinen käsite.

Minä kun näin kuolleen ihmisen ekan kerran, niin aloin uskomaan sieluun.

Aivokuolleesta en osaa sanoa.