Lue keskustelun säännöt.
Miksen muista onnellisia asioita?
10.03.2016 |
En saa mieleeni yhtäkään onnellisuuden hetkeä. Kaikki muistoni liittyvät negatiivisiin tuntemuksiin. Hätään, pelkoon tai häpeään.
Kuitenkin olen elänyt kaiken järjen mukaan onnellista elämää aina teini-iän loppuun saakka, jolloin sairastuin paniikkihäiriöön ja lopulta vakavaan masennukseen.
Tuostakin on jo 20 vuotta ja masennus on takanapäin.
Missä ovat muistot onnellisista hetkistä? Olenko joku friikki, jonka päähän vain negatiiviset tunteet jättävät pysyvän jäljen vai onko tämä normaalia ja yleistä?
Tulee mieleen Eppujen laulun sanat: Lapsuuteni kesät, sumuun vajonneet, palasiksi muistojeni kasaan hakonneet...
Kommentit (7)
Tutustupa tautisi oireistoon. Masentuneiden ihmisten muisti ei toimi normaalisti, vaan myönteisten muistojen palauttaminen on huomattavan vaikeaa. Muistin toiminnassa voi olla muitakin häiriöitä. Nämä liittyvät hippokampuksen toimintaan (tai toimimattomuuteen).
Ks. esim. http://www.theguardian.com/society/2015/jun/30/chronic-depression-shrin…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuotako se on. En miellä itseäni enää masentuneeksi. Koen parantuneeni siitä jo vuosikausia sitten.
Onko se pyyhkinyt muististani kuitenkin kaiken onnellisen vai onko muistini pysyvästi rikki?
Tapahtuiko lapsena tai nuorena kuitenkin jotain vaikeaa, pahaa, traumaattista? Joskus mieli hajoaa sellaisen seurauksena osioihin, yksi persoona ei muista kaikkia muistoja, joita ihmisellä on, vaan muistotkin jakautuvat eri persoonille. Tätä kutsutaan dissosiaatioksi tai dissosiaatiohäiriöksi.
Vierailija kirjoitti:
Tapahtuiko lapsena tai nuorena kuitenkin jotain vaikeaa, pahaa, traumaattista? Joskus mieli hajoaa sellaisen seurauksena osioihin, yksi persoona ei muista kaikkia muistoja, joita ihmisellä on, vaan muistotkin jakautuvat eri persoonille. Tätä kutsutaan dissosiaatioksi tai dissosiaatiohäiriöksi.
Ei mielestäni. Olen elänyt kuvitellen, että ehkä muutkaan eivät muista onnellisia hetkiä, varsinkaan sitä onnellisuuden tunnetta ja muistavat ikävät asiat.
Vasta hiljattain havahduin pohtimaan ja päätin avata tämän keskustelun.
Dissossiaatio kuulostaa aika rankalta eikä mitenkään normaalilta.
Ap
Ei hitsi.
Googletin dissosiaatiohäiriötä ja lievämuitoisena se voikin olla totta. Jopa selittäisi paniikkeihin liittyneet ahdistavat ajatukset itsensä ulkopuolella olosta :O
AV osuu paremmin oikeaan kuin psykiatrit silloin kauan sitten paniikkihäiriö -diagnooseineen.
Pitkäkestoisesta koulukiusaamisesta kyllä kärsin lapsena ( 5-9 luokat ). Se on ainoa mitä löydän traumatisoivaa.
Nyt aukesi silmät ja alkoi lapsuuden pohdiskelu tästä vinkkelistä.
Ap taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin muistan onnellisia asioita, vaikka elämäni ei ollut aina auvoisaa. Lapsuudesta muitstan hyviä ja pahoja hetkiä, paljon kuitenkin aika hyviä tunnelmia. Muistan sen tunteen - vaikea kuvailla - kun lapsena ei ollut sellaista itsesäätelyä ja -tarkkailua niin paljon, sellainen luonnollisen olemisen miellyttävyys. Anteeksi jos meni off topiciksi. Toivottavasti pääset asioissasi eteenpäin. En usko että olet todella viallinen. Halusin vaan siis vahvistaa, että kaikki eivät tosiaan muista vain huonoja asioita.
Olen kylläkin lukenut, että huonot muistot tallentuvat kaikilla tehokkaammin mieleen, tämä on evoluutiossa olennaista, kun valmistaudutaan siihen, että seuraavan samankaltaisen pahan asian kohdatessa osaa toimia nopeasti.
Kai se on joku luonnonlaki..