Koko elämä dieetillä

Sairaudellasi on nimi: ortoreksia.

Tutulta kuullostaa... Olen jojolaihduttanut koko elämäni, enkä tosiaan ole pitkään aikaan syönyt tai juonut mitään ajattelematta asiaa laihdutus-/terveysnäkökulmasta.

No ehkei nyt ihan näin pienestä infosta voi vetää ortoreksian diagnoosia... Mutta inhimillistähän tuo on: meillehän tuputetaan koko ajan jonkinlaista laihdutusinformaatiota: on lukemattomia dieettejä, ja kausittain tulee uutisia siitä, kuinka nyt karistetaan joulukilot ja treenataan itsensä bikinikuntoon kesäksi. Ja etenkin naisilla laihdutus on hyvin iso osa arkipuhetta, että kuinka monta kiloa on nyt tullut, tai kuinka ollaan repsahdettu, ja pitäisi taas ryhdistäytyä ja käydä salilla, ja kuinka monta senttiä on mennyt vyöräröltä... 

Mikä ihme se siis on, että ruokaan ja liikuntaan suhtautuu tältä koko ajan arjessa läsnä olevalta kannalta? Nykynainen elää laihduttaen: jos hän ei ole dieetillä, hänen ainakin pitäisi olla, eikä ole niin timmiä naista, etteikö jostakin löytyisi vähän ylimääräistä löysää. Ja kaipa ihmiselle niin luontainen laumasieluisuuskin on osa tätä. Kun ihmiset innostuvat salista, juttailusta ja maitorahkasta, on luonnollista, että itsekin alkaa ainakin huokailla, että pitäisi kyllä käydä enemmän salilla, ja voisi kokeilla tuota uutta proteiinirahkaa.

Näin se hyvin monella on, jos haluaa olla ihannepainossaan. Siinä kun ei pysytä, jos ei olla tarkkana, ainakaan siis ne ihmiset jotka eivät luonnostaan ole sen painoisia, ja jotka eivät liho helposti.

Täällä samanlainen, pakko olla. En suostu olemaan ylipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Näin se hyvin monella on, jos haluaa olla ihannepainossaan. Siinä kun ei pysytä, jos ei olla tarkkana, ainakaan siis ne ihmiset jotka eivät luonnostaan ole sen painoisia, ja jotka eivät liho helposti.

Täällä samanlainen, pakko olla. En suostu olemaan ylipainoinen.

Minä taas kaipaan ylipainoisena jotakin muuta, kuin tätä tutuksi käynyttä orjallisuutta, askeellisuutta, tiukkuutta ja huonoa omatuntoa pienimmästäkin lipsumisesta (joka ei ole johtanut mihinkään hyvään). Kun maailmassa kuitenkin on niitä normaalipainoisia, jotka osaavat säädellä ruokailuaan ja liikkumistaan luontaisesti, eivätkä säilytä painoaan sillä, että kieltäytyvät kieltäytymisen perään - mikä heidän salaisuutensa on? Ei geenit ole mikään sellainen tuomio, että ne vain tekevät ihmisestä lihavan tai laihan ilman mitään muita tekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

No ehkei nyt ihan näin pienestä infosta voi vetää ortoreksian diagnoosia... Mutta inhimillistähän tuo on: meillehän tuputetaan koko ajan jonkinlaista laihdutusinformaatiota: on lukemattomia dieettejä, ja kausittain tulee uutisia siitä, kuinka nyt karistetaan joulukilot ja treenataan itsensä bikinikuntoon kesäksi. Ja etenkin naisilla laihdutus on hyvin iso osa arkipuhetta, että kuinka monta kiloa on nyt tullut, tai kuinka ollaan repsahdettu, ja pitäisi taas ryhdistäytyä ja käydä salilla, ja kuinka monta senttiä on mennyt vyöräröltä... 

Mikä ihme se siis on, että ruokaan ja liikuntaan suhtautuu tältä koko ajan arjessa läsnä olevalta kannalta? Nykynainen elää laihduttaen: jos hän ei ole dieetillä, hänen ainakin pitäisi olla, eikä ole niin timmiä naista, etteikö jostakin löytyisi vähän ylimääräistä löysää. Ja kaipa ihmiselle niin luontainen laumasieluisuuskin on osa tätä. Kun ihmiset innostuvat salista, juttailusta ja maitorahkasta, on luonnollista, että itsekin alkaa ainakin huokailla, että pitäisi kyllä käydä enemmän salilla, ja voisi kokeilla tuota uutta proteiinirahkaa.

Hyvää pohdintaa!

Sattuuko tätä lukemaan joku joka olisi asettunut jatkuvan läski- ja terveyspuheen yläpuolelle? Miten te teette sen? Ja entäs miehet? Miksi tämä on enemmän naisten ilmiö?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se hyvin monella on, jos haluaa olla ihannepainossaan. Siinä kun ei pysytä, jos ei olla tarkkana, ainakaan siis ne ihmiset jotka eivät luonnostaan ole sen painoisia, ja jotka eivät liho helposti.

Täällä samanlainen, pakko olla. En suostu olemaan ylipainoinen.

Minä taas kaipaan ylipainoisena jotakin muuta, kuin tätä tutuksi käynyttä orjallisuutta, askeellisuutta, tiukkuutta ja huonoa omatuntoa pienimmästäkin lipsumisesta (joka ei ole johtanut mihinkään hyvään). Kun maailmassa kuitenkin on niitä normaalipainoisia, jotka osaavat säädellä ruokailuaan ja liikkumistaan luontaisesti, eivätkä säilytä painoaan sillä, että kieltäytyvät kieltäytymisen perään - mikä heidän salaisuutensa on? Ei geenit ole mikään sellainen tuomio, että ne vain tekevät ihmisestä lihavan tai laihan ilman mitään muita tekijöitä.

Kyllä valitettavasti geenit juuri on sellainen tuomio, joka säätelee ihmisen kehotyypin ja taipumuksen ylipainoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkei nyt ihan näin pienestä infosta voi vetää ortoreksian diagnoosia... Mutta inhimillistähän tuo on: meillehän tuputetaan koko ajan jonkinlaista laihdutusinformaatiota: on lukemattomia dieettejä, ja kausittain tulee uutisia siitä, kuinka nyt karistetaan joulukilot ja treenataan itsensä bikinikuntoon kesäksi. Ja etenkin naisilla laihdutus on hyvin iso osa arkipuhetta, että kuinka monta kiloa on nyt tullut, tai kuinka ollaan repsahdettu, ja pitäisi taas ryhdistäytyä ja käydä salilla, ja kuinka monta senttiä on mennyt vyöräröltä... 

Mikä ihme se siis on, että ruokaan ja liikuntaan suhtautuu tältä koko ajan arjessa läsnä olevalta kannalta? Nykynainen elää laihduttaen: jos hän ei ole dieetillä, hänen ainakin pitäisi olla, eikä ole niin timmiä naista, etteikö jostakin löytyisi vähän ylimääräistä löysää. Ja kaipa ihmiselle niin luontainen laumasieluisuuskin on osa tätä. Kun ihmiset innostuvat salista, juttailusta ja maitorahkasta, on luonnollista, että itsekin alkaa ainakin huokailla, että pitäisi kyllä käydä enemmän salilla, ja voisi kokeilla tuota uutta proteiinirahkaa.

Hyvää pohdintaa!

Sattuuko tätä lukemaan joku joka olisi asettunut jatkuvan läski- ja terveyspuheen yläpuolelle? Miten te teette sen? Ja entäs miehet? Miksi tämä on enemmän naisten ilmiö?

Täällä ainakin yksi, jos kohta olen ristiriitaisesti laihduttaja (nainen).

Kai tuo kuvaa suhtautumistani parhaiten: asetuin läski- ja terveyspuheen yläpuolelle. Suhtaudun aika penseästi trendidieetteihin, ja tiukkoihin sääntöihin aika yliolkaisesti... ja itse asiassa koko laihdutukseen yliolkaisella maalaisjärjellä. Se saa luvan riittää, että syön suurin piirtein terveellisesti ja niin, että minulla on hyvä olo. Syön toki terveellisesti, mutta maailmani ei kaadu yhteen suklaapatukkaan, muffinsiin tai ravintolaillalliseen. En myöskään rakenna elämääni laihdutuksen varaan: en laske ainoatakaan kaloria, en punnitse ruokiani, en kirjaa syömisiäni ylös enkä mitään muutakaan. Puntarilla käyn toki, mutta en ruoski itseäni, jos ei viikossa mennytkään "tarpeeksi", tai vaikka olisi tullut hieman lisää. Laihdutus on osa elämää, eikä koko elämäni. Ja tällä metodilla se itse asiassa on mennyt alas varmemmin kuin koskaan aikaisemmin.

... Vaikein homma varmaan tässä on opetella suhtautumaan itseensä lempeästi ja lakata puhuttelemasta itseään itsekurittomana läskinä. Tietenkin ne vanhat tavat välillä nousevat pintaan, mutta silloin pitää muistuttaa itseään siitä, että se aikaisempi suhtautumistapa ei yksinkertaisesti johtanut mihinkään, eikä antanut mitään. Jos pitää valita, elänkö mieluummin onnellisena vai onnettomana, valitsen ensimmäisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se hyvin monella on, jos haluaa olla ihannepainossaan. Siinä kun ei pysytä, jos ei olla tarkkana, ainakaan siis ne ihmiset jotka eivät luonnostaan ole sen painoisia, ja jotka eivät liho helposti.

Täällä samanlainen, pakko olla. En suostu olemaan ylipainoinen.

Minä taas kaipaan ylipainoisena jotakin muuta, kuin tätä tutuksi käynyttä orjallisuutta, askeellisuutta, tiukkuutta ja huonoa omatuntoa pienimmästäkin lipsumisesta (joka ei ole johtanut mihinkään hyvään). Kun maailmassa kuitenkin on niitä normaalipainoisia, jotka osaavat säädellä ruokailuaan ja liikkumistaan luontaisesti, eivätkä säilytä painoaan sillä, että kieltäytyvät kieltäytymisen perään - mikä heidän salaisuutensa on? Ei geenit ole mikään sellainen tuomio, että ne vain tekevät ihmisestä lihavan tai laihan ilman mitään muita tekijöitä.

Kyllä valitettavasti geenit juuri on sellainen tuomio, joka säätelee ihmisen kehotyypin ja taipumuksen ylipainoon.

Tietenkin se säätelee kehotyypin ja taipumuksen, sitä en kiellä - ja olenhan itsekin ylipainoinen, jolla ylipaino kulkee vahvasti suvussa. Mutta en suostu, enkä halua uskoa, että geenini ovat jo ennalta määränneet sen, että olen lihava ja tulen sellaisena myös pysymään. Onhan lihavuus paljon muutakin kuin geenejä. Enkä usko sitäkään, että minulla olisi jotenkin niin uniikki geeniperimä, että minun pitää elää elämäni eksta-askeettisesti, ja että jonkun muffinssin ajattelukin saisi minut lihomaan. 

... Se toki on eri asia, onko tavoitteena olla langanlaiha. Sitä tuskin tulen olemaan ikinä, mutta minulle riittää ihan tavallinen normaalipaino eri variaatioissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se hyvin monella on, jos haluaa olla ihannepainossaan. Siinä kun ei pysytä, jos ei olla tarkkana, ainakaan siis ne ihmiset jotka eivät luonnostaan ole sen painoisia, ja jotka eivät liho helposti.

Täällä samanlainen, pakko olla. En suostu olemaan ylipainoinen.

Minä taas kaipaan ylipainoisena jotakin muuta, kuin tätä tutuksi käynyttä orjallisuutta, askeellisuutta, tiukkuutta ja huonoa omatuntoa pienimmästäkin lipsumisesta (joka ei ole johtanut mihinkään hyvään). Kun maailmassa kuitenkin on niitä normaalipainoisia, jotka osaavat säädellä ruokailuaan ja liikkumistaan luontaisesti, eivätkä säilytä painoaan sillä, että kieltäytyvät kieltäytymisen perään - mikä heidän salaisuutensa on? Ei geenit ole mikään sellainen tuomio, että ne vain tekevät ihmisestä lihavan tai laihan ilman mitään muita tekijöitä.

Kyllä valitettavasti geenit juuri on sellainen tuomio, joka säätelee ihmisen kehotyypin ja taipumuksen ylipainoon.

Tietenkin se säätelee kehotyypin ja taipumuksen, sitä en kiellä - ja olenhan itsekin ylipainoinen, jolla ylipaino kulkee vahvasti suvussa. Mutta en suostu, enkä halua uskoa, että geenini ovat jo ennalta määränneet sen, että olen lihava ja tulen sellaisena myös pysymään. Onhan lihavuus paljon muutakin kuin geenejä. Enkä usko sitäkään, että minulla olisi jotenkin niin uniikki geeniperimä, että minun pitää elää elämäni eksta-askeettisesti, ja että jonkun muffinssin ajattelukin saisi minut lihomaan. 

... Se toki on eri asia, onko tavoitteena olla langanlaiha. Sitä tuskin tulen olemaan ikinä, mutta minulle riittää ihan tavallinen normaalipaino eri variaatioissaan.

Voimakkaasti ylipainoisuuteen taipuvaisen pitää kyllä palata äkkiä ruotuun sen yhdenkin ylimääräisen muffinssin jälkeen, jos haluaa hoikalta näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se hyvin monella on, jos haluaa olla ihannepainossaan. Siinä kun ei pysytä, jos ei olla tarkkana, ainakaan siis ne ihmiset jotka eivät luonnostaan ole sen painoisia, ja jotka eivät liho helposti.

Täällä samanlainen, pakko olla. En suostu olemaan ylipainoinen.

Minä taas kaipaan ylipainoisena jotakin muuta, kuin tätä tutuksi käynyttä orjallisuutta, askeellisuutta, tiukkuutta ja huonoa omatuntoa pienimmästäkin lipsumisesta (joka ei ole johtanut mihinkään hyvään). Kun maailmassa kuitenkin on niitä normaalipainoisia, jotka osaavat säädellä ruokailuaan ja liikkumistaan luontaisesti, eivätkä säilytä painoaan sillä, että kieltäytyvät kieltäytymisen perään - mikä heidän salaisuutensa on? Ei geenit ole mikään sellainen tuomio, että ne vain tekevät ihmisestä lihavan tai laihan ilman mitään muita tekijöitä.

Urheilu auttaa. Urheilen puolitosissani ja liikun raskaasti muutaman tunnin päivässä. Syön mitä haluan. Tosin en edes halua syödä paskaa (karkit, sipsit, keksit), koska en saa niistä mitään irti. Pari oikeasti hyvää jäätelöä tosin on löytynyt, ja viime viikolla taisinkin syödä yhden paketillisen välipalaksi. Muuten syön normaalia ruokaa parin tunnin välein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se hyvin monella on, jos haluaa olla ihannepainossaan. Siinä kun ei pysytä, jos ei olla tarkkana, ainakaan siis ne ihmiset jotka eivät luonnostaan ole sen painoisia, ja jotka eivät liho helposti.

Täällä samanlainen, pakko olla. En suostu olemaan ylipainoinen.

Minä taas kaipaan ylipainoisena jotakin muuta, kuin tätä tutuksi käynyttä orjallisuutta, askeellisuutta, tiukkuutta ja huonoa omatuntoa pienimmästäkin lipsumisesta (joka ei ole johtanut mihinkään hyvään). Kun maailmassa kuitenkin on niitä normaalipainoisia, jotka osaavat säädellä ruokailuaan ja liikkumistaan luontaisesti, eivätkä säilytä painoaan sillä, että kieltäytyvät kieltäytymisen perään - mikä heidän salaisuutensa on? Ei geenit ole mikään sellainen tuomio, että ne vain tekevät ihmisestä lihavan tai laihan ilman mitään muita tekijöitä.

Kyllä valitettavasti geenit juuri on sellainen tuomio, joka säätelee ihmisen kehotyypin ja taipumuksen ylipainoon.

Tietenkin se säätelee kehotyypin ja taipumuksen, sitä en kiellä - ja olenhan itsekin ylipainoinen, jolla ylipaino kulkee vahvasti suvussa. Mutta en suostu, enkä halua uskoa, että geenini ovat jo ennalta määränneet sen, että olen lihava ja tulen sellaisena myös pysymään. Onhan lihavuus paljon muutakin kuin geenejä. Enkä usko sitäkään, että minulla olisi jotenkin niin uniikki geeniperimä, että minun pitää elää elämäni eksta-askeettisesti, ja että jonkun muffinssin ajattelukin saisi minut lihomaan. 

... Se toki on eri asia, onko tavoitteena olla langanlaiha. Sitä tuskin tulen olemaan ikinä, mutta minulle riittää ihan tavallinen normaalipaino eri variaatioissaan.

Voimakkaasti ylipainoisuuteen taipuvaisen pitää kyllä palata äkkiä ruotuun sen yhdenkin ylimääräisen muffinssin jälkeen, jos haluaa hoikalta näyttää.

Minä ajattelin että laihdutus tällaisilla geeneillä on juuri tuollaista jatkuvaa tarkkailua ja ruotuun palaamista, mutta hyvinpä ovat kilot sulaneet ihan tähänastisella rennolla meiningillä. :)

Minä olen geneettisesti hyvä lihomaan (liki kaikki lähisukulaiset joko hieman ylipainoisia tai aina laihduttavia) ja löysin myös oman onneni liikunnasta! Paino on pysynyt normaalissa hoikassa mitassa kun liikun rankasti 4-5h viikossa + päälle arkiliikunta.

Up