Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vatvon parisuhdetta liikaa
07.03.2016 |
Ensimmäiseksi, en kaipaa ilkeitä kommentteja, soimaan tästä tarpeeksi jo itse itseäni :)
Haluaisin kysyä, onko teillä muilla ollut samanlaisia pohdintoja tai löytyykö sieltä tämmöisiä samanlaisia murehtijoita kuin itse olen. Elikkä siis, olen ensinnäkin ensimmäisessä vakavassa parisuhteessani ja olemme seurustelleet mieheni kanssa pari vuotta. Molemmat parikymppisiä ja asumme yhdessä.
En tiedä oikeastaan, mistä ajatukseni kumpuavat, mutta ahdistusta aiheuttaa ainakin median hehkutus siitä, kuinka sen kyllä tietää kristallin kirkkaasti, kun kyseessä on Se Oikea ja elämä on suurta intohimon ilotulitusta kun hänet kohtaa ja tapailun aloittaa. Itse en ole kokenut mitään maata järisyttävää alkuhuumaa ja olen ollut alussa aika varpaillani, kun en uskonut että kukaan ihminen voisi ikinä tulla elämääni jäädäkseen. Aikaisemmin olin kokenut lähinnä suuria pettymyksiä, ja itsetuntoni oli aika matala.
Päätin kuitenkin katsella että mitä tästä tulee, vaikka mielessäni mietin jatkuvasti onko tämä oikea päätös ja mitä voisi tapahtua, hukkaanko molempien aikaa jne. Haluan korostaa että erityisesti päätösten ylianalysoiminen ulottuu ihan jokaiselle elämänalueelleni ja on äärimmäisen vaikeaa. Ikään kuin valmistaudun aina pahimpaan. Olen myös kokenut vanhempien riitaisan eron ja vanhimpana lapsena joutunut ikävään välikäteen.
Suhteen edetessä aloin vatvomaan kaikkia aivan kummallisia ajatuksia niinkuin että "mistä voin tietää rakastanko häntä todella "olenko varmasti onnellinen hänen kanssaan" "kuuluuko parisuhteen olla tällainen" "mitä jos ei olla toisillemme ne oikeat" "jos tuolla on joku parempi" "jos kaikki olisi niinkuin pitää en miettisi tällaisia". Tuntuu ettei ajatuksille ole mitään pohjaa, rakastan häntä ja minun on äärimmäisen hyvä olla hänen kanssaan. Ahdistunkin noista oudoista ajatuksista ja syyllistän niistä itseäni että ei tällaisia normaalit ihmiset ajattele. Välillä lietson itteni siihen pisteeseen, että mietin että on pakko erota, jotta ajatukset ja pelko tulevaisuudesta loppuisi. Sitä en kuitenkaan missään nimessä halua tehdä. Rakastan yli kaiken miestäni ja tulen onnelliseksi kun mietin yhteistä tulevaisuutta. Ootteko te muut miettinyt ikinä tällaisia vai mikä mua oikein vaivaa?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Jonkin asteinen pakko-oireyhtymä, joka purkautuu juuri tuolla tavalla? Tarkoitan, että pohjimmainen ongelmasi eivät ole nuo ajatukset vaan se, mikä sinut saa toimimaan noin. Ehkä taustalla on joku ahdistushäiriö tai em. pakko-oireyhtymä?
Onko sinulla ystäviä, harrastuksia, töitä, opintoja - siis sisältöä elämässä? Riittävästi tekemistä ja aktiviteetteja, niin ettei jää aikaa pyöritellä turhia ajatuksia päässään?
On kyllä, mutta into kaikkiin niihin on hiipunut lähes nolliin näiden vatvomisten takia. Vasta-alkaneet opinnot kärsivät nyt jo pahasti ja olen usein niin masentunut etten jaksa tai halua lähteä kotoa mieheni luota näkemään kavereita, sillä nämä ajatukset laukkaavat kun olemme erossa. Kaverisuhteetkin siis kärsivät kun en silloinkaan kun näemme niin kovin iloista seuraa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihan samanlaisia tuntemuksia!
Ollaan oltu yhdessä reilu kaksi vuotta ja asutaan yhdessä. En kokenut vahvaa alkuhuumaa, mutta rakastan poikaystävääni. ja ajatus hänen menettämisestä tuntuu inhottavalta. Toisaalta en ole varma miltä rakkauden pitäisi oikeasti tuntua ja mietin jäänkö jostain paitsi. Olen aina ollut liikaa järjellä ajatteleva ja epäilen etten pysty sellaiseen Suureen rakkauteen tai kykene tuntemaan että se joku todella on Se Oikea.
Välillä menee todella hyvin poikaystävääni kanssa, mutta sitten tulee pitkiä kausia jolloin epäilen tuleeko tästä mitään. Olen harkinnut eroa, mutta sekään ei tunnu hyvältä ajatukselta.
En jaksaisi jatkuvasti analysoida meidän suhdetta, mutta tästä ajatusmallista on vaikea päästä eroon
Mitäs jos vain uskaltaisit elää päivän kerrallaan. Nykyään moni vatvoo ja analysoi koko elämänsä niin perusteellisesti ja jatkuvasti että ei ehdi nauttia niistä elämän pienistä iloista ja ei pysty olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Lakkaa vertailemasta omaa elämääsi muihin ja se ratkaisu löytyy sinusta itsestäsi eikä mistään mediasta tai kummin kaiman tai naapurin Riitan parisuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos vain uskaltaisit elää päivän kerrallaan. Nykyään moni vatvoo ja analysoi koko elämänsä niin perusteellisesti ja jatkuvasti että ei ehdi nauttia niistä elämän pienistä iloista ja ei pysty olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Lakkaa vertailemasta omaa elämääsi muihin ja se ratkaisu löytyy sinusta itsestäsi eikä mistään mediasta tai kummin kaiman tai naapurin Riitan parisuhteesta.
Voi kun vaan pystyisin! :/ oon sellanen murehtija että oksat pois. Elän aina hiukan tulevassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyypillistä naiselle, että hän vain tuntee, ei ajattele järjellä. Kun tunteita ei voi hallita, ei aina tiedetä mitä tunnetaan. Kaikki ihmiset eivät ole samasta puusta veistetty, kaikki eivät tunne asioita samalla tavalla kun jotkut toiset. Osa ihastuu kun salama, osalla ihastus vaatii aikaa. Ei ole olemassa mitään "se oikea". On monia joiden kanssa tulee toimeen, varmasti on olemassa sellainenkin ihminen, jonka kanssa tulisi kaikkein parhaiten toimeen, mutta kun meitä on 7 miljardia ihmistä, niin sen löytäminen voi olla lähes mahdotonta. Siksi usein tyydytään siihen ihan hyvään joka löydetään. Jotku etsivät täydellistä koko elämän.
Koska kyseessä on ensimmäinen parisuhde, se tuskin tulee kestämään. Ihmisellä on taipumus alkaa miettiä muita vaihtoehtoja, olisiko nurmi vihreämpää aidan tuolla puolen? Menetänkö jotain jos en kokeile? Yleensä sitä päädytään haluun kokeilla muita, sillä on vain yksi elämä. Voi olla että se on virhe tai sitten se ei ole. Se selviää vain kokeilemalla. Kukaan ei voi sitä puolestasi päättää.
En mä halua muita "kokeilla", rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan mutta tää jatkuva jossittelu vie kyllä voimat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, et vielä, suhdehan on vasta pari vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaipaisin lisää kommentteja :/
Vatvoo, vatvoo!
Mulla oli tollanen suhde parikymppisenä ja ihan siitä syystä, että mies oli väärä ja minä kypsymätön. Ajan kanssa ja jos kovasti ahdistaa niin ero on helpoin ratkaisu!
Ero ei missään nimessä oo ratkasu tässä tilanteessa.
Alue: Aihe vapaa
Jonkin asteinen pakko-oireyhtymä, joka purkautuu juuri tuolla tavalla? Tarkoitan, että pohjimmainen ongelmasi eivät ole nuo ajatukset vaan se, mikä sinut saa toimimaan noin. Ehkä taustalla on joku ahdistushäiriö tai em. pakko-oireyhtymä?
Onko sinulla ystäviä, harrastuksia, töitä, opintoja - siis sisältöä elämässä? Riittävästi tekemistä ja aktiviteetteja, niin ettei jää aikaa pyöritellä turhia ajatuksia päässään?