Kokemuksia unettomuudesta
Mikä on pisin aika minkä olet valvonut? Pisin aika jonka olet nukkunut huonosti? Miten valvominen/huonostinukkuminen vaikuttaa sinuun? Mistä olet saanut apua unettomuuteen?
Kommentit (10)
Olen valvonut joskus 36 h putkeen. Nyt olen nukkunut 3-5 h yössä viikkokausia, ja olin todella väsynyt ja stressaantunut. Hommat jää puolitiehen, unohdan tehdä loppuun ja ajatukset katkeilee. Lopulta tuntui että työt on yksi iso sekinen vyyhti, josta en saa tolkkua. Lisäksi tuli kovat pääkivut, ääni meni ja olo oli tukkoinen. Tajusin mennä lääkäriin, joka kyseli kaikkea ja määräs mulle stressilomaa ja lääkkeitä särkyyn sekä unilääkettä. Nyt menee jo paremmin, palaan pian töihin. Ja olen aloittanut kuntoilun.
Itsekin olen jo viikkoja nukkunut 3-5 tuntia yössä. Yhtenä yönä nukuin vain tunnin. Alkaa olla aika sekava olo.
-ap
Olen nukkunut vuosia 3-5 h joiden aikana heräilen 6-8 kertaa. Päivisin olen zombie, mustat silmänaluset, stressiä ja itkettää. Unettomuuteen sain ketipinoria, joista tuli niin epätodellinen olo 24/7, unihalvauksia ja Mirtazapina to minulle 12 kg ylimääräistä 3kk sisällä.
Yli 50 tuntia olen enimmillään valvonut, eli 2 kokonaista yötä, ja senkin jälkeen nukkunut vain muutamia tunteja yössä.
Paras apu on ollut pitää itsestään hyvää huolta, syödä hyvin, liikkua, olla rakkaiden kanssa. Mulla on jo kauan ollut sopimus paikallisen psyk.päivystyksen kanssa, että voin mennä sinne nukkumaan 1-2 yöksi, kun on ihan pakko. Siellä saan lääkkeillä "norsunukutuksen".
Muttajoo, hulluilla on omat säännöt.
Olen nukkunut noin 11 vuotta nyt keskimäärin 5h yössä. Ensimmäiset vuodet heräilin 15min-30min välein läpi yön. Tämä ei kylläkään johtunut varsinaisesta unettomuudesta, vaan sairaista erityislapsista.
Nyttemmin saisin nukkua ehkä 7-8 tunnin öitä, mutten enää osaa. Ajoittain olen tarvinnut unilääkkeitä: Stella l. Stilnoct, Oxepam, Tenox ja Circadin (pitkävaikutteinen melatoniini), mutta en mielelläni ota kuin yhden lyhyen kuurin vuodessa. Yleensä ajoittuu kesään.
Paikkaan puuttuvia yöunia melkein joka päivä 2h aamupäiväunilla. Olen jo tottunut tähän unirytmiin. Jos joskus en saa yöllä nukuttua yliväsymyksen takia, saan kuitenkin unta päivällä.
Vierailija kirjoitti:
Yli 50 tuntia olen enimmillään valvonut, eli 2 kokonaista yötä, ja senkin jälkeen nukkunut vain muutamia tunteja yössä.
Paras apu on ollut pitää itsestään hyvää huolta, syödä hyvin, liikkua, olla rakkaiden kanssa. Mulla on jo kauan ollut sopimus paikallisen psyk.päivystyksen kanssa, että voin mennä sinne nukkumaan 1-2 yöksi, kun on ihan pakko. Siellä saan lääkkeillä "norsunukutuksen".
Muttajoo, hulluilla on omat säännöt.
Ihanan positiivinen asenne :D Rupesi hymyilyttämään, vaikka tilanteesi ei varmasti olekaan helpoimmasta päästä.
6
Mitä ihmeen alapeukuttamista näissäkin vastauksissa on?
Miehellä auttoi vahva melatooni. Ikkuna auki nukutaan kesät/talvet, lämmin raskas peitto parempi kuin kevyt.
Itse saan nyt nukuttua pari 2-3 tunnin pätkää yössä, noiden välissä valveilla 1-3t.
Satuin kerran katsomaan tv:stä lääkärit-sarjaa. Aiheena oli unettomuus. Eräs lääkäri antoi ohjeen syösä iltaisin ennen nukkumaanmenoa pätkä varsiselleriä. Olen kokeilut sitä ja nykyään pureskelen joka ilta ennen nukkumaanmenoa varsiselleriä. Uni on tullut takuuvarmasti ja se on ollut syvää unta. Kokeilkaa tekin.
Eikö kellään muka ole kokemuksia unettomuudesta?