Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olette siitä, että nuori haaveilee itsemurhasta..
Kommentit (9)
Vaikee aihe. Tein tänään alotuksen tänne nuoren masennuksesta, mutta siihen ei kukaan kommentoinut. Seuraan tätä. Jos täältä sais vinkkejä nuoren tukemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyh! Kaikkihan täältä lähdetään, jos lähtee nuorena niin välttyy kaikelta kakalta. Jos nuori oikeasti haaveilee itsemurhasta niin voitte käydä läpi eri tekniikoita tehdä itsemurha ja millaiset hautajaiset hän haluaa.
En yhtään ihmettele, jos miettii millaisia uutisia on jatkuvasti
itsekin mietin usein nuorempana ja olen muutenkin taipuvainen epävakauteen...olen jopa miettinyt jospa minulla on joku häiriö.millaista elämäni on nykyään?olen 19 ja muutin heti lukion jälkeen yksin pääkaupunkiseudulle amk:hon opiskelemaan.minulla on aina ollut ongelmia sosiaalisissa suhteissa, mutta onneksi minulla on muutamia tyydyttäviä ihmissuhteita.lisäksi olen kohdannut paljon seksuaalista ahdistelua,mihin en ole ollut valmis.olen nimittäin aika herkkä ikätasooni nähden...nykyään niitä ajatuksia on myös joskus..en vaan voi niille mitään.
Itse käyn terapiassa, mutta en pääse eroon näistä ajatuksista. Yritin nimittäin itsemurhaa tässä vuoden sisällä.. Jokainen päivä tuntuu turhauttavalta ja ahdistavalta :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin mietin lukioikäisenä, kun isäpuoleni oli solvannut ja vähätellyt minua jo vuosien ajan.
Olen hengissä edelleen ja hyvin tyytyväinen siitä, etten toteuttanut päätöstäni.
Toivotan itsemurhaa miettineelle parempaa vointia. :)
Mulla oli itsetuhoisia ajatuksia muistaakseni jo ennen teini-ikää, koko teini-iän ja sen jälkeenkin. Vieläkin, yli 30-vuotiaana. Aivan ehdottomasti sain apua tähän liian myöhään. Varmaan silloin lapsena olisi auttanut aika pienetkin asiat, jotka olisivat kasvattaneet luottamusta siihen, että pärjään tässä elämässä ja mulla on oikeus nauttia asioista, haluta elämältä jotain. Nyt mietin, onko tälle enää oikeasti mitään tehtävissä.
Mun neuvo: nyt eikä myöhemmin. Pieni apu aikaisin on tehokkaampi kuin ehkä mikään apu liian myöhään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli itsetuhoisia ajatuksia muistaakseni jo ennen teini-ikää, koko teini-iän ja sen jälkeenkin. Vieläkin, yli 30-vuotiaana. Aivan ehdottomasti sain apua tähän liian myöhään. Varmaan silloin lapsena olisi auttanut aika pienetkin asiat, jotka olisivat kasvattaneet luottamusta siihen, että pärjään tässä elämässä ja mulla on oikeus nauttia asioista, haluta elämältä jotain. Nyt mietin, onko tälle enää oikeasti mitään tehtävissä.
Mun neuvo: nyt eikä myöhemmin. Pieni apu aikaisin on tehokkaampi kuin ehkä mikään apu liian myöhään.
Kuulostaa pahalta. Itse olen saanut apua nuoresta asti, mutta mikään ei tunnu auttavan. Asiat vain pahenevat vuosi vuodelta..
- Että taitaa olla tarvetta ystävälle... En sano, että hoitoa vailla, mutta tukea ja myötäelämistä nuori, niinkuin vanhempikin tarvitsisi tuossa tilanteessa. Sitä, että olisi, joku joka luottaa ja kuuntelee... uskoo, että onhan päivä vielä huomennakin... mutta osaa antaa nuorelle myös omaa tilaa...