Opiskelijoiden tukien leikkaukset julki. Opintorahaan -80 euroa ja kaikkeen muuhunkin heikennyksiä
Hallitus kurittaa tällä kertaa opiskelijoita. Odotamme, milloin tulee suuryritysten johtajien vuoro, ehkä paras on säästetty viimeiseksi?
Kommentit (200)
Eli opintoraha on sitten sen jälkeen 250 euroa ja opiskelijan kuukausitulot on 430 euroa + laina. Tämä tekee viidessä vuodessa (normaali maisteritutkinto) 24 000 euroa lainaa.
Kauan amiskoulutukset kestää? 3v ? Ihan kiva lainamäärä heillekin.
Tosin tuo lainan määrä taitaa jopa kasvaa, eli puhutaan vielä isoimmista summista. Ei tuollaisilla lainoilla lähde enää köyhien lapset opiskelemaan. Eliitti pitää huolta, että vain rikkaiden naperot pääsee johtoasemiin. Ovelaa.
Mulle koko koulutuksen ajan tolkutettiin, kuinka kouluttaudun itseäni varten ja kenenkään ei tarvitse mua tukea. Kuinka mun elämä on helppoa ja ruusuilla tanssimista ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Asuin soluhuoneessa, jossa oli pieni ikkuna katonrajassa. Vuokra 370 euroa. Koko ajan oli pimeää ja parempaa et saanut, halvemmalla ainakaan. Bussikortti 50euroa, sähkö 10 euroa, lääkkeet 50 euroa, vakuutus 15 euroa. Siinä oli jo opintotuki ja asumistuki mennyt, ja mitään ei oltu syöty, ei oltu ostettu talvitakkia edes kirpparilta.
Sitten piti opiskella, opiskella, opiskella. Ja voin kertoa, että opiskelin asiaa, josta teistä hyvin harva osaisi yhtään mitään, vaikka yrittäisitte, vuosia. Anteeksi nyt vaan, mutta näin se on.
Masennuin ja opinnot pitkittyi. Kuukaudessa pitää silti tehdä 5op, jos haluaa tuet. Ihan hyvä, mutta huomiona vain niille, jotka luulee että ne tulee taivaasta ilmaiseksi.
Duunarikaverit meni naimisiin ja perusti perheitä. Itse en saanut edes tyttöystävää, kun elämä oli yhtä koulua ja selviytymistä.
Nyt olen valmistunut ja nuoruus meni siinä, että yritin opiskelemalla hyödyttää meitä kaikkia tässä yhteiskunnassa. Jos olisin mennyt 16-vuotiaana amikseen, niin mulla olis jo ahkerana omakotitalo ja perhe ja kaikki. Nyt olen takki tyhjänä vuosien työskentelyn jälkeen. Että tässä tämä opiskelijan loisiminen, biletys, "parempi elämä" ja turhuus kaikessa kauneudessaan. Tervetuloa kokeilemaan. Työtönkin saa Suomessa enemmän rahaa, ja eivät joudu edes ottamaan lainaa syödäkseen. Kyllähän tämä on ollut yhtä yltäkylläisyyden juhlaa.
Lisää kuraa opiskelijoille luvassa. Voin kertoa, että ongelmia tulee, ja pitkälle meneviä. Jos on samanlaisessa tilanteessa kuin minä, että vanhemmilla on yhtä vähän rahaa kuin itsellä, niin rankat ajat on tosi rankkoja.
Ja nyt siihen muuttoasiaan: töitä ei ole. Minä olen jo "myöhässä" elämässäni, ja yhteiskunta haluaa minut töihin kaupan kassalle. Olen jälleen turha loinen työttömänä. Sain työtarjouksen toisesta maasta, palkka kuukaudessa sama mitä monella kolmessa-neljässä kuukaudessa. Sanon hei hei.
Mutta jos haluatte helppoa elämää, menkää opiskelemaan. Sitä saa kaikki tehdä. Jos se kerta teistä on helpoin keino saada ilmaista rahaa.
Jo oli aikakin puuttua opiskelijoiden tukiin! Ottakaa pankkilainaa, sillä tavalla ennen opiskeltiin.
Vierailija kirjoitti:

Sitten voi varmaan työttömätkin myydä persettä tai syödä kynsiään, sillä tavalla sitä ennen elettiin jos ei töitä ollut.
Vierailija kirjoitti:
Eli opintoraha on sitten sen jälkeen 250 euroa ja opiskelijan kuukausitulot on 430 euroa + laina. Tämä tekee viidessä vuodessa (normaali maisteritutkinto) 24 000 euroa lainaa.
Kauan amiskoulutukset kestää? 3v ? Ihan kiva lainamäärä heillekin.
Tosin tuo lainan määrä taitaa jopa kasvaa, eli puhutaan vielä isoimmista summista. Ei tuollaisilla lainoilla lähde enää köyhien lapset opiskelemaan. Eliitti pitää huolta, että vain rikkaiden naperot pääsee johtoasemiin. Ovelaa.
Luulen, että suurin (ja surullisin) vaikutus tällä on se, että köyhemmistä oloista tulevat pyrkivät hammasta purren tekemään niitä töitä samalla. Siinä menee monen järki, ja joillain sitten lopullisesti. Toinen vaihtoehto on, että menevät töihin "tienaamaan ja säästämään" ennen kuin edes hakevat, ja sitten käy niin etteivät koskaan päädykään enää kouluun, kun asiat unohtuu ja elämä vie.
Rikkaiden pennut voittaa niin monessa suhteessa, että tässä ei ole mitään reilua.
Onneksi kaikki tästä lähin haluaa vain lääkäriksi, niin kohta on koko Suomi täynnä masentuineita syrjäytyjiä, jotka ei koskaan pääse opiskelemaan ammattia, jolla saa oikeasti töitä ja rahaa, vaan tyytyvät mielummin kotona lorvimiseen, sillä silläkin tiena paremmin kuin opiskelemalla jotain muuta kuin hyvin työllistävää alaa. Eikä tarvitse ottaa lainaa pilaamaan epävarmaa tulevaisuutta.
Jos tukea leikataan, niin kai se summa, jonka saa tienata töistä lisäksi nousee? Huvittavaa kyllä, että ennen vaaleja niin lupailtiin ettei opiskelijoilta ja koulutuksesta leikata...
Vierailija kirjoitti:
Jo oli aikakin puuttua opiskelijoiden tukiin! Ottakaa pankkilainaa, sillä tavalla ennen opiskeltiin.
Just oli hesarissa laskelmat että nämä "ennenkin lainaa" -ihmiset maksattivat lainansa inflaatiolla. Että lupaatko meille saman ilmaisen ja valmiin pöydän, mistä itsekin söit?
Mun puolesta työttömät voisi ihan hyvin saada vaikka 500 euroa vähemmän kuussa siihen rankkaan työnhakuprosessiinsa. Ainakin tulisi kirjoitettua parempia hakemuksia, kun jääkaappi ammottaisi tyhjyyttään.
Tarkoittaako tuo -80 euroa ensi syksynä aloittavia? Jos kaikilta leikataan niin pitää varmaan muuttaa äidin kellariin.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus kurittaa tällä kertaa opiskelijoita. Odotamme, milloin tulee suuryritysten johtajien vuoro, ehkä paras on säästetty viimeiseksi?
Mitä niiltä suuryritysten johtajilta voi ottaa pois? Johtajatuen? Ei voi ottaa pois sellaisilta, jotka ei yhteiskunnalta mitään saa.
Verotusta ei voi ainakaan kiristää enää yhtään, jo nyt Suomeen on hankala saada hyviä suuryritysten johtajia kun palkat on pienet ja verotus kireää.
Millä te luulette että me muuten maksetaan yritystukia pörssiin listautuneille yrityksille, jotka tekee voittoa ja jakaa ennätysosinkoja osakeenomistajille. Kaikki talkoisiin, vähän ryhmähenkeä nyt hei!
Vierailija kirjoitti:
Mulle koko koulutuksen ajan tolkutettiin, kuinka kouluttaudun itseäni varten ja kenenkään ei tarvitse mua tukea. Kuinka mun elämä on helppoa ja ruusuilla tanssimista ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Asuin soluhuoneessa, jossa oli pieni ikkuna katonrajassa. Vuokra 370 euroa. Koko ajan oli pimeää ja parempaa et saanut, halvemmalla ainakaan. Bussikortti 50euroa, sähkö 10 euroa, lääkkeet 50 euroa, vakuutus 15 euroa. Siinä oli jo opintotuki ja asumistuki mennyt, ja mitään ei oltu syöty, ei oltu ostettu talvitakkia edes kirpparilta.
Sitten piti opiskella, opiskella, opiskella. Ja voin kertoa, että opiskelin asiaa, josta teistä hyvin harva osaisi yhtään mitään, vaikka yrittäisitte, vuosia. Anteeksi nyt vaan, mutta näin se on.
Masennuin ja opinnot pitkittyi. Kuukaudessa pitää silti tehdä 5op, jos haluaa tuet. Ihan hyvä, mutta huomiona vain niille, jotka luulee että ne tulee taivaasta ilmaiseksi.
Duunarikaverit meni naimisiin ja perusti perheitä. Itse en saanut edes tyttöystävää, kun elämä oli yhtä koulua ja selviytymistä.
Nyt olen valmistunut ja nuoruus meni siinä, että yritin opiskelemalla hyödyttää meitä kaikkia tässä yhteiskunnassa. Jos olisin mennyt 16-vuotiaana amikseen, niin mulla olis jo ahkerana omakotitalo ja perhe ja kaikki. Nyt olen takki tyhjänä vuosien työskentelyn jälkeen. Että tässä tämä opiskelijan loisiminen, biletys, "parempi elämä" ja turhuus kaikessa kauneudessaan. Tervetuloa kokeilemaan. Työtönkin saa Suomessa enemmän rahaa, ja eivät joudu edes ottamaan lainaa syödäkseen. Kyllähän tämä on ollut yhtä yltäkylläisyyden juhlaa.
Lisää kuraa opiskelijoille luvassa. Voin kertoa, että ongelmia tulee, ja pitkälle meneviä. Jos on samanlaisessa tilanteessa kuin minä, että vanhemmilla on yhtä vähän rahaa kuin itsellä, niin rankat ajat on tosi rankkoja.
Ja nyt siihen muuttoasiaan: töitä ei ole. Minä olen jo "myöhässä" elämässäni, ja yhteiskunta haluaa minut töihin kaupan kassalle. Olen jälleen turha loinen työttömänä. Sain työtarjouksen toisesta maasta, palkka kuukaudessa sama mitä monella kolmessa-neljässä kuukaudessa. Sanon hei hei.
Mutta jos haluatte helppoa elämää, menkää opiskelemaan. Sitä saa kaikki tehdä. Jos se kerta teistä on helpoin keino saada ilmaista rahaa.
Ei sinulla ole mitään hätää, jos oikeasti olet lähdössä ulkomaille. Siellä se elämä alkaa. Yhteiskunta ei tietenkään edes hyötynyt kurjuuttamisestasi, koska lähdet. Minullakin on katse ainakin Ruotsissa.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako tuo -80 euroa ensi syksynä aloittavia? Jos kaikilta leikataan niin pitää varmaan muuttaa äidin kellariin.
Hah, meinasitko, että koska aloitit viime vuonna, saisit siitä hyvästä enemmän opintorahaa kuin ensi syksynä aloittavat? Mitäpä luulet?
Vierailija kirjoitti:
Eli opintoraha on sitten sen jälkeen 250 euroa ja opiskelijan kuukausitulot on 430 euroa + laina. Tämä tekee viidessä vuodessa (normaali maisteritutkinto) 24 000 euroa lainaa.
Eiköhän tarkoitus ole opiskella jatkossa vain kandiksi, koska heille voidaan maksaa sitten vähemmän palkkaa.
Mä jouduin muuttamaan 24-vuotiaana takaisin kotiin. Opintoja jäljellä 3v. Ei paljon naurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle koko koulutuksen ajan tolkutettiin, kuinka kouluttaudun itseäni varten ja kenenkään ei tarvitse mua tukea. Kuinka mun elämä on helppoa ja ruusuilla tanssimista ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Asuin soluhuoneessa, jossa oli pieni ikkuna katonrajassa. Vuokra 370 euroa. Koko ajan oli pimeää ja parempaa et saanut, halvemmalla ainakaan. Bussikortti 50euroa, sähkö 10 euroa, lääkkeet 50 euroa, vakuutus 15 euroa. Siinä oli jo opintotuki ja asumistuki mennyt, ja mitään ei oltu syöty, ei oltu ostettu talvitakkia edes kirpparilta.
Sitten piti opiskella, opiskella, opiskella. Ja voin kertoa, että opiskelin asiaa, josta teistä hyvin harva osaisi yhtään mitään, vaikka yrittäisitte, vuosia. Anteeksi nyt vaan, mutta näin se on.
Masennuin ja opinnot pitkittyi. Kuukaudessa pitää silti tehdä 5op, jos haluaa tuet. Ihan hyvä, mutta huomiona vain niille, jotka luulee että ne tulee taivaasta ilmaiseksi.
Duunarikaverit meni naimisiin ja perusti perheitä. Itse en saanut edes tyttöystävää, kun elämä oli yhtä koulua ja selviytymistä.
Nyt olen valmistunut ja nuoruus meni siinä, että yritin opiskelemalla hyödyttää meitä kaikkia tässä yhteiskunnassa. Jos olisin mennyt 16-vuotiaana amikseen, niin mulla olis jo ahkerana omakotitalo ja perhe ja kaikki. Nyt olen takki tyhjänä vuosien työskentelyn jälkeen. Että tässä tämä opiskelijan loisiminen, biletys, "parempi elämä" ja turhuus kaikessa kauneudessaan. Tervetuloa kokeilemaan. Työtönkin saa Suomessa enemmän rahaa, ja eivät joudu edes ottamaan lainaa syödäkseen. Kyllähän tämä on ollut yhtä yltäkylläisyyden juhlaa.
Lisää kuraa opiskelijoille luvassa. Voin kertoa, että ongelmia tulee, ja pitkälle meneviä. Jos on samanlaisessa tilanteessa kuin minä, että vanhemmilla on yhtä vähän rahaa kuin itsellä, niin rankat ajat on tosi rankkoja.
Ja nyt siihen muuttoasiaan: töitä ei ole. Minä olen jo "myöhässä" elämässäni, ja yhteiskunta haluaa minut töihin kaupan kassalle. Olen jälleen turha loinen työttömänä. Sain työtarjouksen toisesta maasta, palkka kuukaudessa sama mitä monella kolmessa-neljässä kuukaudessa. Sanon hei hei.
Mutta jos haluatte helppoa elämää, menkää opiskelemaan. Sitä saa kaikki tehdä. Jos se kerta teistä on helpoin keino saada ilmaista rahaa.
Ei sinulla ole mitään hätää, jos oikeasti olet lähdössä ulkomaille. Siellä se elämä alkaa. Yhteiskunta ei tietenkään edes hyötynyt kurjuuttamisestasi, koska lähdet. Minullakin on katse ainakin Ruotsissa.
Tensta ja rinkeby ovat asuikelvottomia alueita
Samaan aikaan meillä pätevöitetään ei-suomea-puhuvia lääkäreiksi ja koneinsinööreiksi yli 600 e/kk kotoutumisrahan ja korkeamman asumistuen turvin.

Jossain vaiheessa ihan halusin jäädä tänne. Ja oli paikkakin katsottuna yhdestä maailmanluokan tutkimusryhmästä. Mutta se ajettiin leikkauksilla alas. Siis ihan kokonaan. Ja ryhmä teki työtä, jossa kaikki tulokset olivat suoraan hyödynnettävissä ihmisten hyväksi.
Mutta näin se ihminen muuttuu. Kun viisi vuotta kärsii siitä, että pelottavin hetki on sairastuminen lisää tai lampun palaminen katosta(lisää pimeyttä ja 5 euroa budjettimenetystä merkitsi parin päivän paastoa) ja samalla sulle sanotaan että olet loinen, ole iloinen kun saat ilmaiseksi jne jne. Niin mieli muuttuu. Ehkä kovin moni ei ajatellut, että suomalaiset saisi olla iloisia, että minun kaltaisia ihmisiä on? Ollaan valmiita tekemään vaikeita juttuja vuosia vähällä rahalla, että tämä maa menisi jossain asioissa eteenpäin? Ilmeisesti kaikkien pitää vain ryhtyä putkimiehiksi (hyvä ammatti, älkää ottako tätä väärin).
Hallitus kurittaa tälläkin kertaa opiskelijoita