Elämän merkitys kadonnut

Olen ihan samassa tilanteessa, en toivo tai haaveile enää mistään. Energia ei vie eteenpäin vaan kutsuu käpertymään palloksi ja jähmettymään.

Voimia <3

Elämän tarkoitus on suurimpia harhoja minkä perässä ihmiset juoksevat. Tarkoitusta ei liiemmin ole, niin se vaan on, ja toisaalta miltei mikä tahansa riittää tarkoitukseksi. Mikä nyt kenellekin, niin yksilöllistä se on. Itselläni ainakin on ajoittaista tuntea noin, mutta yhtä lailla tarkoituksen tunnekin palaa kuvioihin ennemmin tai myöhemmin. Tänään... no mulla on tarkoituksia. :) Joskus taas tuntuu että onko mieltä, mutta niin vaan se heiluri taas heilahtaa, ja sitten vaikka pelkkä käden liike kahvia sekoittaessa voi tuntua mitä oleellisimmalta kaiken muun elämän ohessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan samassa tilanteessa, en toivo tai haaveile enää mistään. Energia ei vie eteenpäin vaan kutsuu käpertymään palloksi ja jähmettymään.

Voimia <3

Ikävä kuulla! Kiitos kuitenkin vastauksesta ja toivotan myös sinulle voimia!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Elämän tarkoitus on suurimpia harhoja minkä perässä ihmiset juoksevat. Tarkoitusta ei liiemmin ole, niin se vaan on, ja toisaalta miltei mikä tahansa riittää tarkoitukseksi. Mikä nyt kenellekin, niin yksilöllistä se on. Itselläni ainakin on ajoittaista tuntea noin, mutta yhtä lailla tarkoituksen tunnekin palaa kuvioihin ennemmin tai myöhemmin. Tänään... no mulla on tarkoituksia. :) Joskus taas tuntuu että onko mieltä, mutta niin vaan se heiluri taas heilahtaa, ja sitten vaikka pelkkä käden liike kahvia sekoittaessa voi tuntua mitä oleellisimmalta kaiken muun elämän ohessa.

Niin, ehkä minulta pn masennuksen myötä kadonnut jonkinlainen perustavanlaatuinen tunne merkityksellisyydestä.. Siksi halusinkin kuulla esimerkkejä ja muiden kokemuksia aiheesta.

Ap

Kaverini saa merkityksellisyyden kokemusta siitä, että odottaa seuraamiensa tv-sarjojen tulevia tapahtumia. Hän puhuu aina tv-sarjojen hahmoista, heidän vaiheistaan ja tulevaisuudennäkymistä.

Minulla elämän merkityksellisyys taasen perustuu Jeesukseen ja iankaikkisuuden odottamiseen. Täällä maailmassa arkea rytmittää kilvoittelu omaa syntisyyttä vastaan. Voimaa siihen ja taivaaseen pääsyn odottamiseen saan rukoilusta, Raamatun lukemisesta ja gospel-musiikin kuuntelemisesta.

Toinen kaverini on ateisti, ja hän kokee elämänsä merkityksen olevan rahan kerääminen. Hän haluaa paljon rahaa ja tekee valintoja sen mukaan, että saa maksimoitua rahantulon. Voimaa rahan tavoitteluun hän saa nopeista autoista, Thaimaan lomista jne.

Eräs tuttavani kokee, että elämästä tekee merkityksellistä hyvä ulkonäkö. Hän panostaa kaikessa ulkonäkönsä parantamiseen ja pelkää elämän merkityksen katoavan, kun ikää tulee lisää ja nuorekkuus katoaa silmin nähden. Tuttavani mielestä hyvän ulkonäön välttämätön osatekijä on nuorekkuus. Hän on aloittanut sästämisen kasvojenkohotusta varten.

Luulisin, että suurimmalle osalle ihmisistä elämän merkitys tulee niistä elämän yksinkertaisimmasta asioista - ystävistä, perheestä, rakkaudesta, terveydestä.

Sinulta vaikuttaisi nämä puuttuvan...

Samojen kysymysten äärellä olen itsekin. Olen tunnistanut ainakin itsessäni kovan tarpeen olla hyödyksi: saatan olla vapaa-aikana ihan ameeban tasolle taantuneena Netflix-putkessa käsi sipsipussissa enkä saa tilanteesta juuri mitään mielihyvää, mutta sähköistyn heti jos sisko, ystävä tai vaikkapa isä pyytää apuani johonkin pulmaan. Voin käyttää ilolla tunteja vaikka pesukoneen varaosan tai mikinsuojan etsimiseen, jos siitä on jollekin läheiselleni hyötyä. Eli saan merkitystä elämään siitä, että koen olevani tarpeellinen läheisille.

Tämä tarve ratkoa pulmia taitaa olla ihmisaivojen universaali ominaisuus: siksi myös vähän kehitämme ongelmia sinne, missä niitä ei ole - päästäksemme kokemaan itsemme hyödylliseksi. Tuumin että olisiko tuo syy, miksi uppoudut työhösi - se tarjoaa aivoille tätä kaivattua haastetta ja merkityksen tunnetta saavutusten kautta? Pystyisikö samaa merkityksellisyyttä ja mielihyvää saavuttaa vapaa-aikana vapaaehtoistyön kautta? Jos olisit vaikka kerran viikossa iloksi yksinäiselle vanhukselle, Saisitko tästä iloa itsekin? Omat murheet saattaisivat unohtua toisten murheita ratkoessa.

Tuli mieleen, että Jari Ehnrootin kirja Toivon tarkoitus voisi olla hyvää luettavaa pohdintoihisi (olen itse metsästänyt tätä kirjaa mutta on ollut lopussa lähikirjakaupoistani, pitääpä taas tsekata uusiksi). En ole siis kirjaa lukenut, mutta vuodenvaihteen jälkeen yritin hankkia sitä juurikin tueksi vastaaviin pohdintoihin. Syvät vedet ovat tuttuja itsellenikin elämän tarkoitusta pohdittaessa. Perheettömänä (ja ei lapsia haluavana) elämän merkitystä kun ei löydä niin helposti läheltä, uuden sukupolven kasvattamisesta.

Jos asut pk-seudulla niin mielellään jutustelen näistä myös nassukkain, uusiin ihmisiin on aina mukava tutustua.

Valoisaa viikkoa!

Onnellisuuden salaisuus on yksinkertainen:

1. Vältä tarpeetonta kärsimystä ja hyväksy se kärsimys, jota et voi välttää. Buddhalaiset, stoalaiset ja tyyneysrukousta toistelevat kristitytkin ovat tässä kaikki oikeilla jäljillä. Tee se, minkä voit, voidaksesi mahdollisimman hyvin, mutta hyväksy myös se, että maailma on epävarma paikka, eivätkä asiat mene aina, niin kuin toivoisit.

2. Tunnista omat arvosi ja sitoudu tekemään niiden mukaisia tekoja joka päivä. Toisin sanoen mieti, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja minkälaisena ihmisenä haluaisit sinua muistettavan. Miten voisit toteuttaa näitä arvoja käytännössä tänään?

Näistä kakkoskohta tuntuu olevan sinulle hankala tällä hetkellä.

Yksinäisyys vähentää onnellisuutta  todella paljon.

Nauti ja kuole, siinä elämä ja sen tarkoitus pähkinänkuoressa.

Samoja tuntemuksia on ollut minullakin ajoittain. Varsinkin kun tulen syvästi uskonnollisesta taustasta, jossa uskotaan vakaasti, että kuolemaa seuraa iankaikkinen elämä taivaassa ja että tämä elämä on lyhyt episodi ennen taivaselämää. Lapsena ja nuorena ajattelin elämästä juuri tuollaisena esikartanona iankaikkisuudelle. Kunhan tämän elämän viettäisi uskon vaatimalla tavalla, voisi kuoleman jälkeen olla ikuisesti onnellinen.

Nyt sitten en enää ajattele noin. Olenkin miettinyt, onko uskonsa menettäneiden elämässä suurempia eksistentiaalisia ongelmia kuin muilla. On vaikea ajatella, että elämä loppuu kuolemaan. Oikeastaan en tosin ole täysin ateisti, vaan lähinnä agnostikko.

Mutta omalle elämälle merkityksien luominen sujuu kuitenkin kohtalaisen hyvin. Olen koettanut suunnata huomion itsestä pois päin. Pienet hyvät teot muiden hyväksi tuovat iloa ja juuri sitä merkityksellisyyttä. Toisaalta kauniit asiat, kuten kauniit maisemat, suorastaan huumaavat. Kun ajattelen maapallon ja luonnon ihmeellisyyttä, miten ylipäätään elämä on mahdollista, miten kaikki on kehittynyt, miksi juuri minä olen täällä tämän lyhyen hetken, surulliset äänet sisälläni vaikenevat ja mielen täyttää onni siitä, että sain syntyä kokemaan kaiken tämän. Ehkä tällä kaikella ei ole sen suurempaa merkitystä, mutta elämä on ihmeellistä, siinäkin tapauksessa, ettei mitään erityistä tapahtuisi.

Elämän tarkoitus on, ettei kuolinvuoteella ihan hirveästi kaduta, mitä tuli elämän aikana tehtyä tai jätettyä tekemättä.

Kiitos kaikille tähän mennessä vastanneelle. Sain näistä viesteistä jo jotain ajattelemisen aihetta. Erityisesti tuo "millaisena haluaisit itsesi muistettavan" jäi mietityttämään.. Nythän minulla ei ole varsinaisesti ketään elämässä, joka jäisi muistelemaan. Tässä taitaa olla yksi ratkaisu pohdintoihini, löytää ystäviä ja oppia rakastamaan.

Nro 7: tapaisin kyllä mielelläni, mutta en asu lähimaillakaan etelä-suomea. Kiitos vastauksestasi! Lämmitti mieltä :)

Syö, paskanna, kuse, nuku ja kuole pois. Siinä se elämän merkitys lyhyesti. Ei minulla muuta. Jatkakaa

Itsellleni elämän tarkoitus on ajoittain pahasti hukassa. Minulle on nuoresta asti ollut hyvin merkityksellistä naisen läheisyys, avoin seksi sekä ihmisen ja luonnon kauneus. Ongelmaksi on muodostunut, että puolisoni ei jaa tätä minun kanssani. Hänelle tärkeätä ovat ehkä arjen pyöriminen, perhe, talous, terveys tai jotain sinne päin.

Nyt kun en saa toteuttaa omia tärkeitä asioitani, niin kaikki muu tuntuu merkityksettömältä. Kestän aina jonkin aikaa arkea ja muuta turhuutta, mutta säännöllisesti iskee valtava kaipuu omiin elämän tärkeisiin osa-alueisiin ja koko muu maailma tummuu. Merkityksettömyys on kuin tumma raskas peite, joka pimentää näköalan ja hämärtää myös tulevaisuuden. Kahlaan siinä merkityksettömässä tummudessa hetken (ehkä viikon) kunnes elämä pakottaa tarttumaan niihin vähäpätöisiin asioihin, joita en itse osaa pitää suuressa arvossa.

Runsaalla työnteolla asiat voi hukuttaa, mutta katoamaan sitä kaipuuta ei näköjään saa. Itselläni on siis todellakin merkityksellisiä asioita, mutta ne ovat vääriä, enkä voi toteuttaa niitä yksin.