Mä oon aivan kamala ihminen
Keveri kertoi eilen että on raskaana, ja mua ahdistaa se ihan kauheesti. Tää on siis pitkään yritetty ja toivottu, eli munhan pitäis olla sen puolesta onnellinen, mutta en vaan oo. Toivon jotenkin että se ei sais lasta eikä olis onnellinen, hetken jopa toivoine että se sais keskenmenon. En tiiä miks mutta nautin siitä että just tää ihminen ei oo onnellinen. Muiden puolesta kyllä oon onnellinen mutta en tän kaverin... Mikä mua vaivaa? Miks mä oon näin paska ihminen?
Kommentit (11)
Huh huh naisissa on kyllä paljon jos jonkinlaista mielenvikaista.
Mun äiti heivasi vanhalla iällä elämästään ihmisen, jonka luuli olevan hyvä ystävä. Kaltaisesi "ystävän" siis. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Sitä kateutta mä oon kyllä kanssa miettinyt... Mutta en tiedä että miks olisin kateellinen kun omassa elämässä on kaikki tosi hyvin (tosin lapsia ei siis vielä ole, eikä ole edes yritetty). Toi kaveri on vaan aina ollut sellanen valittaja ja sille ei oikein omia asioitaan oo saanut puhua kun on pitänyt kuunnella monta vuotta sen marmatusta. Oon aina ollu tosi empaattinen ja kuunnellut, mutta sit samalla tuntenu itteni entistä tyytyväisemmäks omaan elämääni. Nyt kun sillä oliskin kaikki hyvin niin tunnen oloni jotenkin katkeraks, sillä pitäis mennä edelleen huonommin ja mun pitäis olla se joka ensin saa sen lapsen. Oon koko ajan oottanu että se eroo siitä miehestäänkin koska tuntu että se oli vähän väkisin vaan haettu kun oli pakko saada parisuhde. Mutta ei kai ne nyt sit oo mihkään eroomassa.
Millä mä saan tän ärsytyksen pois ja voin olla onnellinen toisen puolesta?
Toivottavasti ystäväsi saa tietää aidoista tunteistasi ja heivaa sinut!
Jos teet vaikka niin, että heti aina kun tulee joku tuollanen ajatus, mistä siis itsekin haluat eroon, niin alatkin aktiivisesti ajatella jotain muuta. Ajattele vaikka jotain taulua tai jotain kukkaa tai jotain, mistä nyt tykkäätkään. Voit vaikka katsoa ihan konkreettisesti jotain kuvaa, mistä pidät. Eli heti kun huomaat, että tämmöinen ikävä ajatus on tullut, niin korvaat sen mielessäsi jollain kuvalla, mistä pidät. Ja tätä joutuu tehdä ehkä todella monta kertaa, mutta pidemmän päälle se saattaa auttaa.
Tunteesi eivät ole mitenkään epänormaaleja. Sinun olisi kuitenkin hyvä selvittää itsellesi, mistä nuo tunteet johtuvat.
Tuli vaan mieleen, että olet jotenkni tottunut siihen paremmuudentunteeseen, jonka saat kun olet kaverisi kanssa. Olet tottunut olemaan tyytyväinen siihen, että itselläsi menee hyvin ja hän vain valittaa kuinka menee huonosti. Nyt pelkäät, että ystäväsi tulee olemaan onnellinen ja et kestä sitä.
Mieti motiivejasi ap. Miksi olet tämän ihmisen ystävä? Oletko hänen ystävänsä siksi, että viihdyt hänen seurassaan ja teillä on kivaa, vai siksi että saat pönkittää ystävyyden varjolla omaa paremmuuttasi?
Ap, lohdutukseksi: mulla on ollut samantapaisia tunteita. En ole antanut niiden näkyä mitenkään käytöksessäni, ja tietenkin tajuan, että johtuvat minun omista ongelmistani. Mutta tunsin myös itseni kamalaksi ihmiseksi. En kuitenkaan järjellä ajatellen usko, että olen kamala - vain jollain tapaa rikkinäinen. Sinäkään et ole kamala! Kannattaa ajatella tätä mahdollisuutena tutustua oman psyyken heikkouksiin ja mahdollisuutena korjata niitä.
Yritän miettiä että mistä tää oikein johtuu, mutta en oikeesti keksi. Mä oon hyvä ystävä ja kaikkien muiden ystävien kohdalla oon aidosti onnellinen jos niillä menee hyvin. Mutta tän yhden kohdalla en vaan osaa. Mun mielestä se elää elämäänsä väärin, tosi tiukkapiposesti ja aikataulutetusti, ja valittaa aina. Itse elän tosi erilailla, aika sellasella löysin rantein -tyylillä, ja oon tyytyväinen omaan elämääni. En tiedä miks sit en osaa hyväksyä tätä ajatusta, olisin toivonut ettei se olis vielä pariin vuoteen tullu raskaaks että kerrankin sen aikataulut olis menny perseelleen.
Ei kannata ahdistua. Kyllä se valitus alkaa kun lapsi syntyy.