Pedigree Dogs Exposed, yritäppä katsoa ilman vihantunteita...
http://topdocumentaryfilms.com/pedigree-dogs-exposed/
Jumalauta mitä paskaa.. Rotukoirien omistajat: Haistakaa paska!!!
Kommentit (7)
Enkä haista. Terveisin kahden (paimensukuisen) suomenlapinkoiran omistaja.
Haista itse, t terveen collien omistaja.
Käytöstavat ainakin kunnossa... Oletko koittanut hakea apua vihantunteisiisi?
t. kaksi bullmastiffia omistava
Koiranäyttelyt ovat iso syypää nykyisten rotukoirien ongelmiin ja pitäisi koko show kieltää. Useilla työkoirilla on kuitenkin vielä laaja geenipooli ja siten terveys kunnossa, samoin alkukantaisilla rotukoirilla.
Itse haaveilin bokserista pitkään mutta terveysongelmien vuoksi päädyin amerikanpitbulliin. Nyt olen sitten "munanjatkekoiran" omistaja, parempi näin kuin kärsivän koiran omistaja.
Kyllä mä ymmärrän, että tuo meininki voi aiheuttaa aika hallitsemattomia raivontunteita; sen verran käsittämätöntä tuhoa näyttelymenestykseen perustuva jalostus on monessa rodussa tehnyt. Ihan puhdasta eläinrääkkäystähän monen rodun tilanne on ja on ollut jo pitkään. Aika voimaton olo sitä seuratessa tulee - jonkun saatanan ruusukkeen takia pakotetaan elävä olento kroppaan, jossa sitä särkee ja sattuu koko ajan eikä se pysty liikkumaan vaikka haluaisi, henkikin loppuu.
Minulla on rotukoira, mutta tiedostan hyvin nykyisiin rotuihin (melkein kaikkiin) liittyvät ongelmat. Kannattaisin sitä, että ensi alkuun lopetettaisiin koirien sulkeminen jalostuksesta värivirheiden (poislukien sairauksiin liittyvät värivirheet, joita kuitenkin on todella pieni osa kaikista värivirheistä) ja muiden mitättömien virheiden (esim. pystykorvat kun taittokorvat on ideaali jne.) vuoksi. Helpottaisin merkittävästi roturisteytysten tekoa. Jotkut rodut pitäisi lopettaa kokonaan, koska edes roturisteytykset eivät niitä enää pelastaisi, joissain roduissa Kennelliiton pitäisi pakottaa risteytyksiin, mikäli rotuyhdistys ei niihin olisi muuten halukas. Uroksille pitäisi asettaa kaikissa roduissa järkevä maksimimäärä niistä tuotetuille pennuille, koska monessa rodussa on edelleen ylikäytettyjä matadoreja. Tietyt rotukohtaiset terveystutkimukset pitäisi asettaa pakollisiksi kaikille jalostukseen käytettäville koirille ja suositeltaviksi myös niille, joita ei jalostukseen käytetä.
Vierailija kirjoitti:

Et sitten PEVISA:sta ole kuullut?
Pieni korjaus vielä:
Sairaiden rotukoirien/koirarotujen omistajat: Haistakaa paska!!