Lapsuuden ystäväni ja pitkäaikaisin kaverini

näki minut yhtenä päivänä. Hän kysyi heti, että mitä on tapahtunut ja että olet itkenyt monta päivää. Sillä hetkellä en itkenyt, mutta ystävä sanoi näkevänsä minusta, että olen itkenyt paljon ja että kannan koko maailmaa harteillani. Loppukesällä kun näimme viimeksi olin kuulemma sporttinen ja freesi durasel. Sanoin että on tapahtunut niin paljon, että en ole edes pystynyt soittamaan, kun en tiedä mistä aloittaisin. Lupasin soittaa. Ehkä enemmän kuin mitään tarvitsen nyt niitä todellisia ystäviä.