Järkijättö naapuri houkutteli koiran mukaansa!:D
Eli koira oli aamulla pihalla.Naapuri siitä kulki ohi ja koira haukkua räykytti sille.Naapuri sitten jäi siihen meidän portille kyykyttelemään ja houkutteli yhen 15 min koiraa luokseen ja rapsutteli sitä siinä.No koira lähti sitten seuraamaan naapuria ja tää pöljä soittaa mulle hetken päästä että tuutko hakeen tän koiras pois meidän pihasta.No hain koiran ja sanoin että olisi kiva kun tää koira pysyisi pihassa,naapuri oli täysin samaa mieltä.Huomautin että se on vahtikoira ja koitetaan opettaa että pysyisi omassa pihassa johon naapuri totesi että koirien pitäisi olla kiinni!
Siis voi helkkari!Mikä ihmisiä oikein vaivaa?Logiikka täysi kymppi!Kiitos rakas naapuri.Nyt se lähtee joka kerta sun perääsi.
Kommentit (17)
No ei tartte kyllä olla täällä helvetin perseessä jossa asukkaita kourallinen.
Sehän tosiaan onkin kaikkein muiden vastuulla kasvattaa sun koira. Tuossa olisi ollut sulle oikein hyvä opetustilanne ohjata ja opettaa koiraa, kerran näit tilanteen. Et käyttänyt sitä hyödyksesi. Sen sijaan kiukuttelet naapurille ja varmaan koirallekin. Hyvä asenne sulla. :D
Eli jossain pihalla oli joku vitun koira, joka sitten lähti seuraamaan naapuriasi. Sitä en ymmärtänyt, miksi hän sinulle soitti ja väitti rakkia sinun koiraksesi.
Naapurisi on m*lkku. Onko sillä kissaa tms., jonka kautta voisit näpäyttää takaisin?
Noinko sitä koiraa opetetaan vahtikoiraksi, että se heitetään yksinään pihalle, eikä sulla ole pitkään aikaan mitään käsitystä siitä, missä se koira on?
Muistan lapsuudestani, että maalla oli koiria, joita ei pidetty kiinni. Sitten ne koirat mennä hutkottivat kuka missäkin.
Eräs koira jäi linja-auton alle, kun säntäsi pihasta ajotielle. Kulkiessa ei uskallettu kulkea tiettyä reittiä, kun sen varrella yhdessä talossa oli räksyttävä koira, joka myös tuli pois omasta pihastaan.
Miksei koiranomistajat pidä koiriaan kiinni?
Vain totaali ääliö jää houkuttelemaan koiraa 15 minuutiksi luokseen,sillä taisi olla vielä jotain namiakin taskussa jota tarjosi koiralle.Mitä ihmettä ihmiset ajattelevat?Jos vaan jatkaisitte matkaanne ja annatte koirien olla?Muutoinkin ei ole mitään ärsyttävämpää kuin ihmiset jotka kylään tullessaan hössöttävät koiran kanssa vaikka sanoo että antakaa sen olla.Minä komennan vieressä ja ihmiset kilkuttaa että anna sen hyppiä!Noh,joo EI?
Ja täytyhän tää tilanne katsoa loppuun että mitä se ääliö aikoo sitten seuraavaksi tehdä.Toivottavasti miettii seuraavalla kerralaa että onkohan tämä toimintä ihan järkevää.
onko se sun koira kunpaa sukupuolta.. mietin vaan.
+ aihe
+ sanamuodot ja kieli
- epäuskottava
- epälooginen
2/5
Ootko se sinä, jolla oli monta lasta ja kauhea ongelma tuosta koirasta silloin, kun se oli pentu?
Vierailija kirjoitti:
Muistan lapsuudestani, että maalla oli koiria, joita ei pidetty kiinni. Sitten ne koirat mennä hutkottivat kuka missäkin.
Eräs koira jäi linja-auton alle, kun säntäsi pihasta ajotielle. Kulkiessa ei uskallettu kulkea tiettyä reittiä, kun sen varrella yhdessä talossa oli räksyttävä koira, joka myös tuli pois omasta pihastaan.
Miksei koiranomistajat pidä koiriaan kiinni?
Kotipihassa ei tarvitse pitää kiinni.
On todella vastuutonta houkutella toisen koiraa pihasta mukaansa, ei sieltä pihalta muutenkaan saa kerätä mukaansa mitä sattuu huvittamaan. Uskaltaako sinne enää lapsiakaan jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vain totaali ääliö jää houkuttelemaan koiraa 15 minuutiksi luokseen,sillä taisi olla vielä jotain namiakin taskussa jota tarjosi koiralle.Mitä ihmettä ihmiset ajattelevat?Jos vaan jatkaisitte matkaanne ja annatte koirien olla?Muutoinkin ei ole mitään ärsyttävämpää kuin ihmiset jotka kylään tullessaan hössöttävät koiran kanssa vaikka sanoo että antakaa sen olla.Minä komennan vieressä ja ihmiset kilkuttaa että anna sen hyppiä!Noh,joo EI?
Ja täytyhän tää tilanne katsoa loppuun että mitä se ääliö aikoo sitten seuraavaksi tehdä.Toivottavasti miettii seuraavalla kerralaa että onkohan tämä toimintä ihan järkevää.
Päinvastoin. Järkevää tehdä tuttavuutta asuinalueen vapaana oleviin koiriin. Jos ei tee, niin saa joka kerta pelätä rähisevää, uhittelevaa koiraa. Naapuri ymmärtää paljon enemmän koiria kuin omistaja.

Höpö höpö.
Mikä sua vaivaa koirien pitää olla kytkettynä.