Jos omien vanhempienne luo 200 km tai yli, kuinka usein vierailette?

Mä käyn vanhempieni luona joka kuukausi, mutta on kyllä oma auto, mikä helpottaa aikataulutusta kummasti. Matkaa noin 190 kilsaa.

Käydään reilu kerran kuussa ja äiti käy sitten niinä kuukausina meillä, kun ei ehditä sinne. Kesällä ollaan pidempään, mutta muuten max 2 yötä. Se on kyllä hyvä, että meillä reissaaminen onnistuu molempiin suuntiin :) ei olisi aikaa ja voimia joka kuukausi käyttää viikonloppua sinne ajelemiseen, mutta kiva kyllä nähdä n. Kerran kuussa.

Siis reilu joka toinen kuukausi, mitököhän tuli ajateltua kirjoittaessa :D t.edellinen

No ei tuo ap:n määrä mitenkään kohtuuttoman vähältä kuulosta. Liekö äidillä jotain erikoista syytä siihen, että on nyt ruvennut sanomaan, että pitäisi useammin kyläillä?

Käydään kerran vuodessa. He ovat käyneet meillä 2 kertaa 11 vuodessa. Pakko, kai. Lapset ei kyllä kovin läheisiä tule olemaan isovanhemmille

Jouluna.

Isällä olen käynyt viimeksi kolme vuotta sitten, välimatkaa n. 80 kilometriä. Äidistä en ole ihan varma, että missä edes asuu. Poikani ei siis juurikaan tunne isovanhempiaan.

Parin kuukauden välein. Narsistisen isän vuoksi en haluaisi käydä niinkään usein. Äidin kohtalo vaan kovasti mua säälittää. :(

Itse käyn ehkä 4 kertaa vuodessa ja näköjään sekin liikaa, ei ole kovin toivottu olo. 

Isä on käynyt minun luona 3 vuoden aikana kaksi kertaa, äiti kerran. Ovat 50-60 vuotiaita eli ei sen vanhempia.

Me käydään noin kerran kuussa, varsinkin nyt esikoisen syntymän jälkeen. Omneksi appivanhemmat asuu mun porukoiden kanssa samalla paikkakunnalla, samoin isomummo. Tulee kaikki nähtyä saman viikonlopun aikana. Lomilla ollaan vähän pidempään ja joskus vanhemmatkin tulee sisarusten kanssa meille syys- ja hiihtolomalla käymään.

Ei todellakaan ole liian vähän. Avomies käy tapaamassa 100km päässä asuvia vanhempiaan ehkä kerran kuukaudessa. Minä tapaan 30km päässä asuvia vanhempia vielä harvemmin. Soittelu ja tekstailu riittää meille vallan mainiosti, vaikka ollaankin hyvissä välissä. Sitä paitsi aikuisena ihmisenä päätät itse ajankäytöstäsi, ei äitisi.

2-4 krt vuodessa. Sama matka molempiin suuntiin, joten miksi minä olisin aina se joka matkustaa. Lisäksi muutkin sisarukset asuvat kanssani samalla paikkakunnalla, joten kun he tulevat tänne voimme olla koko perhe koolla vähimmällä vaivalla.

Kerran vuodessa. Viivyttää pari tuntia. Junalla kuljetaan.

En ole käynyt vanhemmilla kymmeneen vuoteen, ei olla väleissä.

Minun vanhempani asuvat yli neljän sadan kilometrin päässä. Olen tähän asti käynyt pari kertaa vuodessa, jatkossa parin kk välein (siskon kanssa vuorotellaan, siskokin asuu täällä stadissa), koska äiti dementoituu kovaa vauhtia ja isäkin on jo yhdeksänkymppinen. Vielä nuo pärjäävät kahdestaan, mutta pelottaaa, miten vähän ajan päästä. Itse halusivat muuttaa kauas muutama vuosi sitten, ja nyt ihmetellään, miten voidaan työteon ja omien perheiden hoidon lomassa auttaa heitä.

N-49

Meillä hiukan vajaa 200km porukoille. Käydään suunnilleen 7-10krt / vuodessa, ellei ole jotain erityistä syytä. Kyllä äiti alkuun narisi mutta lienee tottunut. Isä on aina vaan iloinen, kun käydään ja riittää tieto, että käydään. Viikonloppuna yleensä la-su ja lomilla 3-4pv. Jouluna viihdyttiin viikko. Ei ole autoa, julkiset kulkee molemmissa päissä hyvin.

Eli ap, sun käyntimäärä on ihan normi.

Minusta ap käy tosi usein, jos/kun aikuisesta ihmisestä kyse.

Ap vielä täsmentää. Tuonne huoliketjuun jo kirjoitinkin. Äidilläni on syksystä saakka alettu epäillä muistisairautta, mutta diagnoosi vielä uupuu, kun tilannetta halutaan seurata ensi syksyyn. Olen muutoksia huomannut, ja olen ihan hullun kauhuissani siitä, mitä on tapahtumassa.

Äidillä on siis hyvä syy erityisesti toivoa vierailuani. Itsekin koen äidin auttamisen ja tukemisen velvollisuudekseni. Äiti ei ole työkykyinen mutta muuten toimintakykyinen ja saa esim. ajaa autoa. Isäni on hyvässä kunnossa, ymmärtää äidin tilanteen ja vanhempani siis asuvat yhdessä. Äidillä siis on koko ajan joku läheinen vieressä. Olen myös erityisesti äitiä ajatellen järjestänyt meille yhteisen matkan kesäksi. Ja tosiaan vähintään joka toinen kuukausi käyn. Silti tuntuu, että en tee riittävästi. Tunnen velvollisuutta ja rakkautta, mutta samalla tuntuu, etteivät omat voimavarat riitä pidempiin ja tiheämpiin vierailuihin. On oma työ, parisuhde ja elämä, joissa omat tavanomaiset haasteensa.

Minua ahdistaa se, että omat pelkoni ja haluni ovat ristiriidassa suhteessa siihen, minkä ajattelen olevan oikein. Lisäksi poden syyllisyyttä siitä, että haluaisin nauttia omasta ja puolisoni kanssa yhteisestä elämästämme, vaikka tilanne on tämä. Mikä tähän auttaa? Miten saisin itseäni vahvistettua?

Ap

Ihan normaali määrä vierailuja. Meillä myös tilanne, että sekä mun että miehen vanhemmat asuvat kaukana. Ei vaan voi joka viikonloppu matkustaa jonkun luokse, kun on sitä muutakin elämää. Miehen vanhemmat vielä ovat eronneet ja asuvat eri kaupungeissa. Olen kyllä koittanut sanoa, että kyllä se tie kulkee meillekin päin, jos isovanhemmat kävisivät enemmän meillä, mutta vaikeata tuntuu olevan. Välillä meinaa alkaa ärsyttämään, kun ovat kuitenkin kaikki eläkkeellä, etteivät voi vuorostaan tulla meille, vaan meidän pitäisi aina mennä heille.

Muutaman kerran vuodessa. Huono lapsi.