ihastunut vakavasti masentuneeseen

Mistä tiedät, että on masentunut?

Nyt pitää omakohtaisesta syystä sanoa, että riippuu täysin siitä masentuneesta. Tähän saakka olen luullut, että kaikki masentuneet ovat sellaisia, jotka vaan pyörivät itsesäälissä päivästä toiseen, mikään piristys tai lohdutus tai muukaan ei kelpaa tai ole hyvä, ovat siis todella raskasta seuraa. Tällaisen ihmisen kanssa tervekin vähintään menettää hermonsa jollei jopa masennu itse.

Mutta sitten sairastuin itse masennukseen ja täytyy sanoa että en ole todellakaan edellä mainitun kaltainen. Mulla masennus näkyy siten, että olen tavallista väsyneempi ja hiljaisempi, en oikein jaksaisi olla sosiaalinen vaan olisin mieluummin vain kotona rauhassa. En surkuttele itseäni, en myöskään valita omaa elämääni tai oloani jatkuvasti muille, luulen ettei moni edes tajua mun olevan vakavasti masentunut. Mulla ei myöskään ole mitään suisidaalisia ajatuksia tästä huolimatta. Jonkun munkaltaisen (masentuneen) kanssa voisin seurustella, mutta tuon yllämainitun "energiasyöpön" kanssa en todellakaan.

Pointti on myös siinä, että haluaako se masentunut parantua vai ei. Vaikka itsekin olen masentunut, mulla on silti se pieni kipinä olemassa ja haluan tulla kuntoon ja parantua takaisin elämään. Vaikka olen väsynyt ja voimaton tällä hetkellä, niin haluan edetä pienin askelin jotta jonain päivänä oisin taas energinen ja elämäniloinen oma itseni. Sitten on niitä, jotka haluavat vaan kieriskellä siinä omassa synkkyydessään ja kerjätä sillä huomiota ja sääliä. Niitä en jaksaisi itsekään.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että on masentunut?

mitä sillä on väliä kysymyksen kannalta? ehkä henkilö kertoi asian

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitää omakohtaisesta syystä sanoa, että riippuu täysin siitä masentuneesta. Tähän saakka olen luullut, että kaikki masentuneet ovat sellaisia, jotka vaan pyörivät itsesäälissä päivästä toiseen, mikään piristys tai lohdutus tai muukaan ei kelpaa tai ole hyvä, ovat siis todella raskasta seuraa. Tällaisen ihmisen kanssa tervekin vähintään menettää hermonsa jollei jopa masennu itse.

Mutta sitten sairastuin itse masennukseen ja täytyy sanoa että en ole todellakaan edellä mainitun kaltainen. Mulla masennus näkyy siten, että olen tavallista väsyneempi ja hiljaisempi, en oikein jaksaisi olla sosiaalinen vaan olisin mieluummin vain kotona rauhassa. En surkuttele itseäni, en myöskään valita omaa elämääni tai oloani jatkuvasti muille, luulen ettei moni edes tajua mun olevan vakavasti masentunut. Mulla ei myöskään ole mitään suisidaalisia ajatuksia tästä huolimatta. Jonkun munkaltaisen (masentuneen) kanssa voisin seurustella, mutta tuon yllämainitun "energiasyöpön" kanssa en todellakaan.

Pointti on myös siinä, että haluaako se masentunut parantua vai ei. Vaikka itsekin olen masentunut, mulla on silti se pieni kipinä olemassa ja haluan tulla kuntoon ja parantua takaisin elämään. Vaikka olen väsynyt ja voimaton tällä hetkellä, niin haluan edetä pienin askelin jotta jonain päivänä oisin taas energinen ja elämäniloinen oma itseni. Sitten on niitä, jotka haluavat vaan kieriskellä siinä omassa synkkyydessään ja kerjätä sillä huomiota ja sääliä. Niitä en jaksaisi itsekään.

kiitos vastauksesta. mutta jäin miettimään että jos halua masentuneena olla omissa oloissasi ja rauhassa kotona, et varmaan jaksaisi nähdä sitten kumppaniakaan?

Jos rakastaa kumppaniaan, niin sehän on parasta seuraa masentuneelle.

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastaa kumppaniaan, niin sehän on parasta seuraa masentuneelle.

mutta osaako masentunut rakastaa takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastaa kumppaniaan, niin sehän on parasta seuraa masentuneelle.

mutta osaako masentunut rakastaa takaisin?

Tietenkin osaa! :)

Kannattaa muistaa, että kyseessä on kahden ihmisen rakkaussuhde eikä hoitosuhde, jossa toinen hoitaa toisen psyykeä. Parisuhteessa toki on tapana tukea ja auttaa, kun toinen on vähissä voimissa/sairaana, mutta suhteen perusta se ei saa olla. Tuokin ehkä toteutuu parhaiten, jos on saanut ns. terveinä aikoina tutustua, masennus voi tuoda oman lisänsä tutustumisprosessiin. Ja toki riippuu masennuksen syvyydestä!

Mä en ole suostunut tapaamaan poikaystävääni pitkään aikaan. Haluan vaan olla yksin kotona rauhassa. Viestejä vaan lähetetään.

Masentunut voi myös kaivata jotain ihanaa rakkaussuhdetta jonkun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastaa kumppaniaan, niin sehän on parasta seuraa masentuneelle.

mutta osaako masentunut rakastaa takaisin?

Ei mitenkään välttämättä osaa. Jos oma elämä on yhtä surkeutta ja motivaation puutetta, miten siitä riittäisi toiselle antaa? Masentuneet ovat yleistettynä hyvin itsekeskeistä väkeä, jotka mielellään ottavat, mutta eivät pysty antamaan.

Itse vaikeaa masennusta sairastavana voin sanoa että omaa perhettä (puoliso ja lapset) jaksaa paremmin. Muita ihmisiä ei.

Mulla on päivät erilaisia. Toisinaan ei jaksais sitä omaakaan perhettä. Oon aika samanlainen kun nro2.

Masennus kulkee mulla jaksoina ja nyt taas parempaa kohti menossa. Välillä itsetuhoisia ajatuksia kun olo oli pahimmillaan. Mutta itse tiedostan että nämä ajatukset eivät ole totta vaan sairaus puhuu silloin. Niin ne oli helpompi kestää.

Itse koen olevani raskas puoliso. Osaan rakastaa ja näyttää rakkautta parempina aikoina. Huonoina en. Mieheni ei koe minua raskaana ihmisenä. Sairaus muuttaa omaa minä kuvaa ja lyö itsensä arvostuksen alas.

Ei parisuhde ole mahdoton ajatus jos ymmärrät masennusta sairautena. Liikaa ei pidä ymmärtää muuten sinutkin imetään pahaan oloon. Tietyt asiat arjessa esim. Nyt lähdetään ulos vähäksi aikaa tai kauppaan , auttavat ainakin minua kun puoliso niihin kannustaa/pakottaa. Vaikka en aina haluaisi. Toisaalta voi olla joku kauppaan meno voi aiheuttaa jollakin valtavaa ahdistusta. Kaikki me ollaan yksilöitä tässä asiassa.

Tärkeintä on tajuta ettei masennusta voi hallita oloaan eikä tee sitä tahallaan. Kärsivällisyyttä tarvitaan paljon.

Helpompiakin puolisoita on mutta tunteita ei voi valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastaa kumppaniaan, niin sehän on parasta seuraa masentuneelle.

mutta osaako masentunut rakastaa takaisin?

Ei mitenkään välttämättä osaa. Jos oma elämä on yhtä surkeutta ja motivaation puutetta, miten siitä riittäisi toiselle antaa? Masentuneet ovat yleistettynä hyvin itsekeskeistä väkeä, jotka mielellään ottavat, mutta eivät pysty antamaan.

Mitään en ota vastaan. Syylisyys siitä vain tulisi kun tuputetaan ja mä haluan piiloutua kaikilta.

Ooh. Masentunut. Pelasta sinä hänet elämään! Tuo värit tullessasi ja hän on loppuelämänsä kiitollinen ja kertoo kaikille omasta enkelistään, joka nosti hänet tuosta masennuksen mustasta suosta.

Siis vakavasti. Jos ensimmäinen, mitä tuosta ihmisestä kuvailet, on se että hän on masentunut niin voitko hetken miettiä, miksi koet vetoa häneen? Meissä naisissa on useinkin se hoivaaja ja äitihahmo, mutta tässä siitä ei välttämättä ole apua vaan antaa toisella mahdollisuuden jatkaa masennuksessaan vellomista.

"Mitä sä mussa näet, sä jätät mut kumminkin lopulta, mun suhteet ei koskaan kestä" on sellainen itseään toteuttava ennustus, että jollei sulla ole ammattilaisen otetta asiaan tai et pysty vetämään rajaa ihmisen ja masennuksen välille, se vie sinutkin pahimmillaan mennessään.

Ja huom. Tämä edellä oleva on tarkoitettu nimenomaan uuteen suhteeseen. Kannattaa miettiä omia motiivejaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastaa kumppaniaan, niin sehän on parasta seuraa masentuneelle.

mutta osaako masentunut rakastaa takaisin?

Masentuneet ovat yleistettynä hyvin itsekeskeistä väkeä, jotka mielellään ottavat, mutta eivät pysty antamaan.

En voi uskoa silmiäni. Miten joku kehtaa kirjoitaa tällaista? Sinä se tässä olet sairas, ei joku masentunut.

12 jatkaa.

Puolison pitää olla henkisesti aika vahva että jaksaa läpi huonompien aikojen. Suuresti empaattinen ihminen väsyttää itsensä.

Välillä mäkin tunnen olevani perheelle vain taakka. Enkä tasavertaisesti parisuhteessa. Silloin tuntuu että kaikkien olisi parempi olla jos lähden pois. Masentunut voi myös työntää lähellä olevia pois luotaan koska kokee olevansa arvoton eikä koe että itsellä olisi mitään annettavaa kenellekään.

Näin hän todistaa itselleen olevansa arvoton kun saa ihmiset karkotetuksi.

Lisääntynyt päihteiden käyttö voi olla hankalaa parisuhteessa. Viinalla yms haetaan jotain hyvän olon tunnetta mitä ei muualta saa. Itse en käytä alkoa mutta aika monella, etenkin miehellä, se tuntuu olevan tavallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitää omakohtaisesta syystä sanoa, että riippuu täysin siitä masentuneesta. Tähän saakka olen luullut, että kaikki masentuneet ovat sellaisia, jotka vaan pyörivät itsesäälissä päivästä toiseen, mikään piristys tai lohdutus tai muukaan ei kelpaa tai ole hyvä, ovat siis todella raskasta seuraa. Tällaisen ihmisen kanssa tervekin vähintään menettää hermonsa jollei jopa masennu itse.

Mutta sitten sairastuin itse masennukseen ja täytyy sanoa että en ole todellakaan edellä mainitun kaltainen. Mulla masennus näkyy siten, että olen tavallista väsyneempi ja hiljaisempi, en oikein jaksaisi olla sosiaalinen vaan olisin mieluummin vain kotona rauhassa. En surkuttele itseäni, en myöskään valita omaa elämääni tai oloani jatkuvasti muille, luulen ettei moni edes tajua mun olevan vakavasti masentunut. Mulla ei myöskään ole mitään suisidaalisia ajatuksia tästä huolimatta. Jonkun munkaltaisen (masentuneen) kanssa voisin seurustella, mutta tuon yllämainitun "energiasyöpön" kanssa en todellakaan.

Pointti on myös siinä, että haluaako se masentunut parantua vai ei. Vaikka itsekin olen masentunut, mulla on silti se pieni kipinä olemassa ja haluan tulla kuntoon ja parantua takaisin elämään. Vaikka olen väsynyt ja voimaton tällä hetkellä, niin haluan edetä pienin askelin jotta jonain päivänä oisin taas energinen ja elämäniloinen oma itseni. Sitten on niitä, jotka haluavat vaan kieriskellä siinä omassa synkkyydessään ja kerjätä sillä huomiota ja sääliä. Niitä en jaksaisi itsekään.

kiitos vastauksesta. mutta jäin miettimään että jos halua masentuneena olla omissa oloissasi ja rauhassa kotona, et varmaan jaksaisi nähdä sitten kumppaniakaan?

Tällä hetkellä mulla ei ole mitään mielenkiintoa minkäänlaiseen parisuhteeseen. Olen siis sinkku enkä edes etsi mitään. Joten kyllä, en jaksa nyt mitään parisuhdeviritelmiä tms. Mutta, jos kävisi niin että joku saisi mut ihastumaan ja se olisi molemminpuolista, niin en mä sitä torpedoisi. Uskon, että jos ihastuisin, niin tietysti haluaisin olla sen ihmisen kanssa ja nähdä häntä jne. Mihinkään nettitreffipalstoille en kuitenkaan halua lähteä, ihan live-elämässä tämän ihastumisen pitäisi tapahtua.

Vaikka olen masentunut, niin kyllä mulla silti on tunne-elämä jäljellä.

Ja niin, pitää siis lisätä vielä se, että masennus itsessään ei ole mikään ns. paha nakki. Mutta jos siihen yhdistyy jotain muita mielenterveys- tai päihdeongelmaa, niin en kyllä itsekään sellaisen ihmisen kelkkaan lähtisi.

t. nro 2

No minä vastaan omasta näkökulmasta. Olen itse masennuksen vuoksi sairaslomalla, mutta kuten toinenkin vastaaja kertoi en ole sellainen alakuloinen tms, vaan vitsailen ja hymyilen niinkuin normaalistikin enkä kuormita muita valittamalla omaa oloani. Minulla masennuksen oireet ovat väsymystä enimmäkseen, en saa aikaiseksi hoitaa asioita. Se voi tietenkin ärsyttää toista ja voi olla vaikea ymmärtää. Usein läheiset kokevat masentuneen laiskana ja mukavuudenhaluisena, eivätkä käsitä ettei voi ottaa itseään niskasta kiinni. Kannattaa lukea tietoa masennuksesta, jos päätät alkaa tapailla häntä. Se voiko hän rakastaa takaisin riippuu täysin ihmisestä, sekä miten vaikeasti on masentunut. Herkkä ihminen voi vetäytyä myös jos on huono itsetunto ja suojelee itseään pettymykseltä jo valmiiksi.

Masentuneita on monenlaisia ja monesti masennukseen liittyy myös muita mielenterveyden häiriöitä. Olen itse seurustellut hiukan yli vuoden masentuneen kanssa. Seurustelen hänen kanssaan, koska rakastan häntä. Mutta en suosittele masentuneen kanssa seurustelua. Kaikkein raskaimpia ovat pitkät tauot, jolloin hän ei jaksa tavata minua lainkaan. Pahimmillaan hän ei edes vastaa viesteihin. Uudestaan ja uudestaan saan kokea olevani torjuttu ja hylätty. On todella vaikeaa muistaa, että minäkin olen hänelle tärkeä. Olen lukenut kaiken mahdollisen masentuneisuudesta, mutta ei sitä itse voi ymmärtää, jos ei ole asiaa kokenut. Yksi iso ongelma on myös pitkät ajat ilman seksiä. Masentuneen käytös tuntuu aivan oikeasti suurelta itsekkyydeltä, vaikka kysymys onkin sairaudesta. Jos aikoisin vielä hankkia lapsia, tilanne olisi entistä vaikeampi.