Onko elämäsi tuntunut joskus ylivoimaisen raskaalta?

Koko ajan melkein ja liittyy työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan melkein ja liittyy työelämään.

Sama homma. Koko ajan menee huonompaan suuntaan, enkä todellakaan tajua, miten kestän, jos ei ihmettä tapahdu. Työuraa hyvinkin melkein 30 vuotta jäljellä. Vaikken kyllä usko, että työttömänä oleminenkaan pidemmän päälle herkkua on. Uutta työtä olen hakenut jo neljä vuotta, mutta ei vain tärppää.

Nykyisellään elän pelkästään iltoja ja viikonloppuja varten. Yleensä herään joka aamuyö pariksi tunniksi suremaan tätä tilannetta.

Kolmas lapsi tuli ja mies jätti.

Työ täälläkin, olen lopen uupunut, en oikein tiedä, mihin.

Ilmeisesti olen masentunut, nukkuisin vaan. Olen 61 vuotias, joten pitäisi jaksaa vielä muutama vuosi. Inhoan itseäni, kun en jaksa mitään.

Olen läski, paska, laiska akka, joka vihaa itseään.

On jo kymmenen vuotta! Olen kolmen sairaan lapsen vaativassa työssä oleva yksinhuoltajaäiti. Mutta kyllä töissä on se päivän helpoin vaihe. Kukaan töistä ruikuttava ei tiedä mitä on kun kotona on vuorokauden ympäri niin vaikeaa, ettei tosi.

Silloin kun olen sairastellut paljon ja ollut tosi huonossa kunnossa. Silti on pitänyt jaksaa arjen rutiinit.

Itse lapsuuden traumoista kärsineenä ja nyt keskivaikeaan masennukseen sairastuneena yritän saada äitiäni, joka on alkoholisti, hoidon piiriin. Alkaa pikkuhiljaa tuntua ettei enää jaksaisi tätä jatkuvaa taistelua.

Silloin kun tein samaan aikaan ammattikorkean lopputyötä, ja huolehdin kotona asuen alkoholisti-äidistäni, jonka kunto huononi ensin kuukausi kerrallaan ja sitten viikko viikolta kun maksa hiipui hissukseen. Joka päivä alkoi sen tarkistamisella, onko äiti hereillä, ja joka ilta päättyi suorastaan neuroottiseen tarkkailuun, että vieläkö äiti hengittää nukkuessaan. Ja tietysti tein muutamina päivinä viikossa myös keikkatöitä lopputyön kirjoittamisen ja omakotitalon ja äidin pystyssä pitämisen ohella. Tajusin oikeastaan vasta myöhemmin, äidin hautajaisten jälkeen, kuinka henkisesti loppu olin ajanut itseni sen vajaan vuoden aikana. Onneksi äiti lopulta nukkui pois sairaalassa, eikä kotona niin, että olisin löytänyt hänet elottomana jostain, kuten koko ajan pelkäsin.

Vierailija kirjoitti:

On jo kymmenen vuotta! Olen kolmen sairaan lapsen vaativassa työssä oleva yksinhuoltajaäiti. Mutta kyllä töissä on se päivän helpoin vaihe. Kukaan töistä ruikuttava ei tiedä mitä on kun kotona on vuorokauden ympäri niin vaikeaa, ettei tosi.

Olet niin oikeassa! Jos pulmat liittyvät työhön, eivät ne ole vakavia. Ne ihmiset, joilla on oikeita ongelmia, tulevat töihin lepäämään. Siellä on päällä ammattirooli. Ei mitään työmurheita voi edes verrata siihen tuskaan, jota kokee vaikkapa sairaan lapsen takia. Itse luulin joskus, että on rankkaa, kun oli töissä kurjaa hullun esimiehen takia. Nyt lähinnä naurattaa, että jaksoin moista edes miettiä. Tällä hetkellä kotona odottavat paljon raskaammat asiat ja ahdistus on valtava. Tuntuu pahalta edes lähteä kotiin, mutta siitä ei ole pakotietä. Töistä voi kuitenkin ottaa vaikka loparit, eikä täällä kukaan nälkään kuole. Sen sijaan, kun lapsesi elämä on ajautumassa umpikujaan, etkä voi auttaa...

Koko ajan. Olen hyvin sairas. Tahtoisin jo pois.

Kaksi vuotta sitten alkoi elämässäni murheellinen ajanjakso, josta ei vieläkään näytä olevan ulospääsyä. Jo aikuisikäinen poikani pidätettiin huumeiden kaupittelusta, ensin selvisi ehdonalaisella, mutta eipä tuosta liiketoiminnasta vapaudutakaan irtisanoutumalla, vaan homma jatkui, ja nyt odottaa vankilatuomio. Poika menetti hyvän työpaikkansa, tyttöystävän, ajokortin, omistusasunto nyt myynnissä, koska velkoja jo niin paljon, ettei enää selviä niistä.  Nyt on myös selvinnyt, että poika on itse myös käyttänyt huumeita jo useamman vuoden.

Tilanne ahdistaa koko ajan, yöt menevät miettiessä pojan tulevaisuutta. Olen miettinyt kaikkea mahdollista mitä olemme tehneet kasvattajina väärin jne. Kohta puoliin alkaa pää seota itselläkin, yritän kerätä  jäljellä olevat voimavarat ja  hakeutua johonkin vertaistukiryhmään. Onko vinkkejä, missä näitä olisi Tampereen seudulla?