Masennuksen takia saikulla olleet, HELP
Oletteko joutuneet esimiehen kanssa järjestettyyn keskusteluun jossa käytte läpi sairauslomanne syitä? Olen itse ollut nyt 2 x kahden viikon sairauslomalla masennuksen takia ja ensi viikolla joudun keskustelemaan esimiehen kanssa näistä. Mitä ihmettä? Miksi? Millainen keskustelu on? Joudunko avautumaan vaikeasta masennuksestani, sosiaalisten tilanteiden pelostani ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstäni?
Kommentit (8)
Älä ap huoli, ei ole mitään sinun henkilökohtaista kyttäämistä vaan työpaikan henkilöstöhallintaan kuuluvaa prosessia. Jos jollakulla alkaa olla pitkiä sairaslomia muista kuin esimerkiksi jalka poikki ja kipsissä -tyylisistä syistä, niistä keskustellaan esimiehen kanssa. Keskustelu koskee työssäjaksamista - jaksatko sairasloman jälkeen kokopäiväisenä töissä vai suositteleeko lääkäri vaikkapa osa-aikaista sairaslomaa ja ns. työkokeilua.
Esimiehesi on siis tehtäviensä tasalla, kun haluaa selvittää tilanteesi ja järjestää työsi sen mukaisesti.
Ei kyllä minusta kuulosta lailliselle. Ota nyt selvää tarvitseeko sinun tehdä oikeasti tuollaista. Edes diagnoosi kai ei edes kuulu työnantajalle. Itse en kertaakaan kertonut työnantajalle diagnoosia. Pystytkö kysymään lääkäriltä?
Kuulostaa liian rankalle masennusta sairastavalle.
Jos sulla on oikein paha masennus, niin 2 viikkoa ei riitä. Itse ollut yli 2 vuotta saikulla(kuntoutustuellakin) ja ekat viikot annettiin "tipoittain" jotta taattiin lääkärinseurannassa olo. Sitten tuli kuukausia ja viimeksi koko vuosi kerralla.
Masennukseen sairastunutta ei auta se että joutuu koko ajan jännittämään saako lisää saikkua ja mitä ne työpaikalla sanoo. Yritä olla välittämättä näistä. Keskity omaan terveyteesi.
Minä sanoin lukuisista pitkistä masissaikuista ilkeilleelle esimiehelle, että voi painua vittuun sössöttämästä. Seuraavissa yt-neuvotteluissa jouduin pihalle. Eli ei ehkä paras tapa sekään.
On laillista, että esimies ottaa "puhutteluun" monilla saikkujaksoilla olleen työntekijän, tällä yritetään selvittää sitä, ovatko saikut tahallisia vai tahattomia, koska työpaikkasihan ei saikkujen syytä tiedä, ellet ole siitä itse kertonut tai esimiehesi ollut utelias ja selvittänyt itse. Näitä tapauksiahan nimittäin löytyy, että ollaan syyttä jatkuvasti saikulla, valitettavasti.
Kävin myös itse kyseisen keskustelun esimieheni kanssa. Ota mukaan kaikki lääkärin lausunnot ja paperit, jotka olet lääkäriltä saanut.
Esimiehellä on vaitiolovelvollisuus tällaisissa asioissa, eli voit huoletta kertoa hänelle syyn.
Vierailija kirjoitti:

Mulla itelläni ei ole yhtään lääkärin lausuntoja koska olen toimittanut ne kaikki esimiehelle. Ap
Voi olla, että lennät pihalle.. näin kävi itselleni masennuksen takia, otettiin terve ja reipas ihminen tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On laillista, että esimies ottaa "puhutteluun" monilla saikkujaksoilla olleen työntekijän, tällä yritetään selvittää sitä, ovatko saikut tahallisia vai tahattomia, koska työpaikkasihan ei saikkujen syytä tiedä, ellet ole siitä itse kertonut tai esimiehesi ollut utelias ja selvittänyt itse. Näitä tapauksiahan nimittäin löytyy, että ollaan syyttä jatkuvasti saikulla, valitettavasti.
Kävin myös itse kyseisen keskustelun esimieheni kanssa. Ota mukaan kaikki lääkärin lausunnot ja paperit, jotka olet lääkäriltä saanut.
Esimiehellä on vaitiolovelvollisuus tällaisissa asioissa, eli voit huoletta kertoa hänelle syyn.Mulla itelläni ei ole yhtään lääkärin lausuntoja koska olen toimittanut ne kaikki esimiehelle. Ap
Esimies tarjoaa mahdollisuutta irtisanoutua? Potkujen sijasta? Toisenlaisia työtehtäviä? Keskustella mahdollisesti siitä, voidaanko työpaikalla tehdä parantumisesi eteen jotain.
Esimiehen pitää selvittää edellytykset siihen pystytkö jatkamaan tehtävissäsi. Mitä teet työksesi? Jos se ei vaadi sosiaalisten tilanteiden hallintaa jne on se vaan läpihuutojuttu. Mutta jos et pysty tekemään tehtäviäsi, tulee esimiehen mahdollisuuksien mukaan tarjota sellaista työtä mitä voit tehdä.