Oon nykyään niin kamala. Tai ehkä olen aina ollut "anti-lapsirakas"

Mun lapset ovat jo isoja, mutta kaveripiirissä on nyt niitä viimeisen munasolun ihmeitä...
Hitto, aina ne raahataan joka paikkaan mukaan ja niistä puhutaan taukoamatta. Mä en jaksa, mua ei kiinnosta, mä tahdon mun kaverit takaisin. Mä olen kyllä lapsineni (=lähes aina ilman lapsiani) sulautunut hyvin kymmenen vuoden takaisiin kaveripiirin tunnelmiin, mutta nyt kukaan ei vaivaudu edes hetkeksi jättämään niitä kersojaan kotiin ja olemana läsnä. Edes yksi kahvilareissu...

Ja jotenkin tämä kavereiden käytös ruokkii sitä, että en jaksa juuri keitään alle 10-vuotiaita. Kasvatettu maailman navoiksi jotka vaan vinkuu ja rutisee. Ja voin ase ohimolla vannoa, että mun lapset eivät ole olleet koskaan tuollaisia rasittavuuksia, vaikka heilläkin toki omat haasteensa. Vai enkö vain yleisesti ottaen pidä lapsista? Pidän omistani ja yhdestä sukulaislapsesta...