Olisi vaikeaa olla sinkku

Sinkkuna on kiva olla! En tiedä, miten mä aina ajaudun parisuhteeseen.

Koko aikuiselämä (12 vuotta) sinkkuna: kyllähän tämä yksinäistä on. Ennen oli sentään kavereita samassa tilanteessa, nyt ihmisillä on jo perheet, eikä aikaa tai halua kaveerata yksinäisen kanssa.

Viikolla kaupasta, läpi hiljaisen kaupungin kävellessäni eivät kyyneleet olleet kaukana kuunnellessani ympäröivän maailman hiljaisuutta ja omaa murskaavan lohdutonta yksinäisyyttäni ajatellessa.

Minulla ei ole kauheasti kavereita, koska teen 3-vuorotyötä. Muutamia siis on. Ehkä yksin oleminen olisi kivaa, jos olisin joku sosiaalinen perhonen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Koko aikuiselämä (12 vuotta) sinkkuna: kyllähän tämä yksinäistä on. Ennen oli sentään kavereita samassa tilanteessa, nyt ihmisillä on jo perheet, eikä aikaa tai halua kaveerata yksinäisen kanssa.

Viikolla kaupasta, läpi hiljaisen kaupungin kävellessäni eivät kyyneleet olleet kaukana kuunnellessani ympäröivän maailman hiljaisuutta ja omaa murskaavan lohdutonta yksinäisyyttäni ajatellessa.

Mulla taas tulee itku usein viikonloppuisin, kun lenkkeillessä näen pariskuntia ja perheitä viettämässä yhteistä aikaa ulkoilemalla.

n38

Minulla taas on ihan päinvastoin: joka ikinen kerta, kun olen päätynyt seurustelemaan, on tullut (pian) se ilta, jona olen tuntenut turhautumisen vellonnan alkavan sisälläni ja toivonut sydämestäni, että seuralainen lähtisi kotiinsa, jottei tarvitsisi aamulla herätä siihen hönkimiseen ja kuorsaukseen ja liikkumattomaan ruhoon sängyn toisella laidalla.

16 vuoden kokemuksella osaan kertoa kyllä, että vaikeaa on. Ilmeisesti jotkut pärjäävät sinkkuna hyvinkin. Ehkä heillä on sitten jotain vakiopanoja ja tärkeitä ystäviä, mutta minulla ei ole kyllä niitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Olin viitisen vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin aviomieheni. Nyt mies kahden lapsemme kanssa reissussa viidettä päivää. Ihan kiva saada omaa aikaa, mutta kyllä olen onnellinen, että olen saanut perheen. Sinkkuus tai sen tyylinen elämä, esim. yksin eläminen ei näytä sopivan minulle, saati erossa oleminen lapsistani.

Ei tämä yksin eläminen minullekaan sovi, mutta minkäs teet?

Ainakin näin vielä alle kolmekymppisenä on helppoa.

Olisi vaikeaa olla parisuhteessa. Onneksi ei ole pakko. Ystäviä näen pari kertaa vuodessa ja työpaikallakin olen usein yksin. Tottakai tässä normaalit vuorovaikutustaidot ruostuu, mutta ei kai se haittaa.

Itse ajaudun sinkkuna aina valvomaan pitkään, katsomaan typerimpiä "Sinkkuillallinen" -maratooneja ja bilettämään ihan liikaa. Semmoista hällä väliä-elämää, en syö kunnolla enkä oikein jaksa välittää mistään. 

Kyllä tämä parisuhde on mun juttuni. Nyt oltu 2 vuotta yhdessä ja koen elämän paljon merkityksellisemmäksi. Sinkkuus varmasti joillekin sopii, mutta toivon onnea ja "sitä oikeaa" kaikille sitä toivoville :)

Helppoa se on kuin heinänteko. Mulle se sopii ja näillä mennään, kuolemaan asti.