Tajusin miten yksinäinen olen :(

Todella yksinäistä asua puolison kanssa saman katon alla...

Niistä poikaystävän kavereista voi tulla vielä sullekin uusia kavereita, tai niiden puolisoista. Älä nyt mihkään häivy :)

:(<3 Tsemppihali täältä! Tiedän tunteen. Olisi joskus kiva järjestää illanviettoja, mutta eipä niitä halukkaita kavereita juuri sellaisiin ole...

Vierailija kirjoitti:

Todella yksinäistä asua puolison kanssa saman katon alla...

En sitten tiedä miltä susta tuntuisi, mutta musta tuntuu yksinäiseltä kun elämässä on suunnilleen vain poikaystävä. Ja kun joku kuitenkin kysyy että eikös ole vanhempia kun olet noin nuori, no en ole tekemisissä heidän päihdeongelmiensa vuoksi joten kyllä se elämä tuppaa aika yksinäistä olemaan kun on vain about yksi ihminen johon luottaa ja joka välittää.

Sain jokin aika sitten päähäni ryhtyä tekemään listaa ihmisistä, jotka kutsuisin häihini. Sain kokoon vanhempani ja siskoni, siskon miehen ja ehkä kaksi entistä työkaveriani. Ja se siitä. Mutta minulla ei ole kyllä miesystävää, joten huoli laihoista häistä on ihan turha. Tilanne oli tällainen sinun ikäisenäsi ja on yhä, 30 vuotta myöhemmin. Näinkin voi käydä.

Kiitos tsempeistä. Mutta ikävä kuulla, että muillakin samantapaista :(

Ehkä karkaan koiran kanssa lenkille jos rupeaa liikaa ahdistamaan.

Mulla oli sama tilanne. Mun ja poikaystävän tupareihin tuli yksi mun kaveri, mun kaksi siskoa miehineen ja siinä se sitten olikin. Poikaystävän kutsumat kaveripariskunta ja sisko miehineen eivät tulleet. Oltiin suunniteltu ja tehty kamalasti kaikkia herkkuja ja booliakin löytyi. Niitä syötiin sitten loppuviikko kun jäi niin paljon yli :( Koitan iloita näistä vähistä kavereista sitten siinä vaiheessa, kun on häät ja on vähemmän suita ruokittavana.

Mulla se yksinäisyys ei ole arkena paha, kun viihdyn yksin ja pojan kanssa. Mutta sitten kun tulisi joku keikka tai elokuva, jonka haluaisi nähdä... Yksin ei kehtaisi mennä.

Koeta olla rohkeasti mukana. Jos joku ääneen ihmettelee miksei sun kavereita ole siellä, sano pahoitellen että sun porukalle tuli esteitä ja jatkat iltaa niinkun ei mitään. Mun siskolla on paljon kavereita ja sillekin silti on käynyt niin, että vain muutama on päässyt. Niin voi käydä! Kun olin teini, mun kaveri piti bileet ja sinne ei tullut _ketään_ kutsutuista. Se itki :( mä olin siis siellä, kun oltiin kämppiksiä. Se on siis tosi kiva ja ihana tyttö, en tajua miten se ei saanut sieltä koulusta kavereita vaikka olikin ujo.

Leuka pystyyn vaan ap :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella yksinäistä asua puolison kanssa saman katon alla...

En sitten tiedä miltä susta tuntuisi, mutta musta tuntuu yksinäiseltä kun elämässä on suunnilleen vain poikaystävä. Ja kun joku kuitenkin kysyy että eikös ole vanhempia kun olet noin nuori, no en ole tekemisissä heidän päihdeongelmiensa vuoksi joten kyllä se elämä tuppaa aika yksinäistä olemaan kun on vain about yksi ihminen johon luottaa ja joka välittää.

Kaikilla ei ole edes sitä poikaystävää. Ei siis ketään kuka tulisi tupareihin tai ketään kenen tupareihin saisi itse kutsun. Tai mihinkään muihin juhliin. Ei ketään kenen kanssa elää arkea tai jakaa ajatuksia. Ei ketään kenelle saisi laittaa ruokaa ja kattaa lautasen.

Tuli surullinen olo puolestasi. Kuulostaa siltä, että olet lisäksi epävarma itsestäsi. Älä lannistu. Kyllä elämä vielä hymyilee <3! Kaikki menee hyvin tänä iltana jos vaan annat itsellesi vielä mahdollisuuden ilonpitoon!

Missä asutte?

Olen myös ajautunut lähes yksinäisyyteen. Toisaalta uskon ja toivon, että tämä on väliaikainen elämäntilanne. Ei varmaan ole kovin harvinaista, että elämässä on vuosia, jolloin kokee olevansa yksinäinen ja jotenkin sivussa. Yritän suhtautua asiaan positiivisesti ja hyväksyä tämän hetkisen tilanteen. En jaksa edes nolota asiaa, kuten aiemmin. Olen oppinut, että kaltaisiani yksinäisyyden potijoita on oikeastaan aika paljon, ne jotka tunnen, ovat ihan hyviä tyyppejä. Se on auttanut hyväksymään, että ihmiset vaan helposti saattaa jäädä yksin. Eikä tarvi olla viallinen tai jotenkin tylsä. Aika moni varmaan salailee asiaa. Kokee noloksi sen, ettei ole kunnon ystäviä tai edes kohtuu hyviä kavereita joiden kanssa olla vapaa-ajalla. On ehkä töissä työkaverit, jotka ei ole kovin läheisiä. Joten tsemppiä ap, et varmasti ole ainoa tuossa tilanteessa!

.

.

Voihan ne poikaystävän kaverit käsittää, että noihin tupareihin kutsuttiin nimenomaan poikaystäväsi kaverit... esim. siksi, että on kivaa olla tutulla porukalla. Joten ota ilo irti illasta ja ole avoin uusille tuttavuuksille. Ehkä sulla on jopa parempi tilaisuus tutustua niihin, kun ei ole omia kavereita seurana. Jos joku kysyy sun kavereista, niin voithan sanoa, että sun kaverit tulee toisella kertaa käymään. Eihän sitä tarvi selitellä sen enempää tai voi sanoa, että se sopii ajallisesti paremmin ja että te voitte pitää sit sellaset tunnelmalliset pikkutuparit tuttujen kesken.

Yksinäistä myös mulla. Kyllä miehen kaverit on munki kavereita mutta tänäänki lähtivät jätkä porukalla illan viettoon ja kaipasin sitä "omaa" ystävää/kaveria. Eikä mulla ole ketään ketä pyytää käymään tai kenen luokse mennä iltaa istumaan. Nyt oon 28v ja viimiset 7 vuotta asunu ympäri suomea niin en ole varsinaisia kavereita/ystäviä saanut. Välillä viestittelen muualla asuvien "kavereiden" kanssa. Ja olen ollut yksinäinen jo 18-20 vuotiaasta asti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla se yksinäisyys ei ole arkena paha, kun viihdyn yksin ja pojan kanssa. Mutta sitten kun tulisi joku keikka tai elokuva, jonka haluaisi nähdä... Yksin ei kehtaisi mennä.

Jos itse en kehtaisi mennä minnekään yksin, saisin istua kotona koko ajan. Tylsää sekin. Ainoa mahdollisuus mennä jonnekin on siis mennä yksin. Se voi olla teille kaikille sosiaalisesti hyvin menestyville ihmisille käsittämätöntä, mutta niin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla se yksinäisyys ei ole arkena paha, kun viihdyn yksin ja pojan kanssa. Mutta sitten kun tulisi joku keikka tai elokuva, jonka haluaisi nähdä... Yksin ei kehtaisi mennä.

Jos itse en kehtaisi mennä minnekään yksin, saisin istua kotona koko ajan. Tylsää sekin. Ainoa mahdollisuus mennä jonnekin on siis mennä yksin. Se voi olla teille kaikille sosiaalisesti hyvin menestyville ihmisille käsittämätöntä, mutta niin se vaan on.

Joillekin ainoa mahdollisuus on istua yksin kotona koko ajan, kun ei yksin uskalla mennä mihinkään. Kaikki uudet leffatkin pitää odottaa dvd:lle että voi katsoa ne kotona.

Terveisin yksinäinen, joka ei todellakaan ole sosiaalisesti hyvin menestynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla se yksinäisyys ei ole arkena paha, kun viihdyn yksin ja pojan kanssa. Mutta sitten kun tulisi joku keikka tai elokuva, jonka haluaisi nähdä... Yksin ei kehtaisi mennä.

Jos itse en kehtaisi mennä minnekään yksin, saisin istua kotona koko ajan. Tylsää sekin. Ainoa mahdollisuus mennä jonnekin on siis mennä yksin. Se voi olla teille kaikille sosiaalisesti hyvin menestyville ihmisille käsittämätöntä, mutta niin se vaan on.

Joillekin ainoa mahdollisuus on istua yksin kotona koko ajan, kun ei yksin uskalla mennä mihinkään. Kaikki uudet leffatkin pitää odottaa dvd:lle että voi katsoa ne kotona.

Terveisin yksinäinen, joka ei todellakaan ole sosiaalisesti hyvin menestynyt.

Minäkin olin tällainen joskus, tuntui että mihinkään ei voi mennä yksin. Olen kuitenkin päässyt siitä pikkuhiljaa eroon. Harjoittelin käymällä poikani kanssa lastenleffoissa yms. jutuissa. Nyt mua ei enää haittaa vaikka olisin tapahtumissa omissa oloissani eikä kukaan juttelisi mulle, jos en itse pysty suutani aukaisemaan. Minut on myös hyväksytty porukoihin joissa käyn säännöllisesti, vaikka olen suurimmaksi osaksi hiljainen. Juttuakin löytyy sit kun tulee tutummaksi ja on tuntunut olevan ok. että aina ei ole puhetuulella.

Oisin voinut tulla näyttelemään Ap:n bestistä :) t. Itsekin todella yksinäinen

Mieti mihin tarvitset ystäviä jos mihinkään ? Ei kaikki halua jakaa arkea ystävän kanssa, koira ja poikaystävä riittää. Ystävyys on myös joskus työtä, pitää jaksaa pyytää toista kävelylenkille, salille, soittaa, tekstata, käydä kahvilla. Se voi olla ystävyyden rakentamisen aikaan vaivalloista koska ei tapahdu itsestään. Totta kai sitten kun ollaan jo ystäviä, se on tasapuolisempaa, vaikkei aina silloinkaan.

Eli jos haluu että ystäviä löytyy juhlahetkiin, niitä varten täytyy tehdä töitä arkena. Töissä, koulussa, harrastuksissa, ja tänään, ei huomenna tai joskus 'kun on aikaa'

Ja jos ei ole valmis, ei jaksa tai uskalla nähdä vaivaa, silloin pitää hyväksyä se, että juuri minä en tarvitse ystäviä arjessa, mieluummin katson tv-Tä yksin.... Eikä siinäkään ole yhtään mitään pahaa.

Kannattaa hankkia tukiverkosto ennen lasten hankkimista.Mulla ei ollut kuin pohjoisessa asuvat sukulaiset.Tuli ero ja lapset 15 ja 17 ovat lähes vieraita omille sukulaisilleni.Tyhmä oon ollut.Mihin tuon ikäisiä enää saa?