On kolme sosiaaliluokkaa:
1. Omakotitaloissa asuvat (yläluokka)
2. Rivi- tahi luhtitaloissa asuvat (keskiluokka)
Kerrostalossa asuvat (alaluokka)
Kommentit (10)
eli on sama asuuko Runeberginkadulla hulppeassa sadan neliön omassa kämpässä kuin vaikkapa Treen Hervannassa vuokrakolmiossa
Asumme Tampereen keskustassa kerrostalossa, asunnon hinta oli viime vuonna 165 000 euroa. Ystäväni perheineen asuu Kiukaisissa isohkossa ja uudehkossa omakotitalossa, jonka hinta oli kaksi vuotta sitten 85 000 euroa. Ei kai lähes kukaan missään maalaispaikkakunnalla asu perheineen kerrostalossa, kun hintataso on niin alhainen.
Mutta ok, kuulun mielelläni alaluokkaan.
alkaa sataa noita Eira-Ullanlinna vertauksia. Suurin osa kerrostaloasunnoista on kuitenkin Eiran ulkopuolella.
t: eräs etu-töölön alaluokkainen kerrostaloasuja
Sosiaaliluokkia asumisen saralla voisi olla:
Omistusasujat
Osaomistajat
Vuokralla asujat
Mutta kun vuokrallakin voi asua leveästi ja se voi olla hyvä vaihtoehto tietyssä elämän tilanteessa, niin en kovin mielelläni lähtisi jakamaan ihmisiä näin heppoisesti.
kerrostaloa erikoisempi?
Itse asun luhtitalossa ja sehän on käytännössä kerrostalo sekin. Oikeastaan talolla ei ole merkitystä niinkään kuin sillä alueella missä se sijaitsee ja sen kunnolla.
Olipa kyllä surkeat vertaukset sori vaan :)
1. joille sosiaaliluokat, materia ja status tärkeitä
2. joille sosiaaliluokat jossakin määrin tärkeitä
3. joita evvk
Useimmiten älymystö löytyy tästä alimmasta luokasta ja aivosolujen määrä vähenee mitä ylemmäs luokassa noustaan.
suoraan niputettu ylempään luokkaan kuuluviksi. Nyt on peräkamareitten pojat innoissaan, kun kerrostaloista pursuaa naisia hienostokoteihin emänniksi.
Mut pääasia, että me alaluokkakin olemme tyytyväisiä osaamme.