Ovatko luovat ihmiset epäluotettavia?
Olen ollut tekevinäni semmoisen huomion, että ihmiset, jotka jatkuvasti tuntuvat keksivän kaikenlaista uutta ja luovaa ovat samalla taipuvaisia liioittelemaan, valehtelemaan ja ovat elämyshakuisia jossain määrin. Epäluovat ihmiset tuntuvat olevan paljon tylsempiä, mutta heistä tulee tunne että ovat tunnollisia. Luovuus voi ilmetä monin eri tavoin, mutta tietynlainen mielikuvitus ja ehkä huumorikin ovat mielestäni hyviä tuntomerkkejä. Luovat ja hauskat ihmiset, joilla on ns pilkettä silmäkulmassa ovat epäluotettavia. Voi olla että heillä on hyvä itsehillintä ja siten ovat tavallaan luotettaviakin, mutta heidän päässään pyörii epämääräisiä asioita, joita eivät tunnustaisi ikinä.
Kommentit (33)
Voi jösses. Miten kukaan voi olla noin lapsellinen, että tekee johtopäätöksiä ihmisten luovuuden ja epäluotettavuuden yhteydestä joidenkin "omien havaintojen" perusteella. Ja muuten, "mun havaintojen" mukaan luovat ihmiset ovat tunnollisempia kuin epäluovat. En silti väittäisi luovien ihmisten olevan tunnollisempia.
Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa luovat ihmiset ovat usein hieman lapsellisia.

Lapsenmielisiä ehkä, mutta eivät lapsellisia.
Mihin näistä sitten itse kuulut, ap?
Politiikassa ei nykyään ole yhtään luovaa ihmistä ja se näkyy kyllä: ei haluta tehdä mitään Suomen eteen, sen sijaan ajetaan omaa etua ja valehdellaan. Usein luovat ihmiset ovat luonnollisempia ja monet heistä jopa tajuavat rahasta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Mihin näistä sitten itse kuulut, ap?
Enemmän taidan kuulua niihin luoviin. Olen aina pitänyt itseäni hieman moraalittomana. Iän myötä tosin moraalini on korkeammalla tasolla kuin nuorena. Ja olen myös hieman lapsenmielinen, kuten ylempänä oli puhetta.
ap
Jep, koomapotilaat on kaikkein luotettavimpia.
Vierailija kirjoitti:
Jep, koomapotilaat on kaikkein luotettavimpia.
Tutkimusten mukaan 80-90% koomapotilaista teeskentelee tilansa.
Vierailija kirjoitti:
Jep, koomapotilaat on kaikkein luotettavimpia.
:D

No jopas. Millä tavalla moraaliton? Ja lapsenmielinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, koomapotilaat on kaikkein luotettavimpia.
Tutkimusten mukaan 80-90% koomapotilaista teeskentelee tilansa.
Sanoo: ei-koomapotilaat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin näistä sitten itse kuulut, ap?
Enemmän taidan kuulua niihin luoviin. Olen aina pitänyt itseäni hieman moraalittomana. Iän myötä tosin moraalini on korkeammalla tasolla kuin nuorena. Ja olen myös hieman lapsenmielinen, kuten ylempänä oli puhetta.
ap
No jopas. Millä tavalla moraaliton? Ja lapsenmielinen?
Olen rikkonut osaa kymmenestä käskystä useaan otteeseen. Lapsenmielisyys näkyy varmaan innostumisena pikku asioissa. Halvat huvit niin sanotusti.
ap
Pätee ainakin minuun tämä teoriasi. Työskentelen luovalla alalla ja olen aina ollut sellainen että liiottelen kertomaani ja lisään totuuteen hieman ekstraa jotta siitä tulisi jännittävämpi. Ja teen tätä monesti ihan tiedostamatta. Ikäänkuin väritän totuutta.
Minulla on myös melko häilyvä moraali. Moni ei kuitenkaan ehkä tiedä tätä minusta sillä yritän elää kuin ns. normaali luotettava ihminen ja toimia oikein tilanteen mukaan. Mutta pelkään itseäni joskus kun tuntuu että mielikuvitus ottaa vallan.
Mitä väliä luotettavuudella kunhan on luova? Luotettavuus on yliarvostettua, mutta sitähän te 8-16 työlampaat ette ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Pätee ainakin minuun tämä teoriasi. Työskentelen luovalla alalla ja olen aina ollut sellainen että liiottelen kertomaani ja lisään totuuteen hieman ekstraa jotta siitä tulisi jännittävämpi. Ja teen tätä monesti ihan tiedostamatta. Ikäänkuin väritän totuutta.
Minulla on myös melko häilyvä moraali. Moni ei kuitenkaan ehkä tiedä tätä minusta sillä yritän elää kuin ns. normaali luotettava ihminen ja toimia oikein tilanteen mukaan. Mutta pelkään itseäni joskus kun tuntuu että mielikuvitus ottaa vallan.
Kiitos kun tunnustit, vahvistaa teoriaani. On varmaan mahdotonta olla täysin hillitty ja luova samaan aikaan, kun luovuuteen liittyy se, että mieleen juolahtaa vaikka mitä tuon tuosta. Hillittyä voi tietysti teeskennellä.
ap
Jaa, itse olen erittäin tunnollinen ja luotettava ihminen ja olen luovalla alalla. Olenko luova siksi, että työni ylläpitää luovuutta? Ja ilman sitä olisin epäluova - en tiedä. Lapsenmielisyys sopii minuun, minua luullaan jatkuvasti itseäni nuoremmaksi. Moraalini ei ole koskaan ollut häilyvä. En ole erityisen boheemi rajojen rikkoja yksityiselämässäni. Miten oikeastaan määritellään luova ihminen? Olen paljon tekemisissä luovien ihmisten kanssa ja olen moneen verattuna järjestelmällinen. Taas erittäin järjestelmällisiin ihmisiin verrattuna elämäni on melko kaoottista.
Mutta en kyllä niputtaisi luovuutta ja epäluotettavaa yhteen. Tunnen erään luovan tyypin, jolla on aina monta rautaa tulessa yhtä aikaa ja joka ei välttämättä ilmaannu sovitusti paikalle. Toisaalta luovat ystäväni ovat kaikin puolin luotettavia tyyppejä.
Älykkyys ja elämässä pärjääminen on suoraan yhteydessä valehteluun, jo lapsilla.
Olen luova ja päähän pälkähtää luovia ideoita, joita myös toteutan. Olen luovuutta vaativassa ammatissa ja tunnistan joidenkin kollegoiden liiottelevan tarinoitaan, mutta he ovat samalla myös tunnollisia ja luotettavia. Moraalittomiakaan he eivät ole, kuten en minäkään. Joten en allekirjoita teoriaa. Mitä luovaa teet?
"Olen ollut tekevinäni" eli olet teeskennellyt tekeväsi?