Lue keskustelun säännöt.
Lapsen harrastus pakkopullaa
13.01.2016 |
Meillä ekaluokkalainen lapsi, jolla lieviä pulmia sosiaalisissa tilanteissa. Niinpä olemme sitä mieltä, että lapsella on hyvä olla edes yksi harrastus, jossa pääsee (koulun lisäksi) olemaan ryhmässä, jossa saa kokemuksia ryhmässä olemisesta ja toisten lasten kanssa toimimisesta. Lapsi ei käy iltapäiväkerhossakaan. Mutta mikään harrastus ei kiinnosta lasta! Tai tavallaan kiinnostaa, mutta siltikin harrastukseen meno on pakkopullaa, jos lapsi saisi päättää niin hän ei menisi. Ärsyttää kuskata halutonta lasta. Olemme ehdotelleet vaikka minkälaisia erilaisia harrastuksia mitä voisi olla, ja missä lapsi varmasti olisi hyväkin, mutta ei.
Miten sinä toimisit?
Kommentit (21)
Tuo lapsi ei selvästi halua harrastusta, ainakaan vielä. Hänelle koulun sosiaalinen ympäristö on tällä hetkellä tarpeeksi, joten älä stressaa pientä turhista. Meitä vähemmän intopiukeita seurustelijoitakin saa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäisen kansa ei neuvotella. Omat lapset haluavat harrastaa ja ihan itse ovat lajinsa valinneet, mutta 1.-2. luokan aikana treeneihin meno on yhtä vääntämistä joka kerta. Ymmärrän kyllä, että koulupäivän jälkeen miellään vaan loikoilisi kotona, mutta jos joukkueessa haluaa olla, siellä on myös oltava. Eli mennään vaikka aluksi lapsi haraisikin vastaan. Viimeistään neloselle homma helpottuu...
Mikä on harrastus? Ehkä joku muu olisi sopivampi?
Lapsella on ominaisuuksia, joita ei saa pois, eikä niitä saa myöskään lisättyä pakottamalla.
Ekaluokkalaiselle jo koulu voi olla liian raskas ponnitus niin miksi vielä lisätä tuskaa. Hänellä on loppuelämä aikaa opetella sosiaalisiatilanteita, eikä hänen tarvitse niitä yhdessä yössä oppia. Tuette häntä niissä asioissa, joissa on hän on vahva ja annatte niiden heikkouksien kehittyä itsestään omalla painollaan vahvemmaksi.
Asetu sen lapsen asemaan työntämällä vaikka neuloja varpeiden kynisien alle. Olisko kivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisen kansa ei neuvotella. Omat lapset haluavat harrastaa ja ihan itse ovat lajinsa valinneet, mutta 1.-2. luokan aikana treeneihin meno on yhtä vääntämistä joka kerta. Ymmärrän kyllä, että koulupäivän jälkeen miellään vaan loikoilisi kotona, mutta jos joukkueessa haluaa olla, siellä on myös oltava. Eli mennään vaikka aluksi lapsi haraisikin vastaan. Viimeistään neloselle homma helpottuu...
Helpottuu kyllä. Harrastus loppuu aika nopeaa, jos se ei ole lapsen oman tahdon asia.
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisen kansa ei neuvotella. Omat lapset haluavat harrastaa ja ihan itse ovat lajinsa valinneet, mutta 1.-2. luokan aikana treeneihin meno on yhtä vääntämistä joka kerta. Ymmärrän kyllä, että koulupäivän jälkeen miellään vaan loikoilisi kotona, mutta jos joukkueessa haluaa olla, siellä on myös oltava. Eli mennään vaikka aluksi lapsi haraisikin vastaan. Viimeistään neloselle homma helpottuu...
Se valitettavasti näkyy siellä harrastuksessakin, että sinne tulemisesta ei ole neuvoteltu.
Olet osaltasi siinä oikeassa, että harrastuksen tarkoitus on tukea myös sitä sitoumista ja toisten huomioonottamista esim. joukkueeseen, mutta asioissa on aina se mutta. Joukkuelajissakin pitää älytä jäädä sinne kotiin, jos sitä motivaatiota ja jaksamsista ei ole siihen keskittymiseen. Se ei tue omaa oppista saatika muiden, jos joku häröilee vaan omiaa kun ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän poika oli pienempänä arka ja harrastuksiin meno tyssäsi alkuinnon jälkeen. Neljännellä luokalla löysi aidosti kiinnostavat harrastukset ja jatkanut niitä innolla.Ei kannata pakottaa!
Hyi, minusta harrastukseen pakottavat vanhemmat on ällöttäviä!
Miettikääpä olisiko teistä itsestänne kiva mennä työpäivän jälkeen jonnekkin harrastukseen minne ei yhtää huvita mennä.
Varmasti se lapsi jossain vaiheessa tilanteeseen alistuu, mutta varmasti viimeistään murrosiässä sen hartastuksen lopettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en pakottaisi lasta harrastukseen, kun kyse on ekaluokkalaisesta. Monesti kolmasluokkalaisena tulee intoa harrastaa, kun koulu jo sujuu ja iltapäiväkerhot loppuvat. Opetan itse lasten harrastustoiminnan piirissä ja joskus harvoin joukkoon eksyy pakottamalla harrastava lapsi, jonka innottomuus ja vastahankaisuus vaikuttaa koko ryhmään. Tuolloin tekisi mieli sanoa, että parempi lopettaa kun tulla vastahakoisesti. Jos vanhemmat kysyvät mielipidettäni, vastaan toki rehellisesti.
Mites noi videopelit? Ei tarvitse lähteä kotoonta vittuutuneena / vittuuntumaan mihinkään ja (verkko)pelejä pelaamalla löytää uusia kavereita ties mistä. Saattaa myös olla, että monet lapsen koulukaverit pelailevat jo jotain pelejä, joihin olisi mahdollista liittyä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin lapsi, joka ei halunnut harrastaa mitään. Olen todella kiitollinen vanhemmilleni, ettei minua ikinä pakotettu. Muistan miten luokkakaverit valittivat, että "vihaan viulunsoittoa, mutta vanhemmat pakottavat harrastamaan." Ei käynyt kateeksi, itse olin vain onnellinen kun sain mennä koulun jälkeen suoraan kotiin. En ole ikinä ollut kovin sosiaalinen, tosin kavereita minulla on siitä huolimatta aina ollut.
Minusta lasta ei saisi pakottaa yhteenkään harrastukseen. Harrastuksen kuuluisi olla mukava juttu, halu lähteä sinne lähtisi lapsesta itsestään eikä olisi vanhempien toive.
Itselläni on kaksi lasta, joista toinen jo 8-vuotias. Hänkään ei halua harrastaa mitään, joten näillä mennään. Yhtenä kesänä kävi jalkapallossa, mutta ei innostunut lajista, joten unohdettiin.
Ihan hyvä ihminen minusta on tullut, vaikkei ole ikinä kummoisempia harrastuksia ollutkaan. En edelleenkään tykkää harrastaa mitään ihmeellistä ja suon sen siis lapsillekin.
Lopeta se lapsesi vertailu ekstrovertteihin häslääjiin. Lapsesi on introvertti ja tarvitsee aikaa sopeutumiseen ja tutustumiseen. Muista aina, että kaikki lapset ovat erilaisia. Jokainen löytää kyllä aikanaan paikkansa tässä maailmassa. Sinä voit hyvinkin olla ekstrovertti ja umpisosiaalinen, mutta lapsesi on perinyt toisenlaiset geenit. Niitäkin sinussa ja lapsen isässä on. Ei introverttikaan muuten ole epäsosiaalinen, hän on kuin vanha diesel-kone, joka vaatii lämmittelyä käynnistyäkseen, eikä hän viihdy suurissa laumoissa. Jo koululuokka saattaa olla hänen mittapuunsa mukaan liian iso. Koulun jälkeen on saatava levätä omassa rauhassa. Kokeile vuoden tai kahden päästä uudestaan, jos silloin löytyisi jotain lapselle (ei välttämättä äidille!) mieluisaa tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei pidä pakottaa harrastukseen. Riittää, että koulu on pakollista. Harrastuksen pitäisi olla sellaista, jota itse haluaa harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisen kansa ei neuvotella. Omat lapset haluavat harrastaa ja ihan itse ovat lajinsa valinneet, mutta 1.-2. luokan aikana treeneihin meno on yhtä vääntämistä joka kerta. Ymmärrän kyllä, että koulupäivän jälkeen miellään vaan loikoilisi kotona, mutta jos joukkueessa haluaa olla, siellä on myös oltava. Eli mennään vaikka aluksi lapsi haraisikin vastaan. Viimeistään neloselle homma helpottuu...
Helpottuu kyllä. Harrastus loppuu aika nopeaa, jos se ei ole lapsen oman tahdon asia.
Juuri näin:)
Kiitos vastauksista!
"Ongelma" tässä on se, että lapsi kyllä on harrastuksessaan ihan iloinen, touhuaa muiden mukana ja on jälkeenpäinkin tyytyväinen siihen että uskalsi mennä ja että oli hauskaa, mutta se sinne meneminen on vastenmielistä. Monta kertaa syyskaudellakin jätimme menemättä, kun ei viitsi lasta pakottaakaan.
Kavereita ei juurikaan koulun ulkopuolella ole, paria lukuunottamatta, joita ei läheskään päivittäin tapaa.
Saa nyt nähdä miten tämän kevätkauden harrastamisen käy...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisen kansa ei neuvotella. Omat lapset haluavat harrastaa ja ihan itse ovat lajinsa valinneet, mutta 1.-2. luokan aikana treeneihin meno on yhtä vääntämistä joka kerta. Ymmärrän kyllä, että koulupäivän jälkeen miellään vaan loikoilisi kotona, mutta jos joukkueessa haluaa olla, siellä on myös oltava. Eli mennään vaikka aluksi lapsi haraisikin vastaan. Viimeistään neloselle homma helpottuu...
Se valitettavasti näkyy siellä harrastuksessakin, että sinne tulemisesta ei ole neuvoteltu.
Olet osaltasi siinä oikeassa, että harrastuksen tarkoitus on tukea myös sitä sitoumista ja toisten huomioonottamista esim. joukkueeseen, mutta asioissa on aina se mutta. Joukkuelajissakin pitää älytä jäädä sinne kotiin, jos sitä motivaatiota ja jaksamsista ei ole siihen keskittymiseen. Se ei tue omaa oppista saatika muiden, jos joku häröilee vaan omiaa kun ei kiinnosta.
Missäs kohtaa mä tuossa kirjoitin että lapseni häröilevät siellä harrastuksessaan sinne, puolipakotettuna, mentyään? Ja luulisin siitä kuulleeni, kun lasten oma isä on joko pää- tai apuvalmentajana jokaisen joukkueessa. Tuohon lähtemiseen vaan tulee vastahankaisuus ekalla luokalla, ei siihen harrastukseen. Ja nyt kun ovat tuon ajan yli, taas mennään ihan omalla innolla. Jopa niin innolla, että kun harjoitusaika aikaistui, lapsi opetteli omatoimisesti kulkemaan treeneihinsä bussilla, kun vanhempien työaikataulu ei veny kuskaamiseen. Tunnin matka, kolme bussin vaihtoa.. ja silti haluaa mennä. Älä tulkitse, ei näytä sulta oikein onnistuvan.
Pakottaminen on varmin keino saada lapsi inhoamaan harrastusta. Se oma kiinnostus on oleellista että lapsi harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on ominaisuuksia, joita ei saa pois, eikä niitä saa myöskään lisättyä pakottamalla.
Ekaluokkalaiselle jo koulu voi olla liian raskas ponnitus niin miksi vielä lisätä tuskaa. Hänellä on loppuelämä aikaa opetella sosiaalisiatilanteita, eikä hänen tarvitse niitä yhdessä yössä oppia. Tuette häntä niissä asioissa, joissa on hän on vahva ja annatte niiden heikkouksien kehittyä itsestään omalla painollaan vahvemmaksi.
En nyt sanoisi noinkaan.
Jos sosiaalisia taitoja aletaan harjoitella vasta teininä, on helposti jo liian myöhäistä.
Kaikille ne eivät tule itsestään, vaan niitä pitää oppimalla opetella esimerkiksi terapiassa.
En nyt tiedä, millaisista pulmista ap:n lapsen sosiaalisissa taidoissa on kyse, mutta kyllä niitä taitaa olla, jos ap niin kertoo.
Omalla lapsellani on aspergerin syndrooma, ja kyllä: niitä olemattomia sosiaalisia taitoja ON pakko vähän puoliväkisin treenata, muuten niitä ei ikuna ilmiinny. Terapiaa on heikosti (jos ollenkaan) saatavilla tällaiseen, joten aivan hoitavan tahon neuvo on harrastaa jotain porukassa. Meillä tämä on yleisurheilu.
Joten ymmärrän ap:n halua oikein hyvin, vaikka useimmat ketjun normilasten vanhemmilla ei tietotaso ja empatikyky riitä siihen.
Jos kyse on 1-2 harrastuskerrasta viikossa, minä veisin sitä vastahakoista lasta vaan sitkeästi harrastukseen. Toki hän saa olla valitsemassa sitä harrastusta itse ja ottaisin tarkasti selvää, miten häntä ryhmässä kohdellaan - mutta pelkästään koulutunneilla ei sosiaalisia taitoja opi. Opetus on opettajajohtoista, ei vapaata leikkiä.
Voisi miettiä sitäkin, tulisiko harrastus mieluisammaksi, jos kutsuisitte kotiin joskus jonkun harrastuskaverin leikkimään, siten lapsi tutustuisi ja tottuisi niihin kavereihin ja ryhmään paremmin.
Annoin lapselle tilaa. Hitaasti lämpenevällä lapsellani oli jo tarpeeksi raskasta selvitä koulupäivästä ja sen tuomista sosiaalisista tilanteissa, että kotona annettiin tilaa hengittää. Harrrastus löytyy ajanmyötä kolmas luokkalaisena hänen omasta tahodostaan. Nyt hän on 17-vuotias sanavalmistyttö, jonka kanssa on nyt esim. valmentajat ihan helisemässä.
Älä kiirehdi.