Mikä on kamalin lapsuusmuistosi/ tapahtuma lapsuudessa?

Piilotimme äidin kanssa haulikkoa, jolla isä uhkasi ampua itsensä..

Ei ole sellaisia.

Ehkäpä isän ensimmäinen epilepsiakohtaus, kun olin 12-vuotias. Äiti oli hädissään puhelimesa ja soiti ambulanssia, minä yritin pitää isää aloillaan sohvalla, ettei loukkaa itseään. Pelkäsin ihan kauheasti, että satuttaa itsensä ja kuolee. Pelkäsin äidin pelkoa. 1982 tapahtui.

Jatkuva nöyryyttäminen (punnitukset vanhempien edessä, lihavaksi haukkuminen ihmisten edessä, nauraminen kun satutan itseni jne jne) ja haukkuminen sekä väkivalta. No ei ainakaan päässyt ylpistymään...

Amputaatio.

Isän ja isoveljen tappelut viikonloppuisin, molemmat alkoholisteja. Kerran meille tuli 5 poliisia kerralla ja minä 9v tyttö oksensin pitkin lattioita kun pelotti niin paljon.

Äidin ja isän eron jälkeen isällä oli jo uusi nainen valmiina. Nainen yritti tuhota minut ja sisarukseni narsistisuudellaan. Tätä kestettiin monta vuotta. Jäljet on jättänyt.

Jokainen koulupäivä.

Ja ukin kuolema, olin silloin 5-vuotias. Näin hirveitä painajaisia kuolleesta ukistani, vaikka en edes nähnyt hänen ruumistaan. Mielikuvitus teki tehtävänsä.

Äidin uusi mies heitteli minua tukasta pitkin seiniä, kun olin käynyt ilman lupaa isäni luona kylässä.

Isäni joi harvoin viinaa mutta silloin kun joi,oli ihan sekopää ja hullu. Tämä on jäänyt elävästi mieleen 70-luvun lopusta(?) jolloin olin alle kouluikäinen. Telkkarista tuli parempi myöhään -ohjelma ja Ritva Valkama sekä Pentti Siimes esittivät Aku ja Iines puvuissa "sinut haluan vain"... Isä tuli ohjelman jälkeen/aikana kotiin umpihumalassa. Uhkasi kai tappaa äitini, kuseskeli meidän kukkalaatikkoon sisällä. Minä js pikkusisko oltiin vaatehuoneessa piilossa ja pelättiin hulluna. Sen koommin en ole voinut katsoa tuota legendaarista kohtausta telkkarista ja kys.biisi saa myös kylmät väreet edelleen :(

Kun tuli koulussa kakka housuun.

Talon seinustalla oli tikkaat pitkin pituuttaan ja minä keikuin niitten tikkaitten päällä enkä huomannut kissaa, joka kyyrötteli tikkaiden vieressä ja yht'äkkiä tikkaat kaatuivat ja kissa jäi niiden alle ja sen suusta alko tulla verta ja siihen se kuoli. Olin kauhuissani!

Vieläkin tunnen itseni murhaajaksi ja aikaa on kulunut melkein 60 vuotta.

En ole kertonut tätä ennen kenellekään.

Kun menin ratsastamaan lehmällä ja se heitti minut pahasti selästään. Sattui ihan hulluna. Olisin voinut edes pyörtyä kivusta, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, eikä kaverit aluksi uskaltaneet käydä hakemassa apua, koska ilman lupaahan me niillä lehmillä ratsastettiin XD. Onneksi oltiin sentään älytty lainata kaverin siskon ratsastuskypärää, niin ainakin pää säilyi ehjänä :D

Pari raajaa murtui ja kylkiluitakin meni paskaks

Joo, tiedän, että vähällä olen päässyt joihinkin teistä verrattuna. Olin niin onnekas, että kotona ja koulussa minulla oli kaikki hyvin. Tsemppiä niille, joille sitä onnea ei ole suotu <3

Isän ja äidin väkivaltaiset tappelut, joissa joskus puukkokin mukana. Isän alkoholikrampit ja yliannostukset olivat pelottavia. Automatkat kännissä ja huumeissa olevan isän kyydissä olivat ikäviä. Pelottavinta ehkä kuitenkin oli, kun en itse ollut kotona ja muut olivat. Tiesin, että mitä vain voi tapahtua enkä ole paikalla pelastamassa tilannetta. Vaikka tuskinpa mitään olisin voinut tehdä, mutta kannoin vastuuta perheemme tilanteesta.

seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskausyritys 4-vuotiaana, kuristaminen 5-vuotiaana ja 30-vuotiaan humalaisen miehen väkisin hiplaaminen 12-vuotiaana.

up

Samaa kuin muillakin. Isän alkoholismi ja vanhempien riidat, sekä äitini henkinen riippuvuus isästä.

Mutta kaikesta tuosta ikävästä huolimatta elämäni tuntui vielä pahemmalta vanhempien avioeron jälkeen. Sen jälkeen isä katosi lopullisesti viinaan, yh-äiti aloitti uuden miehen etsinnän ja käytännössä muutti pois kotoa. Jäin vanhemman siskoni kanssa, jolla oli riittävästi kipuilua oman elämänsä ja äidin kanssa. Vanhempien välisten riitojen sijasta kuuntelin äitini ja siskoni riitoja, tosin ne taisivat olla vähemmän väkivaltaisia. Tosin siskoni muutti suht aikaisin pois sitten kotoa.

Loppujen lopuksi kamalin muistoni on se että olin yksin, kukaan ei välittänyt. Kaikilla oli oman elämänsä solmut ja traumat, jotka veivät. Isällä oli viina, äidillä rakkauden/miehen kaipuu ja siskolla omat solmut ja menot. Se tunne kun ei ole perhettä, vaan koko teini-iän sai tehdä ja elää miten halusi, jopa ne juhlapyhät. Se perheen kaipuu oli todella kova. Jopa se varhaislapsuuden riitainen ja alkoholin sekoittama perhe, jossa oli ongelmia vaikka muille jakaa ja välillä pelkäsin, oli parempi kuin myöhempi totaalinen yksinolo.

Ehkä väärä hälytys isäni kuolemasta, jokunen vuosi myöhemmin tuli kyllä se oikeakin hälytys hänen ennenaikaisesta kuolemastaan. Kyläilyt parissa muussa perheessä joissa harjoitettiin perheväkivaltaa, meillä sentään harjoitettiin vaan viinaa.

Tätä muiden on ollut vaikea ymmärtää, mutta äidinäidin kuolema, kun olin kuuden vanha, oliminulle järkytys. Olin pienestä asti usein ollut hoidossa äidinäidin luona ja pidin jänestä paljon. Hän sairastui ja joutui sairaalaan. Muistan, kun äiti vei minut katsomaan häntä sairaalaan, kun olin viiden. Joulu oli tulossa ja äiti vei hänelle sairaalaan pienen joulukoristeen. Myöhemmin se sama koriste oli meillä kotona.

Isoäiti kuoli seuraavana keväänä. Olin koko ajan uskonut, että tietysti mummo saadaan terveeksi sairaalassa. Itkin niin paljon mummon kuolemaa, että äiti alkoi hermostua.

Koulukiusaaminen