Elämäni mies ei ollutkaan elämäni mies. Helpottavaa huomata :)

Erosin vuosi sitten kun minulla oli kakkosmies. Tutustuessamme olimme molemmat varattuja ja minä tein päätöksen ensimmäisenä ja erosin. Meistä molemmista tuntui ihan aidosti että olimme löytäneet toisistamme sielunkumppanin.



Kakkosmiehen matkalle sattui kuitenkin muita mutkia ja hän jäi liittoonsa. Luulin että elämäni loppuu siihen, että en enää keneltäkään saa samanlaista hellyyttä ja niin upeaa seksiä.



Mutta kuinkas kävikään. Väliemme menon jälkeen minulla oli pari lyhyempää suhdetta, nopeita ja lähinnä seksiin perustuvia. Sellaista sekomeininkiä. Sitten tapasin miehen jonka kanssa maltoin tutustua vähän enemmän:)



Tämä uusi mies on ihana. Kaikin puolin parempi kuin se luulemani elämäni mies. Komeampi, hellempi, rehellisempi, parempi sängyssä ;) Nyt jälkeenpäin ymmärrän että ihastumiseni avioliiton aikana toiseen mieheen peilasikin voimakkaasti niitä tunteita mitä olin ollut vuosikausia paitsi. En rakastunut itse asiassa siihen toiseen mieheen vaan humalluin omista tunteistani.



Halusin vain kertoa tämän teille jotka elätte siinä kauheassa tunnemylläkässä mitä rakastuminen toiseen varattuun saa aikaan. Kun pitää miettiä eroa ja sitä tuleeko uudesta suhteesta mitään. Tiedän ihan tarkkaan miten se täyttää pään.



Minun kohdallani kävi niin että se "elämäni mies" ei ollut sitä. Hän oli itse asiassa aika paska mies. Jätti minutkin tekstiviestillä...



Helpottavaa huomata :) Elämä ei ollutkaan vielä loppu vaan sillä on paljon annettavaa.