Surullisimmat tapahtumat elämässäsi?

Rakastuminen narsistiin.

Vierailija kirjoitti:

Rakastuminen narsistiin.

Oikeastaan se oli kyllä parasta. Perun puheeni.

Oma syntymäni.

Sain tiedon että odotan vaikeasti vammaista lasta.

Jouduin parhaan ystäväni hylkäämäksi teini-iässä. Syytä en saanut koskaan tietää.

Lapsuudestani en muista mitään erityisen surullista, yksittäistä asiaa. Äiti oli väsynyt ja vanhemmat riitelivät todella paljon. Se nousee ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan lapsuudesta. Ehkä se on surullista, mutten sure sitä enää.

Nuoruudessani rakas ja läheinen isoisäni kuoli. Kuolemaa odotettiin yli puoli vuotta, oli vakavasti sairas. Silti se tuli minulle liian yllättäen, enkä osannut käsitellä sitä ollenkaan. Itkin todella pitkään kuoleman jälkeen ja luulin jatkuvasti näkeväni isoisäni väkijoukossa.

Aikuisiällä yksittäisiä suruja on ollut keskenmeno ja parhaan ystäväni kuolema. Keskenmenosta olen päässyt kokonaan yli, meillä on nyt kaksi ihanaa lasta. Ystäväni kuolema oli tapaturmainen ja yllättävä ja pisti niin totaalisesti pakan sekaisin, että sitä suren edelleen. Edelleen tuntuu vahvasti siltä, että meiltä jäi moni asia kesken ja tekemättä. Kaverin kuvia katsomalla näen elävän ihmisen, en kuollutta. Muistan, miltä kaveri tuoksui, muistan puheäänen, eleet, kaiken. 

Vanhempien menetys. Koska toinen oli niin traumaattinen, lisäsi se toisenkin vaikeutta. Asia ei ole vielä hautautunut. 

Rakkaan isoäitini alzheimer, jota on kymmenisen vuotta nyt sairastanut. On jo ihan vihannes, eikä ehtinyt tutustua lapsiini.

Isän sairastuminen, hylätyksi tuleminen, oma sairastuminen, väkivaltaiset suhteet, läheisten yllättävät menetykset, ero

Oman pitkäaikaisen puolison menehtyminen yllättäen varhaisessa keski-iässä. 

Äidin sairastuminen ja kuolema kun olin kymmenen vanha, isän alkoholismi, pahoinpitelyt.

Isän yllättävä kuolema, kun olin 18-vuotias. Siitä tulee nyt tammikuussa kuluneeksi 7 vuotta ja kyllähän se on lähes päivittäin mielessä edelleen. Ainoa sisareni joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen, mutta onneksi selvisi hengissä ja kuntoutui lopulta hyvin. Äidilläni vakava masennus ollut jo vuosia, mitä on raskasta sivusta seurata. Paljon surua yhdessä perheessä.

Vaikeinta oli ehdottomasti kun oma isäni ei halunnut olla enää yhteyksissä kanssani. Edelleen muistelen välillä viikonloppuja joita vietimme sisarusteni kanssa isäni luona (vanhempani ovat siis eronneet) ja isäni mökillä. Tosi haikeita hetkiä on edelleen ja etenkin isänpäivänä riipaisee kun lähetän joka vuosi isälleni hyvää isänpäivää -viestin ja samalla toivon että isäni vielä ottaisi yhteyttä ja haluaisi nähdä joskus vielä.

Läpi elämän on ollut suruja. En osaa sanoa mikä niistä olisi ollut suurin. Viimeisin on ero eräästä rakkaasta ihmisestä. Monenlaisia menetyksiä on ollut. Muistakaa, että meillä on lupa tuntea iloa ja elämänhalua ja onneakin , myös surujenkin kohdatessa. Kyynisyys on aina surematonta surua... Sen sijaan surun keskellä voi tuntea monenlaisia tunteita. Voimia kaikille surun keskellä eläville <3

Vierailija kirjoitti:

Läpi elämän on ollut suruja. En osaa sanoa mikä niistä olisi ollut suurin. Viimeisin on ero eräästä rakkaasta ihmisestä. Monenlaisia menetyksiä on ollut. Muistakaa, että meillä on lupa tuntea iloa ja elämänhalua ja onneakin , myös surujenkin kohdatessa. Kyynisyys on aina surematonta surua... Sen sijaan surun keskellä voi tuntea monenlaisia tunteita. Voimia kaikille surun keskellä eläville <3

Tämä viesti sai aika lämpimän olon aikaan. Voimia myös sinulle

Voi kuulostaa säälittävälle, mutta rakkaan kissan yhtäkkinen kuolema otti äärimmäisen kovasti voimille. Kissa oli kolmen vanha ja siihen asti terve, yhtäkkiä vain ruumiinavauksen mukaan sydän petti. Itkin monta kuukautta ja vieläkin silloin tällöin. Toinen kissani oli jo iäkäs, mutta kuoli silti hieman yllättäen vastikään. Rakkaita molemmat. Ja elämässäni on ollut "oikeitakin" vastoinkäymisiä, kuten syöpää ja muita sairauksia, mutta nuo kissojen kuolemat on minulle olleet suurimmat surut tähän asti.

Mummon kuolema, isän kuolema, miehen sairastuminen.  On tässä ollut kestämistä. Välillä tuntuu niin voimattomalta ja olo on todella uupunut. Kunnollista surutyotä en ole ehtinyt tekemään, pitää vaan selviytyä.

-Fyysinen ja henkinen väkivalta lapsena ja nuorena

-seksuaalinen hyväksikäyttö

-alkoholistivanhempien aiheuttama kärsimys

-veljen itsemurha

-yksinäisyys, joka on kestänyt koko elämän

Isoäitien kuolemat, kun olin teini-ikäinen. Olivat vanhoja kuollessaan, mutta kyllä se minuun vaikutti silloin, masensi. Äitini kuoli syöpään seitsemän vuotta sitten. Olen päässyt pahimman yli, mutta kaipaan häntä varmasti loppuelämän. En koskaan saanut nuoruuden rakkautta ja kesti tosi kauan päästä sen yli. Pääsin viimein. Työttömyys on ollut ongelma. En löydä sopivaa alaa ja paikkaa itselleni. Isääni en tunne. Kyllä näitä vastoinkäymisiä on piisannut. On paljon hyvääkin elämässä. Toivottavasti terveys säilyy.