Täytän tänävuonna 50v, siivosin tänään vaatekaappini ja heitin kaikki

Liittyykö se jotenkin sihen että täytät 50?

Pitäisi tehdä sama. Juhlamekkoja, koruja, käsilaukkuja yms riittää. Turhia kaikki.

Iän mukaanhan se kannattaa pukeutua: 50 v on automaattisesti ruma, niin mitä sitä nyt kauniita vaatteitakaan käyttämään vaikka niistä tykkäiskin! Eiku mites tää meni...

Ja tilalle ostat edestä napitettavia "siivoustakkeja" ja puuterinvärisiä mummokalsonkejako? Eiku oikeesti, miksi heität pois? Älä nyt ainakaan mitään "retroja" heitä! Kierrätä!

Ei mene hyvin sinullakaan.

Minä täytin 50 viime vuonna ja olen juuri ajatellut uudistaa tyyliäni hankkimalla pitsiä ja niitä "hepeneitä". Kovempi ja rokahtavampi tyyli ei tunnu enää omalta. En siis ole koskasn ollut mikään rokkimimmi, vaan tarkoitan selkeää, mustaa tyyliä, nyt haluan pehmeää.

Tuo on aaltoliikettä. Kannattaa säästää hepeneet, kun muutaman vuoden päästä huomaakin kaipaavansa taas romantiikkaa. Mä täytän kohta 39 ja olen karsinut pitsineuleita, koska ne saavat mut näyttämään kirjastonhoitajalta. Kaivoin prätkätakin pitkästä aikaa esiin.

Otan osaa. Vanheneminen sucks big time. Toisaalta voi olla helpottavaa päästää irti jostain, jonka ei koe enää olevan osa itseä. Pahinta on, jos se tapahtuu ulkoisesta painostuksesta. Eli haluaisi olla se prinsessa ja ns. show-stopper, mutta on ehkä epävarma siitä, onko se enää mahdollista, tai sitten on kokenut niin karvaita pettymyksiä, ettei halua olla se hemaisevalla pukeutumisella ja ulkonäköön panostamisella idioottimagneetiksi joutuva.

Itselleni on tapahtunut jossain mielessä sama, ainakin luulen niin ja se on kai osa sitä viidenkympin kriisiä: pitää alkaa viimeinkin käyttäytymään ja pukeutumaan, kuin aikuinen. Toisaalta se riipaisee, koska olin ns. esiintyvä taiteilija ja tuohon luopumiseen ja elämäntavan + ulkonäön muuttamiseen liittyi vahvasti se, että yhtäkkiä se ainainen arvostelu alkoikin satuttamaan. Ennen siitä ei vaan välittänyt ja eli siinä illuusiossa, että kaikki rakastaa sua.

Nuoruus, hulluus ja ne hyvät ystävät ja keskustelut hävisivät pikkuhiljaa kaikkien tuttujen vakiinnuttua ja ja perustettua perheet ja lapsineen kaikkineen. Vieras, joka ennen otettiin  halaten vastaan parhaana ystävänä, olikin yhtäkkiä ylimääräinen riesa pyykipesun, lastenhoidon, ruuanlaiton ja kodin remontoinnin keskellä. Vaivaantunutta sohvalla istuskelua ja mietiskelyä, että jokin juna on jo mennyt.

Tahtoisin niin halata sua, jutella hetken ehkä tee-, tai kahvikupillisen kera ja keksittäisiin yhdessä jokin plan Ö. Elämä ei oo schaissea, vaikka nykyään hyvin usein tuntuu siltä, sitä vaan on hukannut sen oman paikkansa tässä kaikessa. Kuka ja miten olla, kun ei oo oikeesti ketään lähipiirissä neuvomassa, kuka ois kokenu saman.

Miksi ihmeessä :)

Miksi? Siis viittatko siihen, etteivät miehet enää kiinnostuisi sinusta?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on aaltoliikettä. Kannattaa säästää hepeneet, kun muutaman vuoden päästä huomaakin kaipaavansa taas romantiikkaa. Mä täytän kohta 39 ja olen karsinut pitsineuleita, koska ne saavat mut näyttämään kirjastonhoitajalta. Kaivoin prätkätakin pitkästä aikaa esiin.

Hei, olen kirjastotyöntekijä ja en käytä pitsineuleita, en ikinä ole käyttänyt, enkä ikinä tule käyttämäänkään!