Onneksi jätin valehtelijamiehen!
Ei tällä tekstillä niin sisältöä ole, mutta en tahdo rasittaa läheisiäni tällä ja tämä on saatava ulos.
Muutama viikko sitten erosin muutaman vuoden mittaisesta parisuhteesta. Mies jäi useasti ikävistä valheista kiinni, en edes tiedä mitä kaikkea minulle loppujen lopuksi oikein valehteli, sillä hän on siinä erittäin taitava. Hän pystyi vakuuttamaan minut lähes mistä vain ja uskoin sinisilmäisesti, vaikka minulla oli todisteet valhetta vastaan.
Nyt sitten muutama päivä sitten tapasin miehen sattumalta. Oli humalassa ja leijui minulle, miten hänellä onkin jo uusi naissuhde. Sanoi muitakin törkeyksiä kyllä, niin kun aina humalassa.
Sitten kului pari päivää ja tuli pyytämään anteeksi. Samalla sanoi, ettei hänellä mitään naista ole. Sanoin, ettei nyt enää tarvitse valehdella, kun ollaan jo kerran erottu. Silti jankkasi, ettei naista ole ja suuttui kun en uskonut, niinkun aina hänen valehdellessa.
Satuinpa nyt kuitenkin tietämään, että mies on jo ennen eroa säätänyt jonkun toisen kanssa, mies ei tiedä että tiedän ja kiistäisi vaikka tietäisi. Ihmettelen vain miksi jatkaa valehtelua vieläkin.. Turhahan tällä on enää päätä vaivata, mutta kyllä se eron tuska jo jopa vähän helpottaa, kun tiedän mistä pääsin eroon. En vain ymmärrä mikä syy enää on valehdella..
Kommentit (14)
Valheet on sellaistakin juoksuhiekkaa että valehtelija uppoaa niihin eikä pääse enää pois. Nimim. erään patologisen valehtelijan tunteva
Vierailija kirjoitti:
Olet helppo kusetettava. Ei sen kummempaa.
Hei tää on kyllä totta, vaikka miinuspeukkuja saa. Olen itse ihan äärimmäisen rehellinen ja siksi varmaan uskon kaiken mitä muut minulle sanovat. Kysymys silti kuuluu, miksi valehdella vaikka siitä ei ainakaan enää hyödy mitenkään?
Ap
Jotkut vaan ovat patologisia valehtelijoita. Säälittää sellaiset ihmiset. Oletettavasti heillä on huono itsetunto. Kun tuollaisen ihmisen oppii tuntemaan, alkaa hänestä huomata, milloin jutut ovat valehtelua.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vaan ovat patologisia valehtelijoita. Säälittää sellaiset ihmiset. Oletettavasti heillä on huono itsetunto. Kun tuollaisen ihmisen oppii tuntemaan, alkaa hänestä huomata, milloin jutut ovat valehtelua.
Minä aloin huomaavaan tuosta loppuajasta. Suuttuminen on varmaan selvin merkki ja sellainen kylmyys. Huomasin jo kauan aikaa sitten, että joku on vialla. Mieskin taisi lopettaa minun kanssa yrittämisen niihin aikoihin, kun tuo toinen nainen on löytynyt. Nyt vain odotellaan, milloin tulevat kaapista. :D Oikeasti ero alkaakin jo helpottaa, kun tajusin millaisen mulkun päästin elämästäni pois. Onneksi ei tehty lapsia.
Ap
Joo mäkin erosin tollasesta valehtelijasta muutama viikko sitten enkä takaisin ota ikinä! Oli siinä paljon muutakin kuin valehtelua mikä sinänsä olis mulle jo yksinäänkin eron syyksi riittänyt. Mutta etsin miehen joka arvostaa mua!
Valehtelee se sille uudelle naiselleenkin :)
Vierailija kirjoitti:
Joo mäkin erosin tollasesta valehtelijasta muutama viikko sitten enkä takaisin ota ikinä! Oli siinä paljon muutakin kuin valehtelua mikä sinänsä olis mulle jo yksinäänkin eron syyksi riittänyt. Mutta etsin miehen joka arvostaa mua!
You go girl! Aioin tehdä tismalleen samoin! Mutta mistä tunnistaa rehellisen ihmisen?
Ap
Ap, oliko sun eksä riippuvainen jostain aineesta tai pelaamisesta tms.?
Rehellisen ihmisen tunnistaa mielestäni siitä, että hän ei puhu muista ihmisistä paskaa selän takana. Ja yleensä valehtelijat valehtelevat ihan kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oliko sun eksä riippuvainen jostain aineesta tai pelaamisesta tms.?
Ei nyt mielestäni ainakaan huolestuttavasti. Alkoholia käytti makuuni ihan liikaa, mutta en nyt riippuvaiseksi sanoisi. Rahankäyttö oli kyllä useasti riidan aihe, se oli hyvin holtitonta. Johonkin se sai aina tärvättyä kaikki rahansa ja minä jouduin useasti lainaamaan.
Ap
Nostan vielä kertoakseni, että nyt on jopa kuvatodiste tuosta toisesta naisesta. :D Silti mies kiistää kivenkovaan. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Vieläkin olen hyvin helpottunut, kun sain hullun elämästäni pois. Ap
Älä vaivaa sillä turhaan päätäsi, kyllä se vielä joskus tajuaa että tekee paskaa vaan itsellensä.
Olet helppo kusetettava. Ei sen kummempaa.